Katsaus työgarderoobiin

Töiden alettua vaatejutut ovat taas nousseet enemmän ajankohtaisiksi ja pitkästä aikaa olisikin aika kurkistaa vaatekaappiin! Uusia vaatehankintoja on pitkin kevättä ja kesää tullut itse asiassa tehtyä useampiakin töiden alkamista silmällä pitäen.

Olen siistissä sisätyössä, jossa en tapaa asiakkaita kasvotusten. Tämän hetkisessä tehtävässäni ei ole pukeutumisohjeita, mutta mikä itselleni työpaikkapukeutumisessa on tärkeää, on siisteys ja tyylikkyys. Haluan välttää liian huomiota herättäviä ja liian paljastavia vaatteita. Trikoissa tai leggingseissä en ikinä menisi toimistolle, farkut puolestaan on mielestäni ok. Mekkojen kanssa käytän lähes poikkeuksetta mustia sukkahousuja.

Tällä hetkellä vaatekaappini sisältö on mallillaan ja tuntuu, että sieltä löytyy omaan makuun tarpeeksi erilaisia vaatteita tyydyttämään vaihtelunhalua, vaikka lukumäärällisesti vaatteita ei järin paljoa olekaan.

Ns. työvaatteiksi olen viime aikoina ostanut parit housut, laukun, mekon sekä muutaman jakun ja paidan. Tärkeimpänä kriteerinä uusille hankinnoille on ollut laatu, helppo yhdisteltävyys olemassa oleviin vaatteisiin sekä tuo siisteys ja tyylikkyys aspekti, jotta vaatteet soveltuvat ehdottomasti työpaikalle.

Ajattelinkin esitellä tämän hetken top5 työasut, josko joku vaikka saisi jotain inspiraatiota omaankin pukeutumiseen kesälomien jälkeen!

Tämän syksyn suosikkiasukokonaisuudet ovat kutakuinkin nämä:

outfit%201.jpg

Asu 1:

Punavalkoraidallinen peplum: Nosh Organics

Mustat kapeat ”farkut”: Freequent

Kiilakorot: Clarks

Laukku: DKNY

outfit%203.jpg

Asu 2:

Mekko: Nosh Organics

Laukku: DKNY

Ballerinat: Clarks

outfit%205.jpg

Asu 2:

”Shifonki”paita: Vila

Mustat kapeat ”farkut”: Freequent

Nilkkurit: Vagabond

Laukku: DKNY

outfit%204.jpg

Asu 4:

Paita: Freequent

Tummansiniset kapeat ”farkut”: Freequent

Kiilakorot: Clarks

Laukku: DKNY

outfit%202.jpg

Asu 5:

Paita: NOOM

Tummansiniset kapeat ”farkut”: Freequent

Ballerinat: Clarks

Laukku: DKNY

Molemmat Freequentin ”farkut”, jotka tosin erehdyttävästi näyttävät kuvissa yksiltä ja samoilta housuilta, ovat uusia ja tällä hetkellä eniten käytössä. Toiset ovat tummansiniset ja toiset mustat. Lisäksi käytössäni on kahdet farkut ja yhdet mustat rennonmalliset porkkanahousut.

Vaikka vaatteita ei lukumäärällisesti olisikaan paljoa, pystyy asusteilla ja kengillä vaihdella tyyliä vielä hieman lisää. Itse tykkään esimerkiksi käyttää erilaisia huiveja, joilla saa aivan uutta ilmettä asuun. Lisäksi minulta löytyy nahkavyöt perusväreissä mustana ja ruskeana sekä tällä hetkellä käytössä on kaksi rannekelloa (ruskea ja valkoinen), joita vaihtelen tyylin mukaan. Jakulla saa myös muutettua asun ilmettä kivasti ja itselläni käytössä on neljä erilaista jakkua.

Tässä muutamia esimerkkejä omista asusteista, joilla fiiliksen mukaan voi muuttaa lookkia:

IMG_2119-horz.jpg

Kengät vaihtelee tällä hetkellä sään mukaan ballerinoista ja avokkaista nilkkureihin. Jos lähden nilkkureissa, töissä vaihdan usein sitten kevyemmät kegät jalkaan. Talven tullen ballerinat ja avokkaat siirtyvät vain sisäkäyttöön ja työmatkoilla jalkaan valikoituu nilkkurit tai saapikkaat. Huivit ovat ihania, uusimpina ostoksina raidallinen Silverjungle ja kuvassa vaalein Marc O´Polo. Laukkuna on nyt useimmiten keikkunut olalla uusi beige DKNY, sinne mahtuu sopivasti kaikki tarvittava!

​Kuten huomaa, minun vaatekaapista väriä löytyy lähinnä vain yläosista ja tämäkin määrä väri-iloittelua, joka näissä kuvissa on, on jo melko yllättävää itsellenikin! Yleisesti ottaen vaatekaappini sisältö koostuu mustasta, tummansinisestä ja ruskeasta. Lisänä valkoista ja harmaata sekä näitä yksittäisiä väripilkkuja

​Näistä viidestä asukokonaisuudesta ja kaikista asusteista yhteensä saa jo luotua todella paljon erilaisia kokonaisuuksia! Vaatekaapin ei todellakaan tarvitse pursuta vaatteita, vaan mielestäni ehdottoman tärkeää on, että vaatteet sopivat hyvin yhteen ja niitä on helppo yhdistellä keskenään.

Jatketaan pian näillä vaateasioilla, tarkoituksenani oli nimittäin kirjoittaa hieman enemmän vaatteiden laatuasiastakin! Laatu on noussut itselläni ehdottomasti tärkeimmäksi ostokriteerikseni ja vaatteen laadulle ja kestävyydelle asettaa nykyään aivan erilaiset odotusarvot kuin aiemmin. Laatu ja yhdisteltävyys onkin avainasemassa uusien vaatehankintojen kohdalla. Mutta palataan tähän tosiaan vielä ihan erikseen!

Tällä viikollahan on muuten julkaistu uusia mallistoja niin Noshilta kuin Me&I:ltakin! Oletteko ehtineet jo tutustumaan? Noshin varsinainen naistenmallisto ilmestyy vasta myöhemmin syksyllä, mutta kyllä jo nyt ilmestyneen lastenmalliston yhteydessä oli pieni uutuuserä myös naisille. Valitettavasti sieltä en tällä kertaa löytänyt mitään itselleni, mutta miikkarin naisten mallisto puolestaan näytti tällä kertaa paremmalta kuin koskaan ennen! Perjantaina pääsenkin hipelöimään näitä uutuuksia esittelijän luokse! Katsotaan, miltä ne sitten tuntuvat ja näyttävät päällä.

Kivaa illan jatkoa, palataan pian asiaan!

Bruce Oreck, painepesuri ja IBA2016

Niin, mitenkä nämä nyt liittyvät toisiinsa? Ei oikeastaan mitenkään, mutta kuuluvat kaikki kuitenkin oleellisesti tähän viikonloppuun!

Eilisilta tosiaan vierähti seminaarissa, jossa puhujana oli entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs, Bruce Oreck. Jenkeissä on aina sellainen tietty karisma ja he ovat usein hyviä puhujia. Niin myös Oreck. Tänään aamulla puolestaan tartuttiin ahkerina painepesuriin ja pesaistiin sekä terassi että pihan valkoinen aita puhtaaksi. Olipa muuten harvinaisen palkitsevaa puuhaa, painepesurilla käsittelyn jälkeen valkoinen aita on kuin uusi! Ja illalla sitten saa vetäistä juhlamekon päälle, kun suunnataan Casalaisten kanssa Inspiration Blog Awardsiin Kattilahallille.

IMG_9184.jpg

IMG_9182.jpg

Tämä viikonloppu on siis tällainen korkkareista kumppareihin ja takaisin meininkiä. Mukavaa puuhaa ja sitä kuuluista elämän tasapainottelua ja vastapainoa. Minä juhlin tänään tässä ihanassa simpukoilla kirjaillussa mekossa, joka on jo ajalta ennen lapsia. Vanha mekko, mutta edelleen todella kiva!

IMG_9185.jpg

Terassijutuista olisikin tarkoitus kirjoitella taas pikapuolin. Suunnittelin terassin sisustusta ja tavaroiden paikkoja vaihtelemalla sain kuin sainkin aikaiseksi paikan myös pienelle sohvalle. Tarkoituksena kokeilla ensimmäistä kuormalavatuunausta tässäkin perheessä! Näistä siis lisää pikapuolin, mutta pakko vielä laittaa yksi hyvin havainnoillistava kuva tuosta meidän aidasta. Toinen puoli ennen pesua ja toinen jälkeen!

IMG_9169.jpg

Mutta hei, mahtavaa viikonlopun jatkoa itse kullekin!

Toivottavasti tavataan tänään IBA:ssa!

Vaatekaapin top 10!

Mielen päällä on viime aikoina selvästi ollut erilaiset vaatejutut, niin omat kuin lastenkin. Luonnoksissa on jo hetken aikaa pyörinyt postaus oman vaatekaapin top kympistä, eli ajatuksena kerätä yhteen omia lemppareita, joita voisi kai kutsua oman tyylini ja vaatekappini kulmakiviksi, jotka sopivat moneen menoon eri lailla yhdisteltyinä. Tällä lailla on kiva kartoittaa itselle, mitä vaatteita tykkää käyttää ja mitä sieltä omasta vaatekaapista löytyy. Osa näistä suosikeista on jo useamman vuoden vanhoja ja osa taas hieman uudempia hankintoja.
1. Tummat farkut

Tummat farkut on ehdoton omassa vaatekaapissa. Arkena ovesta ulos poistuessani mulla on nykyään lähes aina jalassa tummat farkut. Tällä hetkellä suosikit on Lindexin vajaamittaiset farkut, joiden lahkeissa yksityiskohtana vetoketjut. Alempana vielä parempia kuvia housuista.

IMG_3815.JPG

2. Musta perustrikoopaita

Tässä vaatekappaleessa olen jo useamman vuoden luottanut Stockmannin Noom -merkkiin. Paidat ovat 100% puuvillaa ja pysyvät hyvänä pesusta toiseen. Useimmiten nämä ovat mulla kotipaitoina, mutta toimii myös farkkujen parina kotioven ulkopuolellakin. Kyseessä siis musta v-kaula-aukkoinen perustrikoo.

3. Vero Modan jakku

Tämä oli yksi niistä palkinto-ostoksistani, joilla päivitin vaatekaappiani vuosi sitten syksyllä aloitettuani superdieetin ja pudotettuani reippaasti raskauskiloja. Jakku on vaan ihana!

IMG_3819.JPG

4. Viskoosipaita

Tämä musta viskoosipaita on jo monta vuotta vanha, mutta edelleen yksi mun luottovaatteista. Siisti, miellyttävä päällä ja edelleen uudenveroinen. Toimii hameen tai farkkujen kanssa.

IMG_3823.JPG

IMG-20150830-WA0008.jpg

Tässä Tallinan hotellihuoneessa otetussa peiliselfiessä yhdistyy monta näistä lemppareista. Tummat farkut, viskoosipaita ja päällä musta Vero Modan jakku, ranteessa luottokello.

5. Musta kynähame

Oma musta kynähameeni on alunperin siskoni vanha ja on oikeasti peräisin varmaan jostain 2000-luvun vaihteesta! Hame on uskomattoman hyvässä kunnossa ollakseen niin vanha ja on ihan ehdoton luottovaate juhliin.

6. Hyvin istuva toppi

Näitä mulla löytyy tällä hetkellä useampikin. Muutama on niitä palkintovaatteita viime syksyltä, mutta suosikkini on kuitenkin ehkä tämä heräteostoksena siskoni Nosh-kutsuilta ostettu toppi. Tämä on ollut mulla kuluneena kesänä todella kovassa käytössä, niin arkena, kuin muutamissa juhlissakin. Yksiin juhliin yhdistin topin mustan kynähameen kanssa ja toimi älyttömän hyvin!

p%25C3%25A4iv%25C3%25A4n%2Basu.jpg

7. Gantin kello

Rannekelloni on useamman vuoden vanha ostos Hulluilta päiviltä ja on musta todella kiva arkikello. Mä en ole koskaan ollut sellaisten sirojen korukellojen ystävä ja tämäkin kello on miesten malli. Kello on omaan ranteeseeni sopivan kookas olematta kuitenkaan liian raskas.

IMG_5895.JPG

8. Ruskeat nahkasaappaat

Klassiseen syys- /talvipukeutumiseen kuuluu mielestäni korottomat saappaat ja itseltäni löytyy pari sekä ruskeana että mustana. Ruskeat on ehdottomasti suosikkini ja ihan pian nämä saakin taas kaivaa esille ja käyttöön! Syksy on kyllä ihanaa aikaa etenkin pukeutumisen kannalta!

IMG_0363.JPG

9. Gaborin nahkanilkkurit

Gaborin kengät olen ostanut joskus monta vuotta sitten työkäyttöön ja ovat varmasti yksi parhaimmista kenkäostoksistani. Malli on yksinkertaisen simppeli, korko sopiva ja malli istuu hyvin jalkaani.

IMG_5921.JPG

IMG_5894.JPG

10. DKNY laukku

DKNY:n pikkulaukku on alelöytö monen vuoden takaa Stockalta. Olin kaverin kanssa ihan ohikulkumatkalla, kun iskin silmäni tähän -50% alelapuin varustettuun klassiseen mustaan laukkuun. Onneksi tuolloin päätin laukun ostaa, on nimittäin ehdottomasti yksi luottoasusteistani!

IMG_3808.JPG

Harkitsemalla ja suunnittelemalla ostoksia tarkemmin olen viime aikoina onnistunut välttämään virheostoksia ja lähes kaikki hankintani ovat olleet nappivalintoja. Tämän vuoksi listasta olisi voinut tulla vielä paljonkin pidempi. Näistä on kuitenkin kiva huomata, että osa suosikeita ja luottovaatteistani ovat jo useammankin vuoden vanhoja. Tekemällä laadukkaita ja harkittuja ostoksia, ei kaikkea tarvitse uusia joka vuosi!

Kiva on myös huomata, miten nämä omat suosikit löytyvät jo aiemmin blogiinkin keräämäni must haves -kollaasin kanssa:

30%2Bmust%2Bhave%2Bvaatetta.jpg

Aiemmin olin siis kerännyt kollaasiin kolmekymmentä vaatetta, jotka mielestäni muodostavat vaatekaapin peruspilarit. Kelloa lukuunottamatta nämä omat top 10 vaatteet voi sanoa löytyvän aiemmasta listauksestani. Yleisesti katsoen, omasta vaatekaapistani löytyy hyvin pitkälti tämän kollaasin vaatteet. Valkoiset tennarini tosin jouduin juuri hetki sitten heittämään pois kulutettuani ne puhki kuluneena kesänä…

Mä oikeasti suosittelen jokaiselle käymään säännöllisesti läpi omaa vaatekaappiaan, kartoittamaan minkälaisista vaatteista pitää ja oikeasti tehdä vaikka oma must haves -kollaasi ja sen avulla miettiä, mitä vaatekaapissa on ja mitä sinne kannattaa ostaa lisää. Näin voi mahdollisesti estää turhien hankintojen tekemistä! Ja toisaalta, kun tietää jonkin tietyn tyyppistä vaatetta käyttävän todella usein voi samantyylisiä olla useampi.

Nyt syksyllä alkaneiden opiskelujen myötä, on ollut muuten ihana saada vaatekaapin sisältö monipuolisemmin käyttöön. Ihana vetäistä päälle jokin vähän fiinimpi pusero ainaisten kotivaatteiden sijaan! Ja tulee käytettyä sellaisia paitoja, joita ei ihan tässä kotioloissa tai lasten kanssa liikkuessa tule käytettyä.

Miltä mun top 10 näyttää sinun silmääsi?
Löytyykö omista suosikeista samantyylisiä juttuja?

Vuoden 2015 vaateostokset – välikatsaus

Vuoden alussa suunnittelin pitäväni kirjaa kuluvan vuoden itselle tehdyistä vaateostoksistani. Täydellisen vaatekaapin metsästys ja hyvän mielen vaatekaappi -projekti on ollut mielessä koko ajan, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata ostoksia ylös.
Periaattessahan olen koko vuoden ollut siinä uskossa, että vaatekaappini ei oikeastaan tarvitse päivitystä ja sieltä löytyy kaikki tarvittava. Mutta todellisuudessahan niitä tarpeita ostaa tulee varmasti itse kullekin.
Ajattelin nyt vaatekaappia läpikäydessäni kerätä yhteen kuluneen vuoden ostokset:
Nosh Organics -jakku ~ 60€
Nosh Organics -toppi ~ 40€
Lippis ~ 25€
Lindex farkut ~ 40€
Sandaalit ~ 35€
3 x alushousut ~ 18€
2 x kotileggingsit ~ 16€
3 x rintsikat ~ 80€
yht. ~ 314€
Noshin jakku ja toppi olivat melko lailla heräteostoksia, joskin ovat osoittautuneet yksiksi luottovaatteistani. Toppi istuu todella hyvin päälle, sopii niin arkeen kuin juhlaankin ja on todellinen hyvän mielen paita! Jakku puolestaan on ollut käytössä todella paljon, kiitos kohtalaisen viileän kesän. Molemmat erittäin hyviä ostoksia suunnittelemattomuudesta huolimatta!
p%25C3%25A4iv%25C3%25A4n%2Basu.jpg
Lippiksen ostin todelliseen tarpeeseen. Mulla on raskauksien jälkeen kasvojen iho herkistynyt ja aurinko tekee helposti otsaan haaleaa maksaläikkää. Viime vuonna syksy haalisti sen onneksi pois, mutta tänä vuonna päätin suojata kasvoni kunnolla ja tähän lippis on sopinut oikein hyvin!
Tummia farkkuja puolestaan lähdin ihan varta vasten metsästämään vanhojen, rikkoutuneiden tummien farkkujen tilalle. Tavoitteena oli löytää joko mustat tai tumman siniset ja Lindexiltä löytyikin todella hyvin istuvat pökät. Nämä ovat myös olleet todella hyvä ostos ja käyttökertoja housuille on jo nyt (jälleen kerran kiitos viileän kesän) kertynyt paljon.
cats.jpg
Dinskosta ostetut sandaalit olivat myös hyvin harkittu ja ennalta suunniteltu ostos. Myönnetään, että olisin tämän kesän pärjännyt ilmankin sandaaleja, sillä kesä nyt on ollut mitä on… Mutta onpahan nyt sandaalit hankittuna ja nämä ovat sellaiset, jotka varmasti miellyttävät vielä monta vuotta.
IMG_1349.JPG

Alushousut ostin vähän pakkoraossa, enkä varsinaisesti olisi tarvinnut uusia. Tässä nimittäin kävi niin, että lähdimme mökille ja vähän ennen Kirkkonummea tajusin, että unohdin kerätä pyykkinarulta omat alushousuni matkaan. Vaihtoehtona oli kääntyä lasten kanssa ympäri tai kurvata Kirkkonummen KappAhlin ostamaan uusia. No, päädyin sinne KappAhliin!
Mulla on kotona lähes 100% ajasta mustat leggingsit jalassa. On vaan parhaat kotihousut, mutta valitettavasti käyttämäni H&M:n yksilöt eivät ole kovin kestäviä ja näitä joutuukin pari kertaa vuodessa ostamaan… Otetaan vastaan vinkkejä kestävistä napakoista mustista trikoista!
Alkuvuodesta laitoin kaikki vanhat rintsikat pois, koska olivat yksinkertaisesti väärää kokoa ja ostin tilalle kolmet uudet. Nämä hankinnat tehty siis myös ehdottomaan tarpeeseen!
Vähän yli seitsemässä kuukaudessa vaatteisiin on tullut käytettyä hieman yli 300 euroa. Periaatteessa hyvin kohtuullinen summa, joka kuitenkin hieman yllätti, enhän omasta mielestäni ole ostanut juuri mitään! Tarkoituksena katsastaa vielä loppuvuodesta, mitä kaikkea sitä onkaan tullut koko vuoden aikana ostettua…
Kuulostaako paljolta vai vähältä ostosmäärältä? 
Mitä sä olet ostanut tänä vuonna? Osaatko sanoa, paljonko olet kuluttanut omiin vaatteisiisi rahaa tänä vuonna?

Pukeutumisinspiraatiota syksyyn

Kelit ovat jo nyt tuntuneet monena päivänä hyvinkin syksyisiltä ja täytyy sanoa, että kesäksi ostamillani uusilla sandaaleilla on tullut tänä kesänä tepasteltua harmillisen vähän… Kun niille kesävaatteille ei juurikaan ole ollut käyttöä, niin lähdin jo haaveilemaan syyspukeutumisesta ja keräsin Pinterestistä muutamia inspiraatiokuvia. Jos eilen siis haettiin remppainspiraatiota asuntomessukuvista, niin siirrytään sulavasti hakemaan inspiraatiota omaan pukeutumiseen näistä ihanista kuvista!
vinkkejä syysvaatteisiin
Aivan ihania yhdistelmiä, maanläheisiä värejä ja simppeleitä kokonaisuuksia. Juuri sellaisia, joista itse tykkään!

Musta tuntuu, että en ennen osannut katsoa muoti- tai muita vaatekuvia oikealla tavalla. Ennen ajattelin, että mun pitää saada juuri tietty vaatekappale, joka jossain ihanassa kuvassa on. Ja kuvien katselemisesta tuli ennemminkin fiilis, että ”mulla ei oo mitään vaatteita” ja ”pakko päästä shoppailemaan!”. Vaikka eihän se niin mene. Omasta vaatekaapista löytyy paljon hyvin samankaltaisia vaatteita, kuin näissä upeissa kuvissa on. Ei tietysti juuri näitä, mutta hyvin lähelle. Ja tässä taas päästään siihen ajatusmaailmaan, että miksi pitäisi omistaa monta samankaltaista vaatetta, kun kauniin ja toimivan yhdistelmän saa luotua niistä vaatekappaleista, joita omasta vaatekaapista jo löytää. Onneksi olenkin siis ymmärtänyt hakea kuvista inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja vinkkejä olemassa olevien vaatekappaleiden yhdistelemiseen eikä niinkään shoppailuvinkkejä… 
Otetaan esimerkiksi tuo oikean alareunan kuva, jossa kaikki vaatekappaleet ovat minusta upeita ja yhdessä toimivat älyttömän hyvin. Omasta vaatekaapista saankin luotua hyvin samanlaisen yhdistelmän. Vai mitä sanot?
syysasu

syksyinen asu
Tosi kiva kokonaisuus, eikä olekaan tullut käytettyä tuota ohutta pellavapaitaa hetkeen!

Omaa vaatekaappia katsoi taas melko tyytyväisenä ja ehdin jo hypistellä niitä villaneuleitakin… Tervetuloa vaan syyssäät, enpä mä niistä helteistä oikein välitäkään!

Porvoo eilen ja päivän outfitti!

Porvoo on ihana. 
Se on oikea kesäkaupunki, meidän jokavuotinen päiväretkikohde, jonne suunnattiin taas tänäkin vuonna!
Lähdettiin eilen heti aamupalan jälkeen matkaan ja suunnattiin aivan ensimmäiseksi Porvoossa muumipuistoon. Ei olla tuossa aiemmin käyty, mutta oli tosi kiva leikkipaikka lapsille. Porukkaa oli paljon, mutta paikassa oli kivasti tekemistä ja hyvin kaikki mahtuivat mukaan! Tänne täytyy varmaan jatkossa suunnata joka vuosi.
muumipuisto

muumiliukumäki

IMG_2863.JPG

Meidän kantispaikka kesäisin Porvoossa on ollut Wilhelm Å jokirannassa, ja sinne suunnattiin tälläkin kertaa. Hinta-laatusuhde on kohdillaan ja paikka on sellainen, johon viitsii lastenkin kanssa mennä. Tällä kertaa tosin ruokalista oli jotenkin todella suppea, vaikka netistä olin katsonut, että vaihtoehtoja olisi paljon enemmän. Itse syötiin kana sandwichit ja lapsille otettiin lastenlistan ainut(!) vaihtoehto eli nakit ja ranut… Pojalle oma annos ja tytöt jakoivat yhteisen, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Tytöt kävivät lounaan jälkeen unille ja me muut herkuteltiin vielä jätskit jälkkäriksi.

kana sandwich

IMG_2904.JPG

IMG_2905.JPG

IMG_2880.JPG

Mun mielestä Porvoosta on ollut kiva ostaa jotain pieniä kesämuistoja ja tällä kertaa poika sai valita itselleen jonkin pienen lelun lelukauppa Riimikosta. Poika ihastui keltaiseen pieneen koulubussiin ja sellainen sitten ostettiin! Viime vuonna ostin pojalle peltisen sisustustaulun ja edellisvuonna puolestaan Myyrä-sarjan puisen junan. Junaa ostaessa oli jo suunnitelmia toisesta lapsesta ja silloin ajattelin, että juna pääsee odottamaan pojan pikkusiskoa tai veljeä. Sattumalta onnistuin silloin valitsemaan junan, joka muodostuu kahdesta osasta, kun kerta tuli kaksi pikkusiskoa kerralla! 😉

IMG_2893.JPG

IMG_2913.JPG
IMG_2878.JPG
Omasta blogityylistä poiketen loppuun vielä muutama päivän asu -kuva. Olen nimittäin täysin ihastunut tuohon Noshin toppiin, joka on ihana päällä ja sopii moneen tilanteeseen. Paita on farkkujen ja lippiksen parina kivan arkinen ja kuitenkin siisti, mutta muuntautuu myös hyvin juhlakäyttöön. Toissa viikonloppuna paita oli päällä mustan kynähameen ja korkkareiden kanssa juhlissa, ja oli ainakin omaan silmään sopivan juhlava kokonaisuus! Ehdottomasti paras vaateostos pitkiin aikoihin!
p%25C3%25A4iv%25C3%25A4n%2Basu.jpg
Meillä oli tällä reissulla jotenkin ihan nappiajoitukset ja kaikki sujui lasten kanssa paremmin kuin hyvin. Ensin siis leikkipuistoon, yhdentoista jälkeen lounaalle, tytöt nukkumaan rattaisiin, ja sitten käppäilyä vanhassa kaupungissa, kauppojen kiertelyä ja tietenkin jäätelöt! Oli kyllä todella kiva kesäpäivä koko perheen voimin!

Lempivaatteet

Lempifarkut, lempitakki, lempihuivi, lempirintsikat… Kuulostaako tutulta, mietitkö heti niitä omia lempijuttujasi? Onko ne mahdollisesti juuri nyt päälläsi?

Mulla ainakin on moneen eri tilanteeseen yksi lempiasu, joka tulee lähes poikkeuksetta vetäistyä päälle. Osa näistä lempivaatteista on jo useamman vuoden vanhoja, osa uudempia ostoksia. Seuraavat 24 vaatetta käsittävät noin 20% mun vaatekaapin sisällöstä ja nämä ovat ne suosikit, joista tulee useimmiten asukokonaisuus valittua. 

IMG_8071-horz-vert.jpg

Topit:
1. E´ny
2. H&M
3. Vero Moda
4. H&M
5. Vero Moda
6. Vero Moda

Avonaiset päälipaidat:
1. Neuletakki NOOM
2. Bleiseri Vero Moda
3. Neuletakki E´ny

lempivaatteet.jpg

Paidat:
1. NOOM pilkullinen neulepaita
2. NOOM raidallinen neulepaita
3. Gant collegepaita
4. Promod lyhythihainen tunika
5. Esprit villaliivi
6. Esprit pitkähihainen tunika

IMG_8068.JPG

Muut pitkähihaiset:
1. Promod ohut pilkullinen sifonkipaita
2. Lindex pilkullinen puuvillakauluspaita
3. Vila ohut sifonkipaita

IMG_8054.JPG

Housut:
1. Pieces
2. Vero Moda
3. Vila (vahapintaiset)
4. Only

IMG_8087.JPG

Mekot:
1. Your Face
2. Comma

Oon tässä vuosien varrella todennut, että mun kaapista on turha löytyä esim. kymmeniä farkkuja ja useita eri neuletakkeja, kun muutamasta vaatekappaleesta muodostuu suosikkeja. En osaa valita päälleni toista lähes yhtä kivaa, jos suosikki on vaihtoehtona. Tämän tiedostaminen on myös saanut miettimään uusia hankintoja entistä tarkemmin. Onko vaatekaapissa jo vaate joka tulee mieluummin vetäistyä päälle samaan tilanteeseen kuin uusi ostos? Onko mulla tarpeeksi usein tilanteita, joita varten tarvitsen toisen samankaltaisen ja samaan tilanteeseen sopivan vaatteen? Vastaamalla itselleen rehellisesti näihin kysymyksiin ennen vaatteen kiikuttamista kassalle, välttyy oikeasti monelta turhata ostokselta!

Vaatteiden yhdistelemisessä olisi kyllä petrattavaa, pitäisi opetella poistumaan omalta mukavuusalueelta ja alkaa käyttää koko vaatekaapin sisältöä monipuolisemmin. Näistäkin 24 vaatteesta saisi vaikka kuinka monta eri yhdistelmää. Silti jumitan suurimmaksi osaksi tuossa pilkullisessa Lindexin kauluspaidassa ja mustissa Piecesin farkuissa! Näihin kun lisätään vielä muutama eri hamevaihtoehto, löytyy mielestäni näistä vaatteista asu lähes mihin tahansa tilanteeseen, joita omassa elämässäni tällä hetkellä kohtaan. Myös asusteilla saa muutettua asukokonaisuuden ilmettä paljonkin ja tyydytettyä vaihtelunhalua. Eli periaatteesa pärjäisin oikein hyvin pelkästään näilläkin vaatteilla! (Tietysti lisäksi alusvaatteet, urheiluvaatteet ja ulkovaatteet.) Suurin osa näistä vaatteista kuuluu myös mielestäni hyvin ajattomiin ja klassisiiin valintoihin.

”Hyvän mielen vaatekaapin ovien aukaiseminen saa aina aikaan levollisen mielen ja tyytyväisen olon. Siellä ei ole syyllisyydentuntoa aiheuttavia virheostoksia, ei ahdistusta aiheuttavaa kasaa eriparisia vaatekappaleita, ei vaatteita, jotka sopivat vain aivan toiselle ihmiselle toisessa elämässä, eikä ylipäänsä hämmentävää kaaosta, joka pyrkii vyörymään lattialle. Hyvän mielen vaatekaapissa on juuri ne vaatteet, jotka sieltä toivookin löytävänsä – tyyliisi, olemukseesi ja tarpeisiisi sopiva kokoelma – eikä muuta.” (Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi)

Toki itsekin olen kaukana tämän lainauksen sisällöstä, mutta näiden lemppareiden myötä hieman lähempänä sitä! Nämä lempparit sopivat hyvin yhteen, sopii omaan tyyliini ja etenkin tarpeisiini. Tästä on hyvä jatkaa kohti Hyvän mielen vaatekaappia.

Muita Hyvän mielen vaatekaappi -höpinöitä voit käydä lukemassa seuraavista linkeistä:

Laukut
Juhlavaatteet
Vaatekaapin perusvaatteet
Luottoasu joka tilanteeseen
Kengät
Vaatekaappi lukuina

Ootko samanlainen jumittaja, vai onko päälläsi joka päivä eri kokonaisuus?

Lauantain asu

Viime lauantaina vein pojan mummilaan yökylään ja jätin tytöt isin hoiviin kotiin suunnatessani itse illaksi Helsinkiin tapaamaan vanhoja työkavereita. Olipa mukava pitkästä aikaa vähän laittautua ja vetästä päällensä jotain muuta kuin koti- tai treenivaatteet!
Poika oli toista kertaa elämänsä aikana yökyläilemässä ja hyvin oli tämäkin kerta mennyt. Ruoka ja uni maistuu hyvin mummilassa!
kollaasi.jpg
IMG_5894.JPG
IMG_5897.JPG

IMG_5913.JPG
IMG_5883.JPG
Kenkiä, huivia ja laukkua lukuunottamatta kaikki vaatteet ovat uusia hankintoja tältä syksyltä. Kiloja on lähtenyt nyt yhdeksän ja hoikistumisen myötä on tullut palkittua itseäni useammallakin uudella vaatteella. Vahapintaiset farkut ovat olleet himotuksen kohteena jo pitkään, mutta vasta nyt raskauskilojen karistua viitsin sellaiset ostaa. Kaikki nämä vaatteet koen hyviksi vaatekaapin perusvaatteiksi, jotka sopivat moneen menoon.
Nyt syksyllä tuli hankittua myös villakangastakki täydentämään talvipukeutumista. Jahkailin pitkään takin ostamista, sillä en osannut päättää raaskinko panostaa vai pihistänkö. Päädyin pihistämään ja ostin H&M:n beigen takin. Takki on kauniin mallinen ja istuu päälle hyvin. Lasten kanssa kotona ollessa ei villakangastakille ole niin paljon käyttöä, joten toivon, että takki säilyy hyvänä useamman vuoden keinomateriaalista huolimatta.

Hyvin perusasu, joka kuitenkin näin kotiäidin näkökulmasta tuntuu heti vähän fiinimmältä! Mitäs pidät?