Eilinen aamu aloitettiin kesäisillä istutuspuuhilla. Lauantaina kävin lasten kanssa hakemassa multaa, lannoitetta ja siemeniä, jotta eilen pääsi aloittamaan aurinkoisen aamun kasvulaatikoiden reunalla. Sain seurakseni toisen pikkutytöistä ja oikein hyvän apulaisen sainkin!

IMG_6269.jpg

IMG_6267.jpg

istutus.jpg

Vähä uutta multaa, lannoitetta ja pientä suunnittelua ennen siementen laittoa. Pian myös esikoinen liittyi seuraan ja hän olikin oiva apu hakemaan lisää vettä kannuun sisältä. Nykyään näistä pienistä saattaa jopa hyvällä tuurilla olla apua jossain!

istutus5.jpg

istutus4.jpg

Tänä vuonna istutuspuuhat jäivätkin jotenkin myöhäiseen ajankohtaan, mutta toivotaan, että sato olisi tänä vuonna edellisvuotta parempi... Viime vuonna ei nimittäin juuri mikään istutuksista ottanut kunnolla kasvaakseen, paitsi minttu, joka taitaa rehoittaa missä olosuhteissa hyvänsä!

Tänä vuonna kasvulaatikoihin laitettiin muutamaa erilaatuista salaattia, rucolaa, minttua, herneitä, sekä jo valmiina taimina rakuunaa, situunamelissaa ja ruohosipulia.

istutus2.jpg

Kasvulaatikoiden lisäksi meidän pihalta löytyy raparperia, ihanaa salaattiin ja grillimarinadiin sopivaa sipulikasvia, jonka lehdet ovat siis syötäviä, mutta jonka nimeä en kuollaksenikaan muista sekä lipstikkaa. Lisäksi omenapuut ja luumupuut.

istutus3.jpg

istutus7.jpg

Istutuspuuhien jälkeen eilen iltapäivästä juhlittiin esikoisen kaverisynttäreillä. Meno oli kyllä yhdeksällä lapsella sitä luokkaa, että tuumattiin miehen kanssa vain, että onneksi ei pidetty kaverisynttäreitä kotona!

Onneksi edessä on lyhyt työviikko ja ihana pitkä viikonloppu! Kesä tekee tuloaan ja eikä tässä nyt enää niin kovin montaa viikkoa ole siihen kesälomaankaan!

Mukavaa uutta viikkoa itse kullekin!