Sisustusrintamalla on tapahtunut alkuvuonna todella paljon ja nyt luvassa vähän laajempaa kuvakulmaa meidän ruokailutilasta. Tämäkin muutos lähti ihan vain pikku ajatuksesta toteuttaa se kauan haaveissa ollut vitriinikaappi. Sain kuitenkin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ruokapöydän paikan suhteen ja pöytä kääntyi keskelle tilaa. Tamminen seinähylly ei enää istunut ilmeeseen ja se poistettiinkin seinältä.

Kaikki muutokset tuntuvat olevan jotain ketjureaktioita seurauksena ihan vaan jostain pienestä uudistuksesta.

tamminen ruokapöytä


IMG_7759.JPG

diy vitriinikaappi

Ilman tammista hyllyä seinä oli aivan liian tyhjä ja kolkon oloinen.

Muutamia vaihtoehtoja seinän sisustamisen suhteen pyöriteltiin mielessä ja olin jo ensin tilaamassa muutamaa ihanaa julistetta, kunnes mies jarrutteli ilmoittamalla, etteivät ne oikeastaan ole yhtään hänen mieleen. Hänen mielestään nyt pinnalla oleva julistemuoti ja etenkin tekstiprintit sopivat vain Kallion sinkkukämppään... Sitten muokkasin muutamasta itse otetusta valokuvasta hienot mustavalkoiset lyijykynäpiirrokset, mutta jostain jyystä jätin nekin teettämättä. Jokin niissäkin alkoi arveluttamaan... Samaan aikaan mielessä kummitteli Cobellossa nähdyt ihanat markkolaistyyliset metallitaulut, joista sitten lähti lopullinen idea toteutukseen.

Metallitaulut tuntuivat kuitenkin liian viililtä ratkaisulta ja päädyin vähän kokeilumielessä tällaisiin marokkokuosisiin tauluihin. Kuvat kehyksissä tuntuvat turvallisemmilta valinnoilta kuin metallitaulut.

Mustat kehykset ovat Clas Ohlsonilta ja tapetinpalat saatu näytepaloina K-raudasta. Näistä syntyi nyt valtavan ihanat taulut, ainakin väliaikaisratkaisuiksi. Kehykset kyllä ovat ja jäävät, mutta näihin voi sitten vaihtaa julisteet tai valokuvasuurennokset, jos siltä tuntuu ja osaan päätöksen tehdä.

marokkohenkinen taulu

diy vitriinikaappi ikkunoista

Marokkohenkisyys on miellyttänyt jo pitkään ja nyt muutamilla pienillä jutuilla uskallan vihdoin kokeilla sitä meillekin. Lopputulos on omaan silmään todella kodikas.

Mitäs pidät tauluista?
Mikä olisi sinusta paras ratkaisu kehyksiin?