Siirrytään aiheissa hetkeksi pääsiäiseen ja askarteluun ja palataan sisustusjuttuihin taas loppuviikosta. Innostuin nimittäin viime viikolla askartelemaan jo kovaa vauhtia lähestyvää pääsiäistä varten ja ajattelin nyt hyvissä ajoin jakaa kuvia näistä kanssanne.

1munien maalaus

pääsiäinen munien koristelu

pääsiäisaskartelu blogi

Tokmannilta ja Suomalaisesta kirjakaupasta löytyneet riemunkirjavat, avattavat pahvimunat saivat ylleen kerroksen valkoista maalia, jonka jälkeen koristelin ne hieman mieluisimmiksi. Toisiin liimasin servetin päällimmäisen kerroksen, toisiin taas höyhenen. Liimana käytin vedellä ohennettua askarteluliimaa, jota sivelin pensselillä servetin ja höyhenen päälle. Lisäksi pienemmät styroksimunat koristelin maalaamisen jälkeen mustalla tussilla. 

munien maalaus

diy pääsiäismuna

Nämä ovat tällaisia äidin mieleen olevia koristeita ja tämä on sellaista kivaa pientä näpertämistä, josta tykkään! Ajattelinkin tänä vuonna laittaa näihin avattaviin pahvimuniin lapsille pienet pääsiäisyllätykset. Lapset eivät vielä osaa vaatia perinteisiä suklaamunia yllätyksineen, mutta tällaiset heille voi hyvin pääsiäisenä antaa. Ja toki yllätyksen voi jokainen valita mielensä mukaan, onko se sitten syötävää vai jokin lelu kenties. Näihinhän mahtuu vaikka jokin pieni pikkulegosettikin.

pääsiäinen askartelu

Ennen lapsia ei tullut koristeltua pääsiäistä varten ollenkaan, mutta nykyään näihinkin on kiva vähän panostaa! Ensi viikonlopuksi kuitenkin koristellaan hieman eri teemalla, kun juhlitaan tyttöjen 2-vuotispäivää ja nämä laitetaan esille sitten vasta viikon päästä!

Koristellaanko teillä pääsiäistä varten?