Mustikkajuustokakku

Huomenta ja ihanaa lauantaita!

Käsillä on aika, kun alkaa meidän luonnon omat superfoodit kypsymään metsissä ja tuttuun tapaan täytyy tänäkin vuonna käydä keräämässä marjat pakkaseen talvea varten. Meillä syödään paljon marjoja puurossa ja rahkassa ja onhan se vaan ihanaa ottaa niitä talvella pakkasesta tietäen ne itse kesällä poimineensa. Mummin kanssa jo sovittiin, että tehdään täsmäisku vanhempieni mökille mustikkametsään tässä ihan lähiaikoina.

Marjat ovat hyviä ennen kaikkea sellaisenaan tai juurikin puurossa tai rahkassa, mutta kun herkkuhammasta kolottaa, sopii etenkin mustikat ihanasti myös makeisiin leivonnaisiin.

Yleensä suosin perinteistä mustikkapiirakkaa, mutta tällä kertaa jääkaappiin oli jäänyt käyttämättä maustamaton tuorejuusto ja kokeiluun lähti mustikkajuustokakku.

Hieman kaappeja penkoen ja muutamaa ohjetta soveltaen kakku syntyi seuraavasti:

Pohja:

150 g voita

0,5dl sokeria

1 kananmuna

4dl kaurajauhoja

1rkl vettä

Täyte:

500g rasvatonta maitorahkaa

250g Philadelphia tuorejuustoa (maustamaton)

3 kananmunaa

1dl sokeria

1tl vaniljasokeria

2rkl perunajauhoja

250g mustikoita

1tl sitruunamehua

Tee näin:

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmuna vatkaten. Lisää jauhot ja vesi ja sekoita. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun irtokakkupohjavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Monessa ohjeessa sokerin määrä suhteessa muihin aineksiin oli jopa tuplat siitä, mitä itse käytin. Mutta tällä sokerimäärällä kakku ei ollut liian makea ja toki näin myös hieman kevyempikin.

Lapsetkin tykkäsivät tästä kakusta aivan valtavasti ja varmasti tehdään tätä vielä uudestaankin!

Suosittelen kokeilemaan!

Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *