Astiakaapilla…

Muistelisin kirjoittaneeni jo joskus aikoja sitten haaveistani uusia juomalaseja ja pohtineeni, mitkä olisi hyvät. Viime viikolla kaveri vinkkasi Arabianrannan Villeroy & Bochin tehtaanmyymälän hurjan hyvistä alennusmyynneistä ja päätin lähteä katsastamaan tarjontaa. Lapset lähtivät mukaan ja samalla päästiin kyläilemään ”kohtalontoverin” eli toisen kaksosäidin luokse! 😉 Ehkä hieman olen kateudesta vihreänä, että heidän naapurista löytyy niin Villeroy & Bochin, kuin Iittalan, Pentikin ja Finlaysonin tehtaanmyymälät! Melkoisen hyvä paikka tehdä edullisia sisustuslöytöjä.

Rakastan Villeroy & Bochin New Wave -sarjaa, jota meiltä löytyy niin ruokalautasina ja kahvikuppeina, mutta myös jo useamman tarjoiluastian muodossa. Nämä ovat meillä ns. juhlakäytössä ja tarvetta lisäosille olisi. Lopulta ostin kuitenkin vain kaksi pientä kastikekaadinta täydentämään sarjaa, mutta mikä tärkeintä, löysin vihdoin ihanat juomalasit ja vielä hyvinkin kohtuulliseen hintaan!

villeroy%20%26%20boch%20new%20vave.jpg

astiakaappi1.jpg

Villeroy & Boch grouppiin kuuluvia Vivo-merkkisiä juomalaseja myytiin neljän kappaleen seteissä hintaan 9,95! Lisäksi oli pakettitarjous ota 4 maksa 3, joten lopulta kiikutin kassan kautta kotiin yhteensä 16 juomalasia alle 30 eurolla! Ihan mielettömän hyvä tarjous!

Lasten käyttöön nämä ei meillä vielä moneen vuoteen päädy, mutta sopii aikuisille niin arkeen kuin juhlaankin. Neljä kappaletta jätin itseasiassa vielä pakettiinkin, sillä harvemmin on tarvetta 16 lasille samanaikaisesti.

vivo%20juomalasit.jpg

astiakaappi.jpg

Nyt kaapista löytyy kiva määrä samanlaisia hyvin mieleuisia laseja. Loput ovatkin sekalainen seurakunta Iittalaa ja joskus Stockalta ostettua sarjaa, jonka merkkiä en edes muista. Nämä ostettiin ensimmäiseen yhteiseen asuntoon miehen kanssa ja vuosien aikana on useampikin lasi mennyt rikki.

Arkikäytössä meillä on Teema-astiasarjaa, mikä on mielestäni kivan eleetön New Wave juhla-astioiden rinnalla. Kahvikuppeina meillä on puolestaan Marimekkoa, nämä kupit löytyvät avohyllyltä kahvin- ja vedenkeittimien yläpuolelta. Lisäksi löytyy Hot&Cool laseja, Taika espressokupit ja lapsilta löytyy muumikupit. Lisäksi on vielä satunnaisessa käytössä Ikean muoviastioita, joista haluaisin kyllä jo palavasti eroon!

astiakaappi1.jpg

Uusi arki on ihana aloittaa siististä kodista ja niinpä viimeisellä ”loma”viikolla kulutin yhden päivän perusteelliseen kaappien järjestelyyn. Nyt on astiakaapissakin kupit ja kipot ojennuksessa! Viinilasit ja parisenkymmentä skumppalasia siirsin ruokailutilan puolella olevaan vanhaan astiakaappiin, nyt oli sitten tilaa asetella tämäkin kaappi hieman väljemmin. Inhoan nimittäin aivan järjesttömän paljon täyteen sullottuja kaappeja!

astiakaappi2.jpg

avokeitti%C3%B6.jpg

Kaunis kattaus tekee ruokailusta astetta fiinimpää. Uudet juomalasit sopivatkin hyvin New Wave sarjaan. Näillä saa jo katettua hienon juhlapöydän vieraita varten!

Mitkä on sun lemppariastioita?

Väriä kahvipöytään

Kaikki lähti muutamasta häälahjaksi saadusta kupista yli kolme vuotta sitten. Sitä ennen en ollut jotenkin edes kiinnittänyt huomiota Marimekon astioihin. En oikeastaan edes tiedä miksi, mulla oli kuitenkin pitkään ollut Marimekosta mielikuvana vain unikko-kuosi, josta en itse ole koskaan välittänyt.
Tällä hetkellä unikko-kuosin lisäksi on vain muutama ei niin miellyttävä -kuosi, muuten Marimekon astiat on vaan niin ihania!
IMG_3750.JPG

Me ollaan miehen kanssa keräilty erinäisistä alennuksista iloinen sekamelska erilaisia kuppeja. Nämä on musta ihania siitä, että sopivat kaikki hyvin yhteen eikä jokaisen kahvipöydässä olevan kupin tarvitse olla samanlainen. Kuppeja meiltä löytyy jo niinkin paljon, että riittää lähes kaikkiin juhliin kahvikupeiksi. Muita astioita puolestaan on (liian!) vähän. Keittiön avohyllyllä on sipuleiden ja valkosipuleiden säilytyksessä muutama pieni kulho, muuten ei muutaman mariskoolin lisäksi keittiönkaapeista Marimekkoa löydykään.

IMG_3751.JPG

IMG_3754.JPG

IMG_3760.JPG
emmi_41230_12-tile.jpg
Kuvat täältä
Selailin huvikseni Marimekon nettikaupan tarjontaa ja ainakin nuo ihanat pinkki-mustat siirtolapuutarhamukit olisivat ihanat! Lisäksi olen nyt kesällä käyttänyt paljon tarjottimia, niin sekä musta-valkoinen Fokus-tarjotin sekä vihreä-sävyinen Siirtolapuutarhatarjotin olisivat ihanat lisät, kun tulee kannettua ruokia esimerkiksi terassille. Keittiöpyyhkeille puolestaan alkaisi olla melko akuuttikin tarve. Liian moneen pyyhkeeseen on pinttynyt ruokatahroja, kun on tullut kuivattua tyttöjen suita ruokailujen jälkeen.

Mitä pidät Marimekon astioista ja saako kahvipöydän kupit olla rento sekamelska erilaisia kuoseja?

Materiaonnea ja helppo kesäherkku

Ilmojen lämmetessä ja ruokailujen, etenkin välipalojen, siirtyessä enemmän ulkotiloihin, olen kaivannut käyttöömme lisää tarjottimia. Meiltä löytyy ennestään yksi pyöreä tarjotin, mutta olen viime aikoina kaivannut myös toista eri muotoista.
Piipahdin tällä viikolla kauppa- ja apteekkireissun yhteydessä Clas Ohlsonilla ja kuin tilauksesta osui silmääni aivan mielettömän ihana bambutarjotin. Hetkeäkään epäröimättä lähti tämä kaunokainen mukaan!. 
IMG_1703.JPG
  
Kuvio ja väri tarjottimessa ovat todella kauniit. Ja mikä ihaninta, pinta on samettisen sileä. Tarjotin pääsi heti testaukseen, kun söin välipalan pihalla. Kahvia ja pientä herkuttelua.


IMG_1720.JPG

Helppoakin helpompi kesäherkku syntyy kermasta, mascarponesta sekä mansikoista. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon mascarpone ja lisää oman maun mukaan sokeria. Sekoita joukkoon mansikoita. Kauniin annoksen saisi vielä koristelemalla esimerkiksi halkaistulla mansikalla sekä mintun lehdellä. Multa ei tähän hätään sellaisia löytynyt, mansikatkin nappasin pakastimesta! Kerma ja mascarpone jäi yli pojan synttärikakusta.

IMG_1726.JPG
Kuvissa näkyvä jälkiruokakulho on ”perintökalleus” äidiltäni. Meiltä löytyy näitä sekä sinisinä, että tällaisen kellertävän värisinä. Harvoin tulee vain käytettyä, sillä ovat melko ohkaista lasia, eikä näitä uskalla laittaa tiskikoneeseen. Eikä varsinkaan uskalla lasten käyttöön antaa! Mutta todella kauniit kulhot!

IMG_1716.JPG

Mukavaa viikonloppua!

Keittiön katseenvangitsijat

Keittiö on yksi mun lempparitiloista täällä meillä kotona. Mä olen myös ”melko” natsi tuon keittiön siisteyden suhteen ja keittiön oltava siisti tai ahdistaa ja pahasti! Mulla on kyllä vähän paha tapa siirtää kaikki vesilasit ja kahvikupit astianpesukoneeseen, vaikka niitä voisi tosiaan käyttää useammin kuin sen kerran… Jotenkin on vaan kivempi touhuta ja aloittaa ruoan laitto, kun tasot ovat tyhjiä.
IMG_9025.JPG
Yläkaapiton keittiö voi helposti näyttää kovin persoonattomalta ja meillä väripilkuiksi ja ehkä katseenvangitsijoiksikin keittiössä on valikoitunut sekalainen seurakunta vanhoja yksittäisiä esineitä. Osa on saatu äidiltäni ja osan olen ostellut kirppareilta. Marimekon astiat yhdisteltynä näihin vanhoihin esineisiin näyttävät mielestäni kivoilta muuten pelkistetyssä keittiössä. Näin käyttöastiatkin pääsevät kivasti osaksi sisustusta.
IMG_9055.JPG
Lisäksi keittiöstä löytyy Granitin musta muistitaulu sekä Ifolorilta tilattu kalenteri lasten kuvilla. Myös musta liitutaulutarra on saanut pysyä paikoillaan vaikka vähän arvoin jo laittovaiheessa kauanko jaksan sitä siinä katsella.
IMG_9021.JPG

Meillä oli aiemmin keittiössä raidallinen puuvillamatto, joka oli kyllä tosi kivan näköinen, mutta todella ärsyttävä imuroitava. Ostin jo reilusti viime vuoden puolella Kodin1:stä tuon kuvissa näkyvän maton ja se on ollut kyllä ihan nappivalinta. Matto sopii myös ulkotiloihin ja siitä on helppo putsata tahrat ja pysyy hyvin paikoillaan imuroitaessa. Keittiön lattialle kun tuppaa jos jonkinnäköistä murua tippumaan, niin helppo imuroitavuus on kyllä ehdoton ominaisuus keittiön matolle. Meiltä löytyy samanlainen matto eteisen käytävältä ja ulkotiloihin sopiva matto on kyllä erinomainen valinta myös eteistiloihin.

IMG_9029.JPG
IMG_9040.JPG

Tuon puisen pannunalusen olen muuten itse tehnyt ala-asteen puutyötunnilla. Arabian vanhan kannun löysin joskus kirpparilta pilkkahinnalla, kuten myös nuo peltipurkit. Vanha kahvimylly on peräisin äitini lapsuudenkodista.

IMG_9057.JPG
Aurinkoisten ilmojen myötä mieli tekisi kipaista kukkakauppaan ja tuoda vähän lisäväriä tuohon saarekkeelle.. Muutama kimppu pirteän värisiä tulppaaneja toisi ihanasti kevään tuntua kotiin!

Astiahaaveita

Tuntuu, että olis aika päivittää juomalasit. Meillä on ollut Iitalan Kartio laseja päivittäisessä käytössä ensimmäisestä yhteisestä kodista asti (eli siis 7 vuotta!). Kaapista löytyy pienemmässä koossa vaaleansinistä ja kirkasta sekä isommassa koossa harmaata. Lisäksi löytyy merkitöntä sarjaa, joissa on neliönmuotoinen paksu pohja ja pyöreä suuaukko.

Nuo vaaleansiniset Kartiot ei ole oikeastaan koskaan miellyttäneet, ne taitaa olla alunperin isäni saama joululahja työpaikaltaan ja päätyivät meille aikoinaan muuton yhteydessä. Kirkkaat Kartiot on myös saatu. Harmaat isot lasit taas on itse ostettuja. Isommista laseista on jo useampi mennyt rikki vuosien aikana ja näitä taitaa kaapista löytyä enää kolme kappaletta. Juuri yksi päivä napsahti taas yhden lasin reunasta pala pois astianpesukonetta täyttäessä. Pieniä on enemmän ja ne on meillä oikeastaan vain pojan käytössä (ei ole muuten yhtään mennyt rikki vaikka poika on juonut näistä vuoden ikäisestä ja onpahan jokunen lasi tipahtanut parkettilattiallekin! Kestävää lasia siis!). 

kartio+kollaasi.jpg

Vaikka uudet lasit olisi tarkoitus tulla vain aikuisten käyttöön, on silti suotavaa ettei ne olisi ihan ohutta lasia, ettei aina astianpesukonetta täyttäessä tarvitse niin varoa vaikka lasi kolahtaisi pöydän reunaan tms. Noita Iittalan Gaissa laseja meiltä löytyy kaksi ennestään (nämä myös saatu) ja ne on melko painavantuntuisia kädessä eikä siis ainakaan mitään heppoista lasia.
Essencen muotoilu on todella kaunis, mutta nämä on ainakin todella ohutta lasia. Halpisversio tästä olisi tuo Ikea, mutta haluaako sitten ostaa kopiota…? House taas on ehkä liiankin tavallinen.
Yleensä tykkään selkeälinjaisesta ja modernista muotoilusta, mutta jostain syystä nuo Lempi ja Sarjaton lasit puhuttelevat. Mies kyllä tyrmäsi nämä lasit täysin, joten ei taida ainakaan näitä tulla meille…

kollaasi.jpg
Mitkä juomalasit teillä on arkikäytössä?
Mikä näistä miellyttää sua eniten?