Lauantaina saatiin nauttia niin ihanasta aurinkoisesta päivästä, että täällä alettiin odottamaan kesää jo ihan tosissaan. Me korkattiin viikonloppuna grillikausi ja lauantaina juotiin myös pullakahvit terassilla! Niin ihanaa! Aurinkoisesta päivästä ja meidän muiden Casalaisten terassikuvien (Etenkin Heidin ihan mielettömän hienon kesäkeittiökuvan) innostamana keräilin itsekin viime vuotisia piha- ja terassikuvia kesän odotusfiilistä nostattamaan. Tulevana viikonloppunahan olisi Messukeskuksessa Kevätmessutkin, joilla olisi ihana ehtiä piipahtamaan. Nyt on kuitenkin varsin kiireinen viikko edessä, joten saa nähdä, ehtiikö sinne tänä vuonna ollenkaan. 

Mutta, katsastetaanpa hieman meidän pihalle ja terassille!

 

IMG_2031.jpg

IMG_2104.jpg

IMG_2003.jpg

Kaksi vuotta sittenhän teimme tuon isomman terassin ja se on ollut kyllä todella kiva. Ja ihan loistava päätös oli tehdä se silloin, kun tytöt olivat ihan vauvoja eikä vasta viime vuonna! Täältä voit käydä kurkkimassa millainen rytökasa piha oli, kun asunnon ostimme. Viime vuonna karsittiin vielä hieman lisää kasvillisuutta ja rakennettiin lapsille pieni hiekkalaatikko. Viime vuonna innostuin myös pienimuotoisesta lavakauluskasvatuksesta ja sitä jatkan ehdottomasti tänäkin vuonna! Lisäksi meidän pihalta löytyy kaksi omenapuuta ja kaksi luumupuuta.

Tänä vuonna ei ole tarkoitus tehdä suurempia muutoksia eikä hankintoja. Toki jotain pientä ylläpitävää hommaa aina on. Katetta joutuu varmasti ainakin taas kärräämään tuonne aidan viereen. Niin ja istutuspöydästä ja puutarhakeinusta haaveilen tietysti edelleen... Mutta ne taitavatkin taas jäädä sinne haaveilun tasolle!

IMG_2109.jpg

IMG_1783.jpg

IMG_2091.jpg

IMG_2106.jpg

IMG_2081.jpg

<scriptOi joi, enpä meinaisi malttaa odottaa lämpimiä päiviä terassilla. Kesää ja kärpäsiä. Edessä onkin viimeinen kesä kotiäitinä kotona lasten kanssa, toivottavasti saadaan nauttia siitä hyvien kelejen kera.

Joko siellä ollaan virittäytymässä kesään ja suunniteltu pihan tai parvekkeen laittoa?