Mä oon syksyisin ja talvisin oikea kynttilöiden suurkuluttaja. Sisällä palaa iltaisin useampikin tuikku ja ulkoa löytyy muutama lyhty. Uuteen kotiin muutettaessa halusin olohuoneeseen ehdottomasti useamman tauluhyllyn, joissa voi turvallisesti polttaa kynttilöitä myös lasten hereillä ollessa. Tauluhyllyt väärinpäin asennettuna on juuri sopivan kokoiset Iittalan kivituikuille ja aalto-kynttiläkipoille! Pöydillä olevat kynttilät tulee sytytettyä vasta lasten käytyä nukkumaan.

joulukollaasi%2B4.jpg
joulukollaasi.jpg

Pihalle ostin kesällä kolme jalallista tuikkukippoa, jotka näyttävät kauniilta pimeissä illoissa. Myös terassivalot ovat päässeet todenteolla käyttöön syksyn tullen. Kynttilät ja etenkin ne perinteiset lyhdyt ulkona näyttävät ehdottomasti kauneimmilta lumen kanssa, mutta ovathan ne kivoja tunnelmanluojia pimeisiin syysiltoihin.

Myös glögikausi tuli korkattua auki viikonloppuna. Ja eiköhän ne perinteiset jouluvalotkin tule pihapuihin laitettua kunhan nyt päästään ensin kunnolla marraskuun puolelle!

Ihanaa uutta viikkoa!