Heippa ja ihanaa hellepäivää!

Me ollaan suuntaamassa tässä kesäkuun alussa Pärnuun ja ajattelin jo etukäteen jakaa meidän matkasuunnitelmia ja mielelläni otan vastaan vinkkejä kokeneilta Pärnun matkaajilta! Meillä on paljon tuttuja, jotka ovat lasten kanssa tuolla käyneet ja ovat kyllä kaikki kehuneet paljon.

Me suunnataan Tallinkin laivalla Tallinnaan ja kurvataan sieltä omalla autolla Pärnuun. Google mapsista lainattu karttakuva näyttäisi matkan taittuvan puolessatoista tunnissa. Meillä laivamatka ajoittuu aamuun ja pikaisen Tallinnakierroksen (muutama sisustuskauppa!) jälkeen yritetään ajoittaa ajomatka Tallinnasta Pärnuun puolestaan päiväuniaikaan.

nimet%C3%B6n.jpg

Majoittumisen varasimme EstRentin kautta, jossa ainakin näin varausvaiheessa kaikki on sujunut moitteetta. Olimme yhteydessä vuokranantajaan ja mukavan joustavasti saatiin sovittua avainten saaminenkin. Lähdemme reissuun oman perheen kesken, mutta vuokrasimme silti kohtuu ison huoneiston. Me kun ei olla totuttu nukkumaan lasten kanssa samassa huoneessa, on kivempi, että reissussakin on sitten tilaa nukkua! Pärnuhan on myös tunnettu kylpylöistään, mutta me, kolmen uimataidottoman kanssa, ei koeta mielekkääksi lähteä kylpylälomalle!

Pärnusta löytyy myös mahtavat hiekkarannat ja sinne suuntaamme kyllä ehdottomasti yhtenä päivänä. Lisäksi tsekkailin jo ison kauppakeskuksen, naapurilta saatiin vinkki hyvästä kauneussalongista ja useampi leikkipuisto on jo tsekattu kartasta!

Parnu_beach_playground_.jpg

Parnu.night.beach.fountains_Elen.Juurma_

miks_p2rnu_rand_ja_rannapark_indrek_aija

Kuvat lainattu TÄÄLTÄ.

Rennolla asenteella ja lasten ehdoilla lähdetään siis reissuun! 

Onko siellä kokeneita Pärnun matkaajia?

Onko antaa hyviä vinkkejä lasten kanssa touhuamiseen paikan päällä?