Tulppaaneja, helmililjoja, narsisseja, itse kasvatetut pääsiäisruohot sekä perunanarsissit. Meillä on tänä pääsiäisenä panostettu enemmän kukkiin kuin joulunakaan!

Jouluna ehkä kaipaa enemmän koristuksia ja joulukoristeissa voi olla ripaus kitschiäkin. Pääsiäisenä riittää kukat, viherrys sekä muutamat hillityn väriset pääsiäismunat. Kukilla saa luotua tunnelmaa ja juhlamieltä pääsiäisen aikaan juuri sopivasti.

11.jpg

13.jpg

Pääsiäisen ruokaostokset tuli tehtyä eilen tentin jälkeen ja torstaina aion siivota kunnolla, jotta pyhinä saa nauttia olostaan siistissä ja puhtaassa kodissa. Pääsiäiseen kuuluu toki herkuttelua ja hyvä ruoka on isossa osassa meidän pyhiä! Pidempinä pyhinä onkin ihan eri tavalla aikaa myös panostaa keittiössä ja nautiskella ruokailusta ihan vaikka oman perheen kesken vähän spesiaalimmin.

12.jpg

Rentoilun ja kouluhommien lisäksi otan pääsiäispyhien tavoitteeksi tehdä inventaariota niin lasten leluihin kuin omaan kevätvaatetukseen. Lapset ovat viime aikoina saaneet paljon uusia leluja ja äidistä ainakin tuntuu, että jostain on luovuttava, jotta uusia voi tulla tilalle. Tytöt saivat kaikkea uutta synttäreillään ja poika puolestaan sai paljon uusia juttuja leikki-iän ohittaneelta naapurinpojalta. Ja tuntuu, että joululahjojen jälkeinen inventaario on vielä tekemättä, niin nyt on korkea aika käydä tavarat läpi ja mahdollisesti karsia jotain. Syksyllä vietiin lasten päiväkodille jotain isompia juttuja, joita en jaksanut alkaa myymään eteenpäin. Näinkin saa tavaran hyvin kiertoon ja päiväkodilla tavarat tulevat varmasti käyttöön.

10.jpg

diy%20p%C3%A4%C3%A4si%C3%A4inen%202.jpg

Mutta vielä muutama päivä töitä ennen kuin pääsee nauttimaan pääsiäispyhistä. Ihanaa, että saa muutaman ekstravapaan ja niin tylsältä kuin se kuulostaakin, on minusta ihan mukava, jos ehtii tehdä myös näitä rästiin jääneitä kotihommia pyhien aikana!

Nyt toivottelen kuitenkin kaunista keskiviikkoa!