Elämä siirtyy ulos

Vaikka tänä aamuna mittari näytti 8 astetta ja päälle sai vetää välikausitakin, on silti kesän saapumisen myötä elämä siirtynyt melko pitkälti ulkotiloihin. Terassi ja oma piha ja lapsilla tietysti taloyhtiön leikkipaikka ovat jokapäiväisessä käytössä. Ja hyvä niin, kyllähän tästä vuodenajasta saa eniten irti ulkotiloissa. Sisustusintoilukin painottuu aina kesäisin terassin sisustamiseen ja myös istutuspuuhat kiinnostavat ihan eri tavalla kuin sisällä puuhastelu.

Myös ruokailu tapahtuu kesäisin meillä melko pitkälti ulkona.

ulkoel%C3%A4m%C3%A44.jpg

ulkoel%C3%A4m%C3%A45.jpg

Paitsi ruokailu, myös ruoan valmistus tapahtuu tätä nykyä pääasiassa ulkona ja auringon paistessa salaattikin on mukava pilkkoa kesäkeittiön tasolla. Yrtitkin on käden uottuvilla.

ulkoel%C3%A4m%C3%A42.jpg

ulkoel%C3%A4m%C3%A4.jpg

Parin viikon päästä pihalla juhlitaan omia valmistujaisiani ja kesäkeittiössä kokataankin grillijuhlien merkeissä vähän isommalle porukalle. Juhlavalmisteluista ajattelin kirjoitella ihan erikseenkin vielä.

Nyt kuitenkin kiiruhdan kynsihuoltoon ja illalla vielä kaverin kanssa lenkille. Leppoisaa omaa aikaa siis luvassa tämän työpäivän päätteeksi! Mukavaa keskiviikkoiltaa!

P.S. muistakaahan, että vielä iltaan asti on aikaa osallistua Aisti suihkugeeli tuotepaketin arvontaan!

Juhlasuma

Loppukevät ja alkukesä on aikamoista juhlintaa. Tänä vuonna tuntui, että se alkoi jo pääsiäisestä, jatkui vapulla ja äitienpäivällä ja nyt tietysti meidän esikoisen synttäreillä. Vähän väliä on siis syytä kantaa kakku pöytään ja juhlia! 

Viime viikollakin on ollut kolmet juhlat! Tiistaina tyttöjen puolen päiväkodin kevätjuhlat, lauantaina kaverin yllätyssynttärit ja eilen juhlittiin esikoisen 5-vuotispäiviä mummien ja kummien kanssa. Unohtamatta tietenkään, että samasta syystä juhlittiin jo viikko sitten sunnuntaina kaverisynttäreiden muodossa!

juhlat4.jpg

juhlat.jpg

minttusuklaakakku.jpg

Pieni tauko juhlinnasta otetaan loppuviikon irtiotolla, kun suunnataan meidän perheen ja siskoni sekä hänen tyttönsä kanssa Tukholmaan, kesäkuun puolessa välissä puolestaan kilistellään grillijuhlien merkeissä minun valmistujaisiani! Nyt kuitenkin alkuviikkoon muutama tunnelmakuva juhlien tarjoiluista.

juhlat5.jpg

IMG_20170528_151039.jpg

Eilisten synttäreiden juhlapöydästä meiltä löytyi itsetehtyjä lihariisipasteijoita, kinkkuvoileipäkakku, dippivihanneksia, vadelma-sitruunajuustokakku sekä Valion ohjeella tehty minttusuklaatäytekakku. Miehen kanssa yhdessä ahkeroitiin tarjottavat pöytään ja täytyy sanoa, että tällä kertaa kaikki onnistui paremmin kuin hyvin. Voileipäkakkua en ollut tehnyt pitkään aikaan, mutta ai että tuli hyvää! Ja mikä parasta, lähes kaikki tarjottavat meni! Pienen palan täytekakkua raapaisin suuhuni äsken töistä kotiuduttuani, mutta aina parempi, jos tarjoiluja ei juurikaan jää!

juhlat2.jpg

Lauantaiset kaverin yllätyssynttärit olivat myös kyllä huiput. Kaksosäitikaveri täytti pyöreitä ja hänen miehensä halusi järkätä yllätyksen. Yllätyksessä onnistuttiinkin hyvin ja kakkukahvien jälkeen jatkettiin iltaa heidän saunarakennuksellaan. Kaveriperhe asuu ihan mielettömässä talossa Helsingissä ja puitteet naisten saunaillalle olivat mitä mahtavimmat! Muutama tunnelmakuva siis myös lauantai-illalta 1700-luvulla rakennetusta ja tänä vuonna entisöidystä hirsitalosta, joka siis kyseisen taloyhtiön saunarakennus.

juhlat7-horz-vert.jpg

Ihan jees paikka saunaillalle tai suuremmillekin kekkereille!

Juhlien ja pitkän viikonlopun jälkeen on tämä maanantai tuntunut todellakin maanantailta, mutta kyllä se tästä taas lähtee… Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

5-vuotiaan huoneessa – säilytysratkaisut

Huomenta helatorstaihin! Ihana aurinkoinen aamu ja ihan kiva extravapaa! Tälle päivälle ei kummempia sunnitelmia, siivoiluja sunnuntaisia synttäreitä varten, ulkoilua ja josko sitä salille ehtisi. Mies menee huomenna normaalisti töihin, mutta me lomaillaan lasten kanssa sunnuntaihin asti. Ihanaa!

Pari viikkoa sitten kirjoittelin meidän tyttöjen huoneen säilytysratkaisuista ja nyt olisi vuorossa katsastaa, miten lelut ja muut tavarat on järjestetty juuri viisi vuotta täyttäneen esikoispojan huoneessa.

IMG_6012.jpg

pojan%20huone%204.jpg

Suurin osa leluista on kahdesta Ikean peltikaapista tuunatussa kaapissa. Toisesta kaapista siis sahattiin jalat pois ja kaksi kaappia yhdistettiin yhdeksi korkeammaksi. Lisäksi työpöydän alla on muutama Legon säilytyslaatikko, jotka ovat täynnä pikkulegoja sekä yksi H&M:n kankainen, kannellinen säilytyskori, jossa on lähinnä autoja.

Peltikaappi vetää sisäänsä paljon leluja ja niitä onkin yritetty hieman lajitella lajeittain kirkkaisiin SmartStoren säilytyslaatikoihin. Lisäksi kaapissa on pelejä ja palapelejä. Lukollisten ovien vuoksi en suosittelisi tätä kaappia yhtään pienemmän lapsen huoneeseen, mutta tämän ikäinen osaa jo hyvin avata ja sulkea lukot (ja avaimetkin ovat onneksi ainakin toistaiseksi tallessa!).

Kaapiston päällä on vaihtuva kokoelma pikkulegorakennelmia.

pojan%20huone2.jpg

Kirjoja varten siirsin toistaiseksi yläkerran käytävältä Ikean porrashyllyn pojan huoneeseen ja lukupaikaksi tyttöjen huoneesta säkkituolityyppisen tuolin. Aiemmin tässä paikalla oli tiipiiteltta ja vanha nojatuoli. Välillä on kiva vaihdella ja nyt siis nojatuoli siirtyi tyttöjen huoneeseen ja tiipii laitettiin välillä kasaan ja jemmaan. Lämpiminä kesäpäivinä tiipiin voisikin nostaa terassille majaleikkeihin!

pojan%20huone.jpg

Tuo hauska tyyny on ostettu H&M:stä ja pieni villapeitto puolestaan on äitini tekemä.

pojan%20huone3.jpg

Pehmolelut on säilötty sängyn viereen Clas Ohlsonilta ostettuun metallilankakoriin, joka nyt näkyy kuvissa valitettavan huonosti. Pojan huoneesa on lisäksi oven takana isot vaatekaapit, jotka jäävät tässä ylemmässä kuvassa oikealle. Pojan vaatteet mahtuvat kaapin yhteen osaan Elfan ritiläkoriin. Muutoin kaapissa on kaikkien lasten muistolaatikot, aikuisten lautapelit, matkalaukku, ompelukone ja tällä hetkellä myös muun muassa talvivaatteet säilössä. Nämä mahtuvat hyvin kaappiin, mutta näitä meidän aikuisten tavaroita varten kaipaisin kyllä aina välillä sitä vaatehuonetta, jonne saisi kausivaatteita ja juurikin vaikka sen ison matkalaukun säilöön.

IMG_6037.jpg

Suurin osa pojan housuista oli kuvaushetkellä pesussa, joten ihan näin tyhjältä ei vaatekaappi yleensä näytä. Mutta ritiläkoriratkaisu on kyllä ihan toimiva systeemi lasten vaatteille!

pojan%20huone4.jpg

Yhdellä seinällä oleva itsetehty magneettitaulu on hauska yskityiskohta, jossa on valokuvia, kortteja ja pieniä askarteluja. Voisikin tosin olla taas aika hieman siistiä tuota taulua!

Tässä alimmassa kuvassa näkyy myös hieman pojan sänkyyn tekemääni päiväpeittoa. Ostin H&M homesta kartta-aiheisen pussilakan, josta tuunasin päiväpeiton. Ostin Eurokankaasta ohutta päiväpeittovanukangasta, leikkasin pussilakanan sängyn kokoiseksi ja ompelin vanun pussilakanan sisään. Tuo karttakangas on todella kiva ja rauhallisen värimaailman vuoksi huoneen ilme pysyy kivana, vaikka olisikin värikkäät lakanat käytössä.

IMG_6016.jpg

Tämä onkin toimiva kokonaisuus ja etenkin työpöydän ääressä poika tykkää rakennella pikkulegoja. Mikä onkin ihan hyvä paikka levittää legoja, eivätpähän ole ainakaan lattialla levällään! Ostimme itse asiassa itse pojalle synttärilahjaksi ison paloasemasetin, sitä on nyt muutama päivä rakennettu alakerrassa ja eilen saatiin valmiiksi. Pikkulegojen pariin pojan leikit aika pitkälti tällä hetkellä painottuvatkin sisällä ollessa.

Täytyykin aloitaa aamu siivoamisella, jotta ehtii loppupäivän nauttia muista puuhista. Ihanaa aurinkoista helatorstaita

Arvonta: Aisti suomalaisten suihkugeelien raikkaus, Aisti elämä!

Yhteistyössä KiiltoClean

Aisti Lumpeen Lumo, Kehäkukan Kulta ja Poimulehden Pisara. Aisti elämä! Ihanan kesäisin ja suomalaisin sananparsin on nimetty KiiltoCleanin lanseeraamaat uudet suomalaiset suihkusaippuat!

aisti%20el%C3%A4m%C3%A4.jpg

Kesäisin ainakin meillä koko perhe lotraa päivittäin suihkussa. Ulkona vietettyjen lämpimien päivien jälkeen koko perhe on illan tullen suihkun tarpeessa. Tänä kesänä meillä pestään itsemme täysin uusilla kotimaisilla tuotteilla, sillä saimme kauniin ja ihanan tuoksuisen tuotepaketin testiin KiiltoCleanilta.

Mutta mikä parasta, sain mahdollisuuden arpoa yhden Aisti suihkugeeli tuotepaketin myös teidän lukijoiden keskuudessa! Mikäli siis sinäkin haluat testata näitä kotimaisia uutuuksia, lue säännöt ja osallistu arvontaan!

aisti%20el%C3%A4m%C3%A42.jpg

Arvonnan säännöt:

Kommentoimalla tähän blogipostaukseen ke 31.5.2017 klo 23:59 mennessä olet mukana yhdellä arvalla Aisti suihkugeeli tuotepaketin (sis. kolme suihkugeeliä) arvonnassa. Tykkäämällä Viisikon facebook-sivusta ja kommentoimalla tähän blogipostaukseen samaiseen päivään mennessä olet kahdella arvalla mukana tuotepaketin arvonnassa. Kerrothan kommentissasi monellako arvalla olet mukana! Jätäthän myös kommentin yhteydessä toimivan sähköpostiosoitteen (ei näy julkisesti), sillä olen arvonnan päättymisen jälkeen voittajaan yhteydessä sähköpostitse, pyydän postitusosoitteen ja KiiltoClean postittaa tuotepaketin voittajalle kotiin.

IMG_6348.jpg

Aurinkoista keskiviikkoillan jatkoa!

Istutuspuuhia

Eilinen aamu aloitettiin kesäisillä istutuspuuhilla. Lauantaina kävin lasten kanssa hakemassa multaa, lannoitetta ja siemeniä, jotta eilen pääsi aloittamaan aurinkoisen aamun kasvulaatikoiden reunalla. Sain seurakseni toisen pikkutytöistä ja oikein hyvän apulaisen sainkin!

IMG_6269.jpg

IMG_6267.jpg

istutus.jpg

Vähä uutta multaa, lannoitetta ja pientä suunnittelua ennen siementen laittoa. Pian myös esikoinen liittyi seuraan ja hän olikin oiva apu hakemaan lisää vettä kannuun sisältä. Nykyään näistä pienistä saattaa jopa hyvällä tuurilla olla apua jossain!

istutus5.jpg

istutus4.jpg

Tänä vuonna istutuspuuhat jäivätkin jotenkin myöhäiseen ajankohtaan, mutta toivotaan, että sato olisi tänä vuonna edellisvuotta parempi… Viime vuonna ei nimittäin juuri mikään istutuksista ottanut kunnolla kasvaakseen, paitsi minttu, joka taitaa rehoittaa missä olosuhteissa hyvänsä!

Tänä vuonna kasvulaatikoihin laitettiin muutamaa erilaatuista salaattia, rucolaa, minttua, herneitä, sekä jo valmiina taimina rakuunaa, situunamelissaa ja ruohosipulia.

istutus2.jpg

Kasvulaatikoiden lisäksi meidän pihalta löytyy raparperia, ihanaa salaattiin ja grillimarinadiin sopivaa sipulikasvia, jonka lehdet ovat siis syötäviä, mutta jonka nimeä en kuollaksenikaan muista sekä lipstikkaa. Lisäksi omenapuut ja luumupuut.

istutus3.jpg

istutus7.jpg

Istutuspuuhien jälkeen eilen iltapäivästä juhlittiin esikoisen kaverisynttäreillä. Meno oli kyllä yhdeksällä lapsella sitä luokkaa, että tuumattiin miehen kanssa vain, että onneksi ei pidetty kaverisynttäreitä kotona!

Onneksi edessä on lyhyt työviikko ja ihana pitkä viikonloppu! Kesä tekee tuloaan ja eikä tässä nyt enää niin kovin montaa viikkoa ole siihen kesälomaankaan!

Mukavaa uutta viikkoa itse kullekin!

Kesäfiilis

Nyt tuntuu, että kesä tuli yhdessä hujauksessa, ainakin täksi viikonlopuksi! Ja kyllähän sitä jo odotettiinkin!

Meidän esikoinen täyttää ensi viikolla 5 vuotta ja joka vuosi näihin aikoihin onkin jo ollut todella lämpimät kelit ja synttäreistä on saatu nauttia myös ulkona. Tänä vuonna esikoisen synttäreitä julitaan muiden kiireiden vuoksi kahtena eri viikonloppuna. Huomenna on kaverisynttärit ja viikon päästä sunnuntaina sukulaissynttärit. Ei vaan saatu mahdutettua kaikkea samalle viikonlopulle, joten tänä vuonna näin.

kes%C3%A42.jpg

kes%C3%A43.jpg

Kaverisynttäreitä vietetään tänä vuonna kuntosalin lapsiparkin tiloissa ja muutaman tunnin kekkereillä luvassa liikunnallinen ohjattu tuokio ja tietysti herkuttelua. Tarjoilujen suhteen menen helpoimman kautta ja luvassa huomenna kuorrutettu ja koristeltu kääretorttu sekä pojan itsensä valitsemia nameja ja keksejä. Koen, että näillä synttäreillä pääpaino on enemmän siinä yhdessä liikkumisessa ja leikkimisessä, eikä niinkään syömisessä. Ja mitä olen tässä nyt muutaman vuoden omien lasten synttäreiden sekä aika monien muiden kaverisynttäreiden aikana havainnut, on fakta se, että tämän ikäiset lapset eivät loppujen lopuksi kauaa ruokapöydässä viihdy, vaan synttäreillä on kivempi leikkiä ja touhuta muita juttuja. Senkään vuoksi ei ihan kauhiasti viitsi tarjoiluihin panostaa.

kes%C3%A4.jpg

Eilen kävin ostamassa myös kunnon aurinkolasit itselleni. Nyt päätin panostaa laseihin ja ostin arsakani kunnon optikkoliikkeestä. Aiemmin minulla on ollut vain halpis markettilaseja ja niiden muovisen tunnun ja huonon istuvuuden vuoksi olenkin ollut huono käyttämään aurinkolaseja. Nyt löysin optikkoliikkeen valikoimista hyvin istuvat ja nenällä mukavan tuntuiset lasit ja nyt saa silmätkin suojaa kesäauringolta!

kes%C3%A44.jpg

Nyt nautitaan kuitenkin kesäpäivästä ulkona, ne uudet arskat nenällä.

Ihanaa aurinkoista ja ennenkaikkea lämmintä lauantaita kaikille!

Olohuoneen harmaa tehosteseinä

Harmaa. Tuo jonnekin mustan ja valkoisen välimaastoon sijoittuva väritön väri, jota joku saattaa kutsua myös tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi. Harmaa on kuitenkin itselleni rauhallinen sävy, joka tuo mieleen kiven, kallion ja betonin. Toisaalta siis luonnon, mutta myös teollisen ilmeen. Harmaa on sisustuksen kestosuosikki, niin myös meidän kodin sisustuksessa.

IMG_6183.jpg

Harmaa uusi sohva sai taustalleen upean harmaan sävy. Sävy on Tikkurilan M497 (Tuhka). Tämä harmaa sävy kuuluu Tunne väri -värikartat kylmiin maanläheisiin sävyihin. Sävy olikin seinällä lähes identtinen värimallin kanssa.

harmaa%20olohuoneen%20sein%C3%A44.jpg

harmaa%20olohuoneen%20sein%C3%A43.jpg

Harmaan sävyn tummuusaste osui aivan nappiin. Haluttiin selkeästi harmaa, mutta ei liian tumma. Tuhka on täydellisen sävyinen!

2,7litran maalipurkilla maalasi helposti 13m2 kokoisen seinän ja maalia jäikin vielä. Melkoisen edullisestikin siis saa täysin uuden ilmeen huoneeseen.

harmaa%20olohuoneen%20sein%C3%A4.jpg

harmaa%20olohuoneen%20sein%C3%A45.jpg

IMG_6173.jpg

Huonekalut ja muut esineet tulevat aivan eri tavalla esiin harmaata kuin valkoista seinää vasten. Vanha valkoiseksi maalattu astiakaappi pääsee paremmin oikeuksiinsa, viherkasvi näyttää upelta ja jotenkin mustat kehykset ja musta jalkalamppukin näyttävät särmikkäämmiltä nyt harmaata seinää vasten.

harmaa%20olohuoneen%20sein%C3%A42.jpg

Kokonaisuus on ihanan harmoninen ja lopputulos on mahtava! Jännä, miten suuren muutoksen yhden seinän maalaamisella saakaan aikaiseksi.

grey2-horz.jpg

Vihoviimeiseksi, ennen ja jälkeen -kuva. Mitä mieltä sinä olet? Kumpi on parempi?

Vauhdikas äitienpäiväviikonloppu

Tällaisen viikonlopun jälkeen on ihana aloittaa uusi työviikko. Viikonloppuna riitti ohjelmaa ja kivaa tekemistä ja parissa päivässä ehti todella nollata ja irrottautua täysillä kaikista työjutuista. Ihan parasta, näin sen kuuluu mennäkin.

Just puhuttiinkin erään monikkoäitikaverin kanssa siitä, kuinka nykyään kolmen pienen kanssa ei vapaa-ajalla vaan ehdi murehtia ihan turhista. Kun työpaikan oven laittaa iltapäivästä kiinni perässään, hyppää samantien siihen kotimoodiin, josta ei vauhtia eikä aina niitä vaarallisia tilanteitakaan puutu. Elämä onkin näin ollen mukavasti tasapainossa. Työaikana keskittyy täysillä töihin ja vapaa-ajalla lapset vaativat niin paljon huomiota, että energia suuntautuu sitten iltaisin ja viikonloppuisin heidän kanssa touhuamiseen.

IMG_6244.jpg

Kuluneena viikonloppuna saatiin nauttia ihanista ilmoista ja viikonloppuna oltiinkin paljon ulkona. Olemme nyt välillä jättäneet tarkoituksella tytöiltä päiväunet välistä, jotta päivän uniaika ei keskeytä muita puuhia. Välillä siis eivät nuku ollenkaan enää päivällä tai kuten eilen, nukkuivat autossa siirtymisten ajan. Päiväkodissa nukkuvat edelleen ja kyllä nukahtavat kotipäivinäkin, mutta ihanaa huomata, että ei ole enää niin justiinsa niiden päiväunten suhteen!

Lauantaina käytiin testaamassa Suurpellon Angry Birds puisto. Aiemmin olemme käyneet Leppävaaran ja Oittaan puistoissa, mutta Suurpelto on lähempänä kotiamme ja varmasti käymme tuolla joku kerta uudestaankin. Mukava lähteä lähipuistoja vähän kauemmaksi ja lapset viihtyivät hyvin. Myös välipala syötiin ulkona puistossa ja meillä olikin tosi kiva iltapäivä koko perheen voimin!

IMG_6227.jpg

IMG_6242.jpg

Sunnuntaina sain herätä valmiiseen aamupalapöytään, jonka jälkeen vietettiin vähän vauhdikkaampi äitienpäivä Lintsin yksityistilaisuudessa. Kaikki laitteet olivat vapaasti käytettävissä yhdeksästä yhteen, joten monen vuoden tauon jälkeen tuli siis itsekin käytyä kieppumassa laitteissa! Mikä mahtavinta, meidän esikoinen on pitkä poika ja pääsi jo yli 120cm sallittuihin laitteisiin. Siellä tuo neljävuotias kieppui innoissaan mukana isojen laitteissa! Super hauskaa!

IMG_6232.jpg

Iltapäivästä vielä äkkiä kukkakaupan kautta hakemaan mummeille viemisiksi ruusuja ja kakkukahveille isomummilaan! <3

Ihana viikonloppu.

Joka ilta käydään pojan kanssa läpi päivän kivoimpia asioita. Eilen kuulemma kivointa oli ”käydä lintsillä ja päästä niihin hurjimpiin laitteisiin”! No niin oli, samaistun.

_______________________

Kuvat nappasin eilen illalla miehen käyttäessä pesuetta iltapesuilla. Kuvien mustavalkoinen lookki viehättää itseäni. Se onkin jännä, miten mustavalkoiselta sisustus näiden kuvien perusteella näyttää.

DIY: äitienpäiväkortit

Minulla tuppaa jäämään nykyään monet asiat viime tippaan, tänä vuonna valitettavasti myös äitienpäiväkortit… Haaveissa oli askarrella lasten kanssa mummeille jotkin persoonalliset kortit, mutta valitettavasti en jaksanut enkä enää ehtinyt tarvikeostoksille, yksi korteista kun piti saada postin matkaankin ennen viikonloppua. Niinpä tämän vuoden äitienpäiväkortit syntyivät omin pikku kätösin siitä, mitä kotoa löytyi.

IMG_6166.jpg

IMG_6163.jpg

Laitoin Pinterestiin hakusanan mother’s day card ja siitä se idea sitten syntyi. Hempeä ja erittäin simppeli kukkakortti! Johon ei tosiaan tarvinnut muuta kuin kyniä ja paperia.

Hahmottelin kukat ja tekstin ensin lyijykynällä, jonka jälkeen väritin ja lopuksi vielä vahvistin ääriviivoja mustalla kuulakärkikynällä. Erittäin kaunis lopputulos varmasti syntyisi myös vesiväreillä. Lasten kanssahan tällaiset kortit voisi tehdä niin, että aikuinen piirtää kuviot ja lapset värittävät.

Nämä kortit ehtii toteuttaa vielä ennen h-hetkeä, mikäli siellä on muitakin matti myöhäisiä!

Oikein hyvää alkavaa viikonloppua ja tietysti hyvää äitienpäivää jo näin ennakkoon!

Harmaan monet sävyt

Muistanette kuinka hetki sitten haaveilin olohuoneen seinän maalamisesta? Maalausprojekti on siirtynyt seuraavalle asteelle ja kaupasta on haettu värimalleja kotiin mietittäväksi ja sävy on jopa valittu ja maalipurkki ostettu. Harmaan sävyjä on kyllä valtavan paljon ja oikean värisävyn löytäminen on yllättävän haastavaa!

harmaan%20s%C3%A4vyt.jpg

harmaan%20s%C3%A4vyt5.jpg

Värejä on mallailtu niin luonnonvalossa kuin keinovalossakin, seinään teipattuna, sohvaa vasten jne. Kaikkein tummimmat päätimme jättää pois vaihtoehdoista, samaten liian siniseen taittavan sävyn. Keittiön taustaseinänä meillä on harmaata tuntomaalia, jonka sävy on kovasti meidän kummankin mieleen, mutta en kuollaksenikaan muista sävyn nimeä. Värimalleja on siis mallailtu myös keittiön seinää vasten ja se voisi ihan hyvin olla mikä tahansa näistä meidän TOP3:sta!

harmaan%20s%C3%A4vyt4.jpg

harmaan%20s%C3%A4vyt3.jpg

Tällaisissa asioissa olen välillä aikamoinen jahkaaja ja saatan miettiä asiaa kauankin. Loppupeleissä, mikä tahansa näistä TOP3:sta näyttäisi varmasti hyvältä seinällä! Ja ainahan seinän voi maalata uudestaan, jos ei lopputulos miellytä!

harmaan%20s%C3%A4vyt2.jpg

Harmaiden aatosten siivittämänä toivottelen mukavaa keskiviikon jatkoa! Lumista sellaista. Täällä etelässä ainakin sataa lunta tällä hetkellä taivaan täydeltä… Ei paljoa naurata nämä kevätsäät.

Mutta palataan siihen meidän valitsemaan sävyyn, kun saamme maalausprojektin päätökseen ja kuvia jaettavaksi kanssanne!