Syksyn tuntua. Sitä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Vaikka tänä aamuna saatiinkin taas herätä ihanaan auringonpaisteeseen ja ulkona tuntuu lämpimältä. Henkisesti minun syksyni alkoi töiden alettua elokuun alussa, mutta kyllähän elokuu vielä niihin kesäkuukausiin kuuluu. Tänä vuonna tosin elokuuta on saatu viettää ei niin kesäisissä tunnelmissa.

Tavallaan tuntui, että kesä loppui kesken ja pikkuhiljaa terassiakin joutaisi laittamaan valmiiksi syksyyn. Istuinpehmusteet pitäisi pestä ja saada kuivumaan kunnolla ennen talviteloille laittoa. Nyt on ollut niin sateista, että kaikki on kosteana, vaikka sateensuojassa olen niitä säilyttänytkin. Laadukkaimmat ulkopehmusteet varmasti kestävät hyvin kosteutta homehtumatta, mutta minä ainakin olen joutunut uusimaan pehmusteita säännöllisin väliajoin. Halvemmat pehmusteet kun eivät kostumista kestä homehtumatta.

Pikkuhiljaa pihalle on myös aika nostaa esille lyhtyjä tuomaan tunnelmaa pimeisiin iltoihin.

syksy6.jpg

syksy7.jpg

syksy4.jpg

Laventeleideni kuoltua pystyyn, ostin pieniin kaunisiin ruukkuihin hieman syksyisempää tilalle. Myös etuovella oleva kesäkukka ehti jo kuupahtaa, (tästä tosin saan syyttää itseäni, sillä en ole kukkaa muistanut kastella) ja sinnekin päädyin ostamaan jo hieman syksyisempää lookkia. Syyspihalla tykkään kovasti kanervista ja melkein jo odotan, että pääsen niitäkin laittamaan. Ihan vielä ei kuitenkaan ole niiden aika, vaan nautitaan nyt vielä näistä alkusyksyn kukista.

syksy3.jpg

syksy2.jpg

Vaikka tälle viikonlopulle onkin taas lupailtu melkeinpä kesäisiä säitä, on se myönnettävä, että syksy saapuu pikkuhiljaa. Syksyssä on kuitenkin aina ihan omanlaisensa tunnelma ja minä olen ehdottomasti syksyihminen. Syksyllä alkaa työt, koulut ja harrastukset - tavallinen, vähän kiireinenkin arki, johon on sitten mukava tuoda pehmeyttä ja tunnelmaa pienillä asioilla. Kynttilät, lyhdyt ja torkkupeitot saakin jo kaivaa kaapeista esille!

Tunnelmallista viikonloppua kaikille! <3