Mä miellän meidän keittiön yläkaapittomaksi, vaikka se ei toki sitä varsinaisesti olekaan. Onhan meillä yhdellä seinällä jääkaapin vieressä korkeat kaapit ja tiskipöydän yläpuolelta löytyy vielä lisäksi pieni kaappi, joka toimii lääkekaappina. Kuitenkin perinteisten yläkaappien puuttuessa ja varsinkin ilman kuivauskaappia, tulee eteen pieniä säilytysongelmia, kuten missä pitää tiskiharjaa ja rättiä esimerkiksi. Meillä on tähän asti ollut tiskiharjalle ja käsitiskiaineelle pieni kippo, jossa niitä olen hanan vieressä säilyttänyt. Ja rätti on ollut kuivamassa joko hanan päälle tai altaiden välissä.

Jotenkin tähän on kaivannut jotain järkevämpää ratkaisua ja muistin, että Ikeassa myydään keittiöön tarkoitettuja tankoja, joissa voi s-koukkujen varassa roikottaa lähes mitä vaan. Suuntasinkin sunnuntaina lasten nukkuessa päiväunia yksinäni Ikeaan ja nyt näiden päivittäin moneen kertaan käytössä olevien tavaroiden säilyttäminen on astetta järkevämmällä tasolla.

IMG_0726.JPG

Tankohan on periaatteessa tarkoitettu kiinnitettäväksi seinään, mutta toimii hyvin myös yläkaapin pohjaan kiinnitettynä.

IMG_0719.JPG

IMG_0733.JPG

IMG_0747.JPG

IMG_0749.JPG

Tämä on nyt päivän käytön jälkeen osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi! Koukkuihin saa myös kätevästi muoviset ruokalaput roikkumaan, jos ei niitä jaksa erikseen kuivata.

Katselin muuten samalla Ikeassa niitä terassipöytiä ja säädettäviä tuoleja. Molemmat vaikuttivat oikein lupaavilta. Täytyy varmaan tehdä uusi reissu Ikeaan lähiaikoina koko perheen voimin!