Pitkä viikonloppu

Kesä. Tai ainakin kesäkuu. Ulkona on ihanan vehreää, fiilis on kesäinen ja kai nuo ilmatkin on ihan ok!

IMG_20170603_174812.jpg

Kyllä on siis kelvannut monen viettää tätä valmistujaisviikonloppua hyvissä tunnelmissa. Meillä ei tänä vuonna ollut yksiäkään juhlia valmistujaisviikonloppuna, omianikin kun vietetään vasta kesäkuun puolessa välissä saatuani koululta todistuksen 16.6.

Pidimmekin nyt pitkän viikonlopun ja suuntasimme torstaina meidän perheen ja siskoni sekä hänen tyttönsä kanssa Tukholman risteilylle. Viime syksynä olimme lasten kanssa ekaa kertaa Tukholmassa ja koska lapset olivat niin innoissaan laivalla olemisesta sekä Tukholman Junibackenista, niin päätimme käydä samanlaisen reissun nyt heti kesän alussa.

Pari iltaa kului siis Siljan muumidiskossa Harri Hylkeen kanssa joratessa, tuli syötyä buffassa ja vietettiin aurinkoinen päivä Tukholmassa. Lapset nauttivat laivalla riehumisesta ihan täysin rinnoin! Lauantaina aamupäivästä tulimme siis takaisin kotiin ja eilinen iltapäivä ja tänä päivä onkin kulunut tiiviisti pihahommissa. Taisin salaa ja ehkä vähän ääneenkin haaveilla pihan uudistamisesta ja nyt sitten vähän yllättäen ryhdyimme puuhaan.

vkloppu.jpg

Seinänaapureiden kanssa tuli puhetta jonkinlaisen aidan rakentamisesta takapihojemme väliin ja koska olimme itsekin asiaa jo moneen kertaan miettineet, ryhdyimme heti puuhiin! Samalla saimme aikaiseksi myös vaihtaa kesäkeittiön paikkaa ja tämän muutoksen myötä saan vanhan kesäkeittiön tilalle haaveilemani istuskelupaikan paviljonkeineen!

Mahtavaa!

IMG_20170604_164343-tile.jpg

Viikonloppu on siis ollut touhukas ja paljon on ehditty tekemään kolmen päivän aikana!

Nyt muutama kännykällä räpsäisty vilautus aurinkoiseen sunnuntai-iltaan meidän muutoksia kokeneelta takapihalta, palataan parempien kuvien kera paremmalla ajalla. Lupaan, että näitä pihajuttuja piisaa taas tähän vuodenaikaan ihan riittämiin!

Ihanaa aurinkoista sunnuntain jatkoa!

Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikonloppu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *