Makuuhuoneen kesätunnelma ja uusi kattovalaisin

Kun alakerrassa vaihtui talvella järjestys, alkoi lamppuvalssi. Alakerrassa luovuttiin näin viiden vuoden jälkeen jo edelliseen asuntoon hankitusta ja väliaikaiseksi tarkoitetusta lampusta, pojan huoneen lamppu siirtyi olohuoneeseen ja meidän makuuhuoneen lamppu puolestaan pojan huoneeseen. Nyt ei haluttu ostaa enää väliaikaisia ratkaisuja ja päätettiin jäädä makustelemaan, minkälainen lamppu oman makuuhuoneen kattoon halutaan. Siinä kävikin sitten niin, että oltiin useampi kuukausi ilman kattolamppua, kunnes paviljongin ostoreissulla Ikeassa osui silmään täydellinen yksilö!

5.jpg

4.jpg

Nyt makkarin katossa on ihana suuri sälelamppu, joka sopii tyyliin kivasti. Meidän aikuisten makuuhuone on melko pieni, eikä sinne ihan kauheasti muuta mahdu sängyn, yöpöytien ja vaatekaappien lisäksi. Niinpä huoneessa muuttuu lähinnä vain vuodenaikojen mukaan piensisustus.

6.jpg

3.jpg

Makuuhuoneesta on käynti myös parvekkeelle, joka onkin ainoa tila meidän kodissa, joka on aikalailla sisustamatta. Kun on piha, ei parvekkeella juurikaan tule oltua. Välillä haaveilen riipputuolista tai jostain muusta rennosta istuskelupaikasta, mutta todellisuudessa tiedän, että se jäisi tyhjän pantiksi. Mutta toimiihan tuo hyvänä pyykkien kuivatuspaikkana näin kesäisin ja toisaalta aamuisin on ihana avata ovi ja saada kunnolla raitista ilmaa sisälle.

2.jpg

1.jpg

Makuuhuoneen kesätunnelmaan kuitenkin riittää viileät lakanat, kesän valo ja tuoreet kukat.

4 kommenttia “Makuuhuoneen kesätunnelma ja uusi kattovalaisin

  1. Ihana kattovalaisin! Suomestako Ikeasta ostit ja milloin? Netistä ei löytynyt:(

    1. Hmmm… ei tosiaan löydy nettisivuilta, enkä ollenkaan muista lampun nimeä. Mutta Espoon Ikeasta tämä ostettiin noin kuukausi sitten! Löytyisiköhän vielä myymälästä??

  2. Jessus kun tykkään tuosta lautaseinästä!ja koko makkari aivan ihana!Täytynee ehkä apinoida:)

    1. Kiitos Nanna! 🙂 Ja ei muuta kuin toimeen, lautaseinä on helppo toteuttaa ja se on kyllä ihana meidänkin mielestä vielä usean vuoden jälkeenkin! Tähän ei jotenkin kyllästy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *