Tyttöjen viikonloppu

Jei, se olisi viikonloppu edessä! Tulee kyllä niin tarpeeseen… Viikot on yhtä juoksemista ja tuntuu, että itsestään pitäisi pystyä antamaan joka suuntaan vielä enemmän, vaikka nyt jo välillä hengästyttää. Tykkään olla monessa mukana ja olen tehokkaimmillani, kun on monta rautaa tulessa, mutta koska lupasin itselleni kokonaisvaltaista hyvinvointia, on pakko joissain asioissa myös himmailla, mahdollistaakseen sen maksimaalisen hyvinvoinnin. Ehkä tämä alkuvuosi kaiken uuden alun tunnun keskellä, ei kuitenkaan ole paras hetki vetää itseään ihan piippuun! Treenaamiseen olisi kuitenkin mukava panostaa vielä se yksi kerta per viikko enemmän, mutta kolme salikertaa on tähän elämäntilanteeseen sitten jo se maksimi, enempään ei repeä ilman, että tinkii yöunista. Aikamoista tasapainottelua tämä työ-opiskelu-pikkulapsiaika, kun haluaa vielä harrastaakin! Niitä töitäkin olisi niin paljon, että saisi ympäripyöreitä päiviä tehdä. Toisaalta onneksi elämässä on niin paljon kaikkea muutakin, että ei vain yksinkertaisesti pysty tehdä aivan mahdottomasti niitä ylitöitäkään.

finland_city.jpg

Tämä alkava viikonloppu kuluu kuitenkin erittäin rennoissa merkeissä, sillä sain siskoltani kolmekymppislahjaksi laatuaikaa siskosten kesken ja huomenna pakataan weekenderi ja suunnataan yöksi niinkin kauas kuin Helsinkiin!

Yövymme upouudessa Clarion hotellissa Jätkäsaaressa, käymme syömässä ja drinkeillä skybaarissa. Ja toivottavasti ehdimme kokeilemaan myös kattoterassin uima-allasta! Päivä aloitetaan jo iltapäivästä shoppailukierroksella, tosin minä pitäydyn makutuomarin ja korkeintaan sisustushankintojen parissa (koska ostolakko…). Ihan mahtava irtiotto arjesta siis luvassa!

deluxe-double-bed-orange-carpet-chair-cl

balcony-blue-skyes-clarion-hotel-helsink

Tänään puolestaan suuntaan taas pitkästä aikaa kampaajan tuoliin, joten aikamoista hemmottelua on luvassa tänä viikonloppuna! Jäätävän työmäärän, ylitöiden ja stressitason noston jälkeen tämä tuntuu erityisen ansaitulta!

Nämä postauksen kuvat on lainattu TÄÄLTÄ, mutta nappaan kameran mukaan ja jaan kuvia kanssanne sitten ensi viikolla!

Oikein mukavaa viikonloppua!

Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *