Makuuhuoneessa

Huomenta uuteen viikkoon! Viikonloppuna ladattiin akkuja kunnolla ja nyt taas uudella tarmolla maanantaihin. Viime viikkoina ollaan miehen kanssa yritetty aikaistaa omaa nukkumaanmenoa, jättää somet ja muut mediat pois illoista ja oikeasti siis kömpiä sänkyyn ajoissa, eli ennen kymmentä. Kun kello soi kuudelta, on kymmeneen mennessä vaan parasta suunnata untenmaille. Ja kyllähän se uni vaan tulee paremmin, jos ei viimeisenä asiana ennen nukkumaan käymistä ole puhelin kädessä…

Levollisessa makuuhuoneessa myös nukkuu paremmin ja meidän aikuisten makuuhuoneen sisustus onkin erityisesti mieleeni ja makuuhuone on yksi lempipaikoistani kotonamme. Makuuhuoneesta on käynti parvekkeelle ja nyt kesällä ja vähän jo ilmojen viilennyttyäkin on ihana tuulettaa makuuhuonetta kunnolla ja pitää vaikka koko illan partsin ovea auki. Viileisiin lakanoihin on ihana sujahtaa pitkän päivän päätteeksi.

Makuuhuone muuttui myös freesimmäksi, kun maalasimme sielläkin ikkunanpokat ja parvekkeen oven valkoisiksi. Olen mieltänyt meidän makuuhuoneen kovin pieneksi ja olimme aiemmin jättäneet oikeastaan tyhjäksi oven viereisen seinustan. Tyttöjen huoneessa oli kuitenkin valkoinen Malm lipasto tyhjillään, joten ajattelin kokeilla, miltä kaksi korkeaa lipastoa näyttäisivät makkarin seinustalla. Toinen lipastohan meillä oli aiemminkin makuuhuoneessa, mutta toisella seinustalla vaatekaapin vieressä. Pystyssä ollut suuri peili sijoitettiin lipastojen päälle vaakaan ja yllättäen ihastuin tähän kokonaisuuteen toden teolla!

Vakaan sijoitettu peili avartaa tilaa todella paljon ja nyt lipastoihin saa aseteltua ihanan väljästi ja selkeästi kaikki lakanat, koristetyynynpäälliset sekä filtit, jotka eivät juuri ole käytössä. Myös päiväpeiton saa sujautettua tyhjään laatikkoon, kun ei ole käytössä. Lipastojen ja sängyn väliin jää vielä ihan hyvin tilaa eikä kokonaisuudesta tullut lainkaan ahdas, vaikka aluksi sitä vähän pelkäsinkin.

Lipastojen päälle saa nyt kauniisti leikkokukat, kynttilät sekä muun muassa korut ja hajuvedet.

Malm lipastot ovat kyllä kivan monikäyttöisiä ja ne sopivat moneen tilaan. Alun perin nämä kaksi lipastoa on ostettu pojan huoneeseen meidän entiseen asuntoon, sitten olivat tyttöjen huoneessa kumpikin ennen kuin toinen siirrettiin meidän makuuhuoneeseen. Nyt ovat taas vierekkäin ja näin ne minusta ovat parhaimmillaan. Plussaa lipastoille myös ruhtinaallisesta säilytystilasta!

Nyt vaatekaapin viereen toiselle seinustalle jäi vähän hassu kolo ja kokonaisuus huoneessa on hieman keskeneräinen, vaikka se ei kuvista näykään. Palataan siis ihan uudessa postauksessa, mitä siihen on suunniteltu ja miten makuuhuone kokonaisuudessaan tulee muuttumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *