Herkullinen omenapiiras

Omenasato jäi tänäkin vuonna melkoisen heikoksi meidän pihalla. Tosin pihan lapset ehtivät jo niitä sieltä käydä ”maistelemassa”, eli todellakin vain ottamassa sen yhden haukun, jonka jälkeen totesivat ne varmaan liian kirpeiksi ja heittivät maahan… Loput pelastin puusta piirasta varten. Ja tosiaan yhden piiraan verran niitä omenia sieltä puusta sitten vain tulikin.

Tässä on kuitenkin niin hyvä omppupiirasresepti, että kaivoin tämän tuolta vanhoista postauksista ja nostin julkaistavaksi myös tänä vuonna. Omenapiiras on niin hyvää, että ansaitsee paikkansa joka syksy!

Ohje:
200 g margariinia
1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
4 pientä omenaa
pinnalle kanelia ja sokeria oman maun mukaan
Siivuta omenat. Sulata rasva ja sekoita se sokerin kanssa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Ota tässä vaiheessa vajaa kahvikupillinen taikinaa sivuun, joka ripotellaan lopuksi päälle. Lisää taikinaan kananmuna, maito, leivinjauhe ja vaniliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. (Huom! Taikinan kuuluu olla valuvaa, eikä sitä ole tarkoitus saada nostettua vuoan reunoille.) Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja asettele päälle omenasiivut. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä alussa sivuun otettu taikina (levittele lusikalla päälle).
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Nauti hyvässä seurassa kahvin kera!
Ihanaa aurinkoista keskiviikkoiltaa!
Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *