Saako lapset päättää sisustuksesta?

Ennen kuin paljastan täällä blogissa enempää meidän uudesta kodista, ajattelin kirjoittaa aiheesta, jota olen miettinyt tässä uuden kodin sisustusta miettiessä. Meillä kodin sisustaminen tapahtuu pääasiassa niin, että minä ideoin, suunnittelen, etsin vaihtoehtoja ja kerään ideakuvia. Lopulliset päätökset tehdään miehen kanssa yhdessä. Miehellänikin on tietyistä asioista vahvat mielipiteet sisustuksen suhteen, mutta hänelle merkitykselliset asiat koskevat esimerkiksi lattiamateriaalia, työtasojen materiaalia ja muita sellaisia isoja linjoja. Mutta taas esimerkiksi sohvatyynyjen värillä ja kuosilla ei taida hänelle olla niinkään merkitystä. Luulen, että sanomista tulisi vasta siinä vaiheessa, jos valitsisin koko kodin tekstiilien värimaailmaksi sellaisen värin, josta hän ei niin pidä, esimerkiksi kirkkaan pinkkiä, tai jotain neonvärejä. Onneksi värien suhteen ollaan kuitenkin melko samoilla linjoilla, enkä itsekään pidä tällaisista väreistä!

Mutta entäs sitten lasten osallistuminen sisustamiseen? Onko heidän mielipiteillä väliä?

Tähän mennessä lapset eivät meillä ole juurikaan vaikuttaneet omien huoneidensa sisustukseen, mutta pojasta huomaa jo, että hänellä on mielipiteitä, mistä tykkää ja saattaapa hän jopa osallistua keskusteluun tavaroiden ja huoneen järjestyksestäkin. Seura taitaa tehdä kaltaisekseen ja olen onnistunut aivopesemään hänet jo pienen ikänsä aikana sisustamisen ihanaan maailmaan.

Niinpä olenkin nyt päättänyt, että poika saa uudessa kodissa osallistua enemmän oman huoneensa sisustamiseen. Ajattelin kerätä itse muutamia vaihtoehtoja esimerkiksi matoista, verhoista ja muista tekstiileistä sekä piensisustuksesta, joista hän saa sitten valita mieleisensä. Ihan vapaita käsiä pienelle lapselle ei mielestäni tarvitse antaa ja tuntuu, että sehän olisi silkka mahdottomuus lapsen osata tehdä valintoja, jos ei valikoimaa rajata millään lailla.

 

Pojan huoneen nykyinen valkoinen matto on omasta lapsuudenkodistani ja on siis ollut jo teini-ikäisenä omassa huoneessani. Matto on todella laadukas ja pysynyt ihan mielettömän hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. Hämärä muistikuva kyllä onkin, että matto olisi ollut myös melko kallis ollakseen yksivärinen puuvillamatto ja äiti olisikin yrittänyt kääntää pääni muihin vaihtoehtoihin. Tässä kyllä voi sanoa, että kalliissa matossa laatu on myös ollut enemmän kuin kohdillaan.

Valkoinen matto lähtee ehdottomasti mukaan myös uuteen kotiin, mutta todennäköisesti ei päädy enää pojan huoneeseen. Katselin jo valmiiksi netistä mattovaihtoehtoja ja pojan kanssa jo päätettiinkin, mikä valitaan. Pojan uusi huone on melko saman kokoinen kuin nykyinen huone, niin maton voisikin tilata jo valmiiksi.

 

Pojan huoneessa myös sänky tulee vaihtumaan. Pojalla on ollut Veken kalusteesta tilattu jatkettava valkoinen sänky, joka tietysti kokonsa ja jatkettavuutensa vuoksi menisi monta vuotta. Mutta jotenkin tuo jatkettava malli näyttää pienen pojan sängyltä, enkä tykkää sängyn laidoista ollenkaan. Olemmekin suunnitelleet ihan täyspitkän aikuisten sängyn ostoa pojalle. Poika on todella pitkä ikäisekseen eikä varmasti tuntuisi yhtään hullummalta ostaa jo nyt iso sänky. Jos hän saisi itse valita, tulisi huoneeseen parvisänky. Itse en kuitenkaan lämpene ajatukselle, parvisängyn petaaminen ja lakanoiden vaihto on inhottavaa enkä oikein pidä huoneen ilmeestä, kun siellä on korkea parvisänky. Olemme tykänneet tyttöjen nykyisessä huoneessa olevista säilytyslaatikoista sänkyjen alla ja sänky säilytyslaatikoilla on erittäin hyvä vaihtoehto pojalle. Emme ryhdy sänkyä itse toteuttamaan, vaan todennäköisesti päädymme johonkin Ikean valmiista sängyistä säilytystilalla. Sängyn rungoistakin tulemme keräämään vaihtoehdot, joista poika sitten itse saa valita, minkä haluaa. Myös värin suhteen hän saa päättää, haluaako mustan vai valkoisen sängyn.

Poika saa lisäksi takaisin huoneeseensa vanhan retro kirjoituspöydän, jonka omin etätöitäni varten. Pöytä on liian matala minulle ja nyt kun saan uuteen kotiin erillisen työtilan, aion panostaa kunnon työpöytään ja mahdollisesti satulatuoliin hyvän ergonomian takaamiseksi myös etäpäivillä.

Minusta on kiva ajatus, että poika saa nyt enemmän päättää oman huoneen ilmeestä. Tokihan oma huone on lapselle tärkeä ja itse valitut tavarat lisäävät varmasti viihtyvyyttä.

 

Tytöt ovat vielä sen verran pieniä, että heille en aio juurikaan edes vaihtoehtoja esittää, vaan heidän huoneen sisustan oman makuni mukaan. Tytöt tulevat uudessakin kodissa nukkumaan aluksi samassa huoneessa ja vasta sitten, kun itse esittävät toiveen omista makuuhuoneista, saavat he omat huoneet. Siinä vaiheessa saavat sitten enemmän päättää niiden ikiomien huoneidensa ilmeestä.

Postauksen kuvat vanhoja kuvia lasten nykyisistä huoneista. Nämä ovat kyllä kivat ja ihanan tilavat huoneet, mutta niin ihanaa päästä sisustamaan uusia huoneita uudessa kodissa! Voitte varmasti kuvitella, että suunnitelmia on jo vaikka kuinka paljon ja pinterest aukeaa lähes joka päivä!

Mites teillä? Saako lapsi päättää oman huoneen sisustuksesta vai tekeekö aikuiset kaikki päätökset?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *