Inspiraatiota pojan huoneeseen

Siirrettyäni esikoisemme huoneesta kirjoituspöydän alakertaan itselleni työpöydäksi, on pojan huone ollut aikamoisessa sekamelskassa ja suunnittelua huoneen suhteen on tehty eestaas. Poika ei olisi halunnut millään luopua työpöydästä, sillä tykkäsi kovasti rakennella pikkulegoja sen ääressä. Kun aloin puhumaan hänelle, että voitaisiin hieman uudistaa koko huonetta ja hankkia ainakin jokin uudenlainen pöytä, alkoi poika puolestaan haaveilemaan suuremmastakin muutoksesta ja oli jo laittamassa sänkyään vaihtoon. Hän on oikeastaan halunnut uuden ”diy storage bedin” siitä asti, kun tytöille tehtiin sängyt lipastojen päälle. Hieman jo harkitsin, että laitetaan pojan sänky vaihtoon, ja ostetaan tai tehdään tilalle jokin puoliparviratkaisu, mutta lopulta totesimme, että ei ole järkevää vaihtaa toimivaa, hyvää jatkettavaa sänkyä.

Jotain uudistusta kuitenkin minäkin kaipasin vaihtoon menneen työpöydän lisäksi. Pojan huoneen tapetti on ainakin yksi asia, johon minä olen jo kyllästynyt ja lisäksi olen kaivannut lisää säilytystilaa, sillä tällä hetkellä lelut ovat lattialla erilaisissa pienissä säilytysratkaisuissa. Monta hetkeä onkin tullut vietettyä Pinterestin ihmeellisessä maailmassa pohtien, mitä pojan huoneesta haluaisi löytyvän. Hauskaa on muuten ollut huomata, että, kun olemme pojan kanssa yhdessäkin kuvia katselleen, on hänellä jo näin neljävuotiaanakin hyviä mielipiteitä puolesta ja vastaan, mitä huoneeseensa haluaa. Minusta tämän ikäisen kanssa onkin jo ihan kiva keskustella sisustuksesta yhdessä, sillä kyseessä on pojan oma huoe, jossa hän viettää kokoajan entistä enemmän aikaa kotona sisällä ollessaan.

Tässä jotain ideakuvia, joiden perusteella huoneen muutosta entistä enemmän ison pojan huoneeksi on alettu tekemään.

Rc50890427260d2f884504f285f227ae4-horz.jp

(2littlehands.blogspot.pt, gallery.apartmenttherapy.com)

0c2e316bfa4b37a0cdfd277278f3051a-horz.jp

(DIYcraftyprojects.com, brabournefarm.blogspot.com)

b9963e167cbea9889d1192038e5e43f3-horz.jp

(aundraskinnerinteriors.com, recyclart.org)

4688f2416a4d0a4fab56e52596a8f020.jpg

(Jane.com)

51bce6b7b018e86200c94db277aac5a9.jpg

(RH Baby &Style)

Peltikaappia, maailmankarttaa, viirinauha ja tiipii tulee huoneesta ainankin löytymään! Projekti on vielä varsin alkutekijöissään, mutta kuvia luvassa varmasti projektin edetessä!

Joku ilta pitäisikin ottaa suihkepullo käteen ja aloittaa tapetin repiminen, vihreä retrotapetti saa nyt väistyä uuden ilmeen tieltä!

Kohti ensimmäistä adventtia

Heippa ja hyvää perjantaita!

Viikonloppu on taas ihan käsillä. Paitsi, että sunnuntaina on ensimmäinen adventti, juhlitaan viikonloppuna myös siskoni tyttären viisivuotispäiviä. Niin se aika rientää. Muistan sen illan, kun lähdimme katsomaan pientä tyttöä sairaalaan. Minulla olisi silloin ollut työpaikan pikkujoulut, mutta skippasin juhlat ja riensin paljon paljon mieluummin katsomaan pientä, puoli vuorokautta vanhaa nyyttiä. <3

Ensimmäisen adventin aikaan on viimeistään aika hieman koristella kotia valmistautumaan vuoden kohokohtaan. Minä asettelin tällä viikolla hakuköynnöksen ja valot meidän porraskäytävään ja siitä tuli ihanampi kuin osasin arvatakaan!

joulukoti%20adventtina.jpg

Lapsetkin olivat aivan innoissaan tästä valokoristeesta ja ovat aivan haltioissaan aina ohi kulkiessaan. Poika etenkin haluaa valot päälle heti aamusta! Niin se joulufiilistely tuntuu tarttuvan tähän jälkikasvuunkin varhaisessa vaiheessa!

joulukoti%20adventtina5.jpg

Karkkikeppikransseja tein muutaman lisää ja nyt porraskäytävää koristaa kolme herkullisen kaunista kranssia. Näissä on sopivasti ripaus punaista meidän jouluun! Ja tästä kokonaisuudesta tuli minusta kotoisan jouluinen, ei yhtään överi, vaikka vähän niin aluksi pelkäsin.

Alunperinhän olin ajatellut havuköynnöstä tuohon käsijohteeseen, mutta kaksi ostamaani köynnöstä ei olisi millään riittänyt, vaan olisi vaatinuut ainakin kaksi lisää. Hylkäsin siis sen ajatuksen, sillä en halua hamstrata köynnöksiä varastoon niin montaa. Ja näin on itseasiassa varmasti paljon parempi!

joulukoti%20adventtina2.jpg

Vitriinin päällä oleva lasikippo odottaa joulunameja sisäänsä, mutta yritän olla tekemättä sitä virhettä, että ostan laatikon konvehteja ”hyvissä ajoin joulua varten”, koska meidän perheen tuntien, ne on myös napsittu parempiin suihin hyvissä ajoin ennen joulua! Kulho on jokatapauksessa hyvin kaunis tyhjänäkin. Ostin sen tuossa aiemmin syksyllä Prismasta.

joulukoti%20adventtina3.jpg

joulukoti%20adventtina4.jpg

joulukoti%20adventtina7.jpg

Meidän joulu on ehkä hieman väritön, eikä paljon tämän enempää punaista tulla meidän joulussa näkemään. Joskin kuusi koristeluineen tuo sitten varsinaisen joulun ajaksi lisää väriä ja säihkettä meidän joulukotiin!

joulukoti%20adventtina9.jpg

joulukoti%20adventtina6.jpg

Näissä tunnelmissa on hyvä lähteä viikonlopun viettoon! Sain eilen hoidettua kouluillan jälkeen viikonlopun ruokaostokset. Jotenkin se käsillä oleva adventti sai ostamaan juustoja, keksejä ja hilloa. Lisäksi teen illaksi kylmäsavuhärkätahnaa, jota tarjoillaan saaristolaisleivän kanssa. Tämä ilta menee siis pikkujoulutunnelmissa!

Nyt toivottelen oikein tunnelmallista ensimmäistä adventtiviikonloppua! <3

Hus pois kaamosväsymys!

Maata peittäessä valkoinen lumipeite, tuntui jo hetken siltä, että vuoden pimeimmästä kaudesta selvitään edes hiukan valoisemmissa merkeissä. Kyllähän se nimittäin pitää ihan paikkansa, että lumi tuo mukanaan valoa ja sen lisäksi, että valkeaa maata on kaunista katsella, on sillä valoisuudella psyykkisesti hyvin suuri merkitys. Pitkä pimeä kausi aiheuttaa monelle ihan tosissaan syysmasennusta. Minä kuulun heihin, jotka kuitenkin periaatteessa ovat aina jossain määrin jopa nauttineet siitä pimeästä ja sateisesta syksystä, enkä ole kokenut syysmasennusta. Uusi hektinen elämäntilanne, töihin paluun yhdistäminen opiskeluihin ja elämään äitinä kolmelle pienelle, vie kuitenkin aika hyvin mehuja ja lisäenergiaa on tänä sykysnä huomannut kaipaavansa kummasti. Olinkin suunnattoman iloinen päästessäni yhteistyössä Innoluxin kanssa testaamaan kirkasvalolampun voimaa apuna kaamosväsymyksen taltuttamisessa!

tubo%20kirkasvalo.jpg

Tutkimusten mukaan kirkasvalohoito parantaa energiatasoa ja vireystilaa päiväsaikaan sekä auttaa ylläpitämään hyvää työvirettä. Kirkasvalo vaikuttaa melatoniinihormonin tuotantoon, mikä on aivojen käpylisäkkeen tuottamaa uni-valverytmiä säätelevää hormonia. Kirkasvalolla pystytään siis syys- ja talviaamuisin tyrehdyttämään melatoniinintuotanto, mikä kesäisin tapahtuu luonnostaan aamun valoisuuden ansiosta. Lisätietoja ja linkkejä aiheen tiimoilta tehtyihin tutkimuksiin löydät Innoluxin sivuilta täältä.

Kirkasvalohoitoa aloitettessa olisi hoitoa hyvä saada parin viikon ajan päivittäin, jonka jälkeen hoitoa kannattaa jatkaa viitenä päivänä viikossa koko talven ajan. Näin suosittelee Innolux. Valaisimen tyyppi vaikuttaa kuinka lähellä laitetta tulisi olla, etäisyys vaihtelee näillä Innoluxin tuotteilla 40-145cm välillä. Esimerkiksi testiin saamani Tubo-valaisimen suositeltu hoitoetäisyys on 40cm.

innolux%20kirkasvalolamppu.jpg

kirkasvalolamppu.jpg

Testiin saamani valaisin on paitsi kaunis, mutta tuntuu myös erittäin tehokkaalta. Valo on kirkas, mutta hyvin miellyttävä. Se ei siis sokaise, kun sen aamulla sirittävillä silmillä päälle napsauttaa! Erityistä plussaa pitkästä johdosta, tässä on selkeästi ajateltu, että pistorasia ei välttämättä ole juuri sen pöydän alla tai lamppua halutaan mahdollisesti siirtää vaikka ruokapöydän ja sohvan välillä aamuisin. Mieskin myönsi, että ei ole ollut päivisin yhtä väsynyt töissä, kun nyt olemme joka arkiaamu tässä valossa kylpeneet aamutoimia tehdessämme! Tehokkaalta tuntuvan valohoidon lisäksi erityistä plussaa on annettava suomalaisuudesta!

innolux%20tubo.jpg

Tubo painaa noin 3kg, joten sitä on myös helppo liikuttaa paikasta toiseen. Useimmiten meillä se on tuossa saarekkeen päällä, jossa juomme aamuteet ja -kahvit ennen kuin mies kiiruhtaa töihin ja minä herättelen lapsia päiväkotiin.

Lamppu toimii myös hyvänä meikkausvalona. Minä usein meikkaan joko sohvalla tai tuossa saarekkeen ääressä, joten senkin ajan saa hyvin hyödynnettyä valovoimaa. Mikäli on tottunut wc:ssä meikkaamaan, on lamppu helpoo napata mukaan sinnekin! Ja ainakin tuohin meidän mustavalkoiseen pikkuvessaan Tubo sopii vallan mainiosti! Kaikkein parhaaksi lamppu on kuitenkin osoittautunut etäpäivinä, jolloin lampun voi nostaa työpöydälle ja valohoitoa saa ottaa rauhassa aamupäivän ajan. Näinä päivinä koen työvireeni olevan erityisen hyvä, osin se johtuu varmasti rauhallisesta etäympäristöstä, mutta uskon täysin valolla olevan siihen myös suuri merkitys. Olisi hauska kuulla, onko jossain työpaikoilla ymmärretty näiden teho. Voisi olla hyvä satsaus työtehoon ostaa muutama lamppu työpaikoillekin!

IMG_3544.jpg

IMG_3543.jpg

Tubon selkeälinjainen muotoilu miellyttää kovasti itseäni. Musta puukahva yhdistettynä valkoiseen kupuun tuo valaisimeen kontrastia. Ja tosi kiva ominaisuus lampussa on himmennettävyys. Kun illalla ei ole enää tarve valohoidolle, voi valaisinta käyttää kauniina tunnelmavalona. Innoluxilta löytyy muitakin todella kivasti muotoiltuja, eri ympäristöihin sopivia lamppuja, koko malliston näet täältä.

Onko nämä kirkasvalolaitteet teille tuttuja? Kuulisin mielelläni minkälaisia kokemuksia teillä on valohoidosta!

Hyvää virettä teidänkin loppuviikkoon!

Täydellinen pikkujoulukynsilakka

Viime viikonloppuna oli kauden ensimmäiset pikkujoulut. Juhlia varten nappasin kauppareissulta mukaan uuden kynsilakkapullon, joka sopii niin täydellisesti käynnissä olevaan pikkujoulukauteen, että halusin jakaa tämän kanssanne!

pikkujoulukynsilakka.jpg

Lakka on Lumenen Gel Effect nimeltään Puolukkasurvos. Ei siis ihan perinteinen joulunpunainen, mutta kaunis hiukan glögimäinen sävy!

Mitään uusi vaatteita minulla ei ole ollut tapana erityisesti pikkujoulukauteen ostaa, mutta tällaiset pienet jutut piristää kummasti ja viimeistelee myös juhlalookin. Tulevana lauantaina onkin luvassa jo seuraavat pikkujoulut, kun suuntaan Tallink Siljan kutsumana herkuttelemaan somevaikuttajien pikkujouluihin Silja Symphonylle. Todennäköisesti riittää kun sipaisee vain uuden kerroksen lakkaa ja kynnet ovat taas valmiita uusiin juhliin! Kiva päästä herkuttelemaan jouluiseen buffet-pöytään ja samalla kuulemme, mitä uutta Tallink Siljan kevätkaudelle on suunniteltu. Luvassa kiva parin tunnin irtiotto keskelle päivää Symphonen ollessa satamassa!

pikkujoulukynsilakka3.jpg

pikkujoulukynsilakka2.jpg

Kaunista viikon jatkoa!

Hyvään oloon panostamista

Kroppa on kokenut syksyn myötä kammottavan shokin. Viimeiset neljä ja puoli vuotta on tullut enemmän tai vähemmän juostua päivät lasten perässä ja nyt yhtäkkiä vietänkin kahdeksan tuntia päivästä toimistolla. Olo onkin ollut tukkoinen ja turvonnut. Onneksi meillä on toimistolla sähköpöydät ja pyrinkin joka päivä seisomaan osan päivästä, mutta siitä huolimatta on kyllä taas saanut huomaa, että istuminen ei todella tee hyvää!

Totesinkin tuossa syksyllä, että arkiliikuntaa on pakko mahduttaa päiviin enemmän. Välillä tuntuu, että aikaa ei olisi, mutta oikeasti kyse on priorisoinnista ja ajan järjestämisestä liikunnalle. Syksyllä esimerkiksi pyöräilin osan viikosta työmatkoja. Työmatkani on hieman yli 10km ja ilman, että hampaat irvessä polkee, menee tähän minulta aikaa vajaa 45minuuttia. Lisäksi sovittiin lähes naapurissa asuvan äitikaverin kanssa viikottaisista iltalenkeistä lasten nukkumaanmenon jälkeen. Tämä on pois siitä sohvalla löhöilystä, mutta vastapainona saa raitista ilmaa ja liikuntaa hyvässä seurassa! Aika hyvin ollaankin viikoittain tässä syksyn mittaan käyty lenkeillä. Siinä saa mukavasti vaihdettua kuulumisia samalla ja tunti vierähtää kevyesti!

sali.jpg

Ajatus salikortin aktivoinnista on myös kutkuttanut jo jonkin aikaa, ja saatuani toissa viikolla esitettyä koululla opinnäytetyön alustavat tulokset, päätinkin sitten taas liittyä salille. Aloitettuani koulun vuosi sitten, laitoin kortin hyllylle ja keskityin kotijumppaan, uimiseen ja kävelemiseen. Nyt tuntuu, että olisi kiva saada sitä lihaskuntoakin hieman lisää salitreenin myötä. Salia tosin päätin vaihtaa, sillä aiemmin käyttämälläni salilla ei ollut lapsiparkkia. Nyt käydään miehen kanssa samalla salilla, jossa on lapsille kiva leikkipaikka. Lapset tuntuvat viihtyvät siellä erittäin hyvin ja on lähinnä vaikeuksia saada heidät sieltä kotiin. He kävivät jo ”harjoittelemassa” miehen kanssa ennen näitä meidän sairasteluja, jotta nähtiin miten tykkäävät sitten sinne jäädä. Lisäksi on kiva taas monen vuoden tauon jälkeen treenata yhdessä miehen kanssa! Ennen lapsia se olikin meidän kiva yhteinen harrastus.

Vaikka tässä melkoisen kiireistä arkea nyt eletäänkin, on pakko muistaa huolehtia myös itsestään ja, koska liikunnalla on siihen omaan hyvään oloon erityisen suuri merkitys, tuntuu tosi hyvältä päästä taas kunnolla treenaamaan ja hikoilemaan salillekin! Tykkään tosi paljon salitreenistä ja olen tosi innoissani, että päätin taas sinne liittyä ja koulukin on siinä vaiheessa, että tämä tuntuu ajanhallinnan kannalta järkevältä.

Kävin pitkästä aikaa ostamassa muutaman uuden treenipaidankin, tarvitseehan uusi boosti taas uudet kuteetkin! 😉

Energistä viikon alkua!

DIY: kranssi karkkikepeistä

Tuoreimmat postaukset -listausta kun katsoo tuosta oikeasta sivupalkista, saattaa huomata, että blogi on ollut melkoisen joulupainotteinen nyt jo hyvissä ajoin ennen joulua. Toivotaan siis, että sieltä ruudun takaa löytyy muitakin jouluihmisiä? Ja tänään onkin muuten viisi viikkoa joulun aatonaattoon, joten ei tässä nyt niin hirmuisen liian ajoissa olla 😉

Tänään jatkettin sairaspäivän viettoa tyttöjen kanssa, joskin onneksi tauti vaikuttaa olevan jo parempaan päin menossa! Aamulla vietiin esikoinen päiväkotiin ja käppäiltiin lähikaupalle ajatuksenani ostaa jouluisia karkkikeppejä. Halusin nimittäin kokeilla Pinterestistä bongaamaani ideaa toteuttaa kepeistä kranssi ja tästä tulikin todella ihana!

diy%20karkkikeppikranssi.jpg

Kranssiin upposi 18 karkkikeppiä ja tämä on varmasti ihan minimimäärä. Toki enemmänkin yhteen kranssiin saisi menemään.

 Kiinnitykseen käytin kuumaliimaa. Liimasin aluksi 9 paria keppejä toisiinsa kiinni suorilta sivuilta ja annoin liiman kuivua. Sen jälkeen asettelin kepit suojapaperin päälle kranssin muotoon ja pursotin tipat liimaa kärkiin. Kannattaa varoa, ettei liimaa suojapaperiin kiinni, vaan liikuttelee kranssia välillä! Lopuksi liimasin kirkkaan lumihiutaleen keskelle viimeistelemään ilmeen ja solmin kranssiin satiininauhan.

Todella helppoa!

diy%20candy%20cane%20ornament.jpg

Kuvasin kranssin tuossa vitriinin edessä, johon itseasiassa ajattelin lähempänä joulua laittaa sen jo aiemmin tällä viikolla esittelemäni pallokranssin. Tämä karkkikeppikranssi taitaa päätyä meidän porraskäytävään, jota varten ostin jo tekohavuköynnöstä tarkoituksenani kieputtaa havut ja muita koristeita porraskaiteeseen. Pinterestissä on toinen toistaan upeampia kokonaisuuksia havuköynnöksellä toteutettuna sisätiloihin, joten saa nähdä millaiseen ratkaisuun päädyn. Karkkikransseja voisi tehdä pari lisää, niin saisi oikein näyttävän kokonaisuuden aikaiseksi!

IMG_3457.jpg

Esille tämäkään kranssi ei siis vielä jää ja kuvasin sen vielä teille rauhallisempaakin taustaa vasten, jotta tuo keskikohtakin erottuu. Kirkas lumihiutalekoriste on ostettu Finnmarista, jossa näitä oli useampaa eri kokoa.

diy%20candy%20cane%20ornament3.jpg

diy%20candy%20cane%20ornament%202.jpg

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Sadepäivän kotikuvia

Istun täällä kotisohvalla edessäni kuppi glögiä ja nautin hiljaisuudesta.

Olen pienimpien kanssa kotosalla pitämässä sairastupaa. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä meillä sairastetaan kunnolla, pikkuflunssaa on toki ollut, mutta ensimmäistä kertaa jouduin jäämään lasten takia pois töistä. Mies oli jo muutaman päivän kotona esikoisen sairastaessa ja nyt oli minun vuoroni jäädä. Poika oli jo eilen hyppinyt ensimmäisenä kuumeettomana päivänä seinille, joten hänet vein aamulla hoitoon. Tyttöjen kanssa ollaan sitten touhuiltu sisätiloissa ja toivotaan, että kuumetauti taltutetaan pian ja edes me aikuiset vältyttäisiin taudilta. Viikonloppuna olisi mukavaa ohjelmaa luvassa, eikä kyllä millään joutaisi sairastella!

Pientä siivoilua ja paikkojen järjstelyä sain aikaiseksi tyttöjen käytyä päiväunille ja napsin muutaman kuvan sateisen päivän iloksi. Sieltä se joulu hiipii kuulkaa meidän kotiin, varovaisesti, mutta varmasti.

jouluinen%20koti.jpg

jouluinen%20asetelma3.jpg

Oksissa roikkuu sekä itse tekemiäni hamahelmilumihiutaleita, että Espoon Kauklahden Light&Style myymälän Joulu-Otletista löytämiäni upeita kuusenkoristeita. Nämä saavat ilahduttaa meitä oksissa ennen kuin kannamme kuusen sisälle. Olen muuten vakavasti harkinnut tänä vuonna muovikuusen ostamista. Moni asia puhuisi sen puolesta, joskin hieman se keinotekoisuus arveluttaa… Taisin pohtia samaa viime vuonna ja silloin päädyttiin oikeaan kuuseen. Saas nähdä, joska tänä vuonna sitten ostettaisiin muovikuusi.

jouluinen%20astetelma4.jpg

jouluinen%20asetelma.jpg

Tein tuohon tv-tasolle jo valmiiksi ihanan talvisen asetelman. Tämä on oikein hellyyttävä ja erityisesti ihanan jouluinen! Tuon hauskan auton löysin kolmella eurolla Tigerista ja siitä se idea sitten lähti!

jouluinen%20asetelma5.jpg

IMG_3397.jpg

Tunnelma olohuoneessa on kovin mieluinen ja lähempänä joulua voi sitten laittaa vielä muitakin koristeita. Ja tietysti tärkein joulukoriste on se kuusi. <3

IMG_3377.jpg

IMG_3381.jpg

Keittiökin on jo saanut ripauksen joulua, ostin miehelle teekalenterin, joka koristaa keittiötämme liesituulettimen päällä. Äitini puolestaan toi mökiltä ison säkillisen havuja, joista jo muutami napsin käyttöön.

Leppoisaa viikon jatkoa, hipsin hakemaan toisen kupin glögiä ennen kuin minit heräävät…

Joulua odotellessa… DIY: pallokranssi

Vaikka kuinka ajattelee aloittavansa ajoissa, tuntuu aika kuluvan aivan liian nopiaan kohti joulua! Marraskuun puoliväli on ylitetty ja tästä se aika rientää hirmuvauhdilla kohti joulua. Tosin minulla on valmistelut melkoisen hyvällä mallilla, joulukortit on valmiina kuorissaan ja lahjatkin on aikalailla ostettu, muutamia valmisteluita mainitakseni. Tänä vuonna olen myös yllättäen ehtinyt askartelemaan kaikkia diy-juttuja ehkäpä enemmän kuin koskaan aiemmin. Itse tekeminen on mukavaa puuhaa ja vaikka ideat eivät olisikaan omia, saa itsetekemällä kaikesta kuitenkin aina jollain tavalla uniikin. Onhan se itse tehty.

Jatketaan siis viikkoa jouluaskarteluilla, tällä kertaa vuorossa upea joulupallokranssi. Ihastuin nimittäin Facebookin jouluryhmässä muiden ryhmäläisten tekemiin joulupallokransseihin niin paljon, että oli pakko toteuttaa oma versio. Ja nyt on kuulkaa niin bling blinggiä että!

IMG_2973.jpg

Pääsääntöisesti pidän sisustuksessa enemmän kaikesta maanläheisestä niin sävyissä kuin materiaaleissakin, mutta kyllähän juhlakausina mukana voi olla ripaus (tai vähän enemmänkin!) blinggiä. Ihastuin tähän pallokranssiin niin paljon, että en taida raaskia tätä ulko-oveen laittaa, vaan tämä pääseen esille jonnekin sisälle joulun ajaksi.

Pallokranssi on helppo toteutaa, tosin materiaalia siihen uppoaa yllättävän paljon. Itse käytin kranssin pohjana styroksiympyrää, palloja meni varmaan lähemmäksi sata kappaletta ja kuumaliimaa useampi puikollinen. Lisäksi käytin Clas Ohlosilta ostamaani helminauhaa ja pienen pätkän lumihiutalekoristenauhaa, joka on ostettu Prismasta. Minä en irroittaunut palloista ”kantoja”, vaan käänsin ne limittäin taaksepäin, jotta eivät näy. Vielä muutaman pallon tähän olisi voinut laitaa, jotta saisi ihan kaikki kolot piiloon, mutta minusta riittävä näin, eikä pienet kolot hyppää erityisemmin silmille.

IMG_2968.jpg

diy%20pallokranssi.jpg

Lopputulos on oikein fiini!

Vai mitäs sanotte?

Päivä Tukholmassa lasten kanssa

Viime perjantaina koitti päivä, josta lapset olivat puhuneet jo monta viikkoa. Silloin hypättiin Siljan kyytiin ja seilattiin ihanissa pikkujoulutunnelmissa päiväksi Tukholmaan! Olimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa yötä laivalla, kesällä kuljimme Tallinkilla kerran Tallinnan kautta Pärnuun ja toisen kerran vain päiväksi Tallinnaan. Itsellänikin oli ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi siitä, kun viimeksi olen Tukholman risteilyllä ollut ja tosi innoissamme miehenkin kanssa lähdimme matkaan. Meille oli varattu Muumi Family-hytti, johon viisihenkinen perheemme mahtui oikein hyvin. Hytti oli 11 kerroksessa ja ikkuna oli promenadille, nukkumatilaa hytissä on periaatteesa kuudelle ja on tosiaan hieman suurempi kuin tavalliset hytit. Hytti on sisustettu muumi-teemalla ja kivana yllärinä huoneessa oli muumi-kuohuva toivottamassa vieraat tervetulleeksi!

siljalla.jpg

siljalla%203.jpg

IMG_3213.jpg

Olimme suunnitelleet lauantain päiväohjelman valmiiksi ja suuntasimme Astrid Lindgrenin satujen pohjalta luotuun leikkimaailmaan, Junibackeniin. Ostimme Siljan oman edestakaisen bussikuljetuksen valmiiksi laivan infosta ja bussilla pääsi kätevästi paikan päälle ja takaisin satamaan. Lasten kanssa liikkuessa osaa arvostaa tällaisia erityisen helpoksi tehtyjä palveluita! Bussiin sai otettua rattaat mukaan, mikä oli ehdottoman tärkeää tyttöjen kannalta. Heidät piti kuitenkin saada päiväunillekin rattaisiin.

junibacken%2011.jpg

junibacken%2012.jpg

junibacken3.jpg

junibacken.jpg

junibacken2.jpg

Junibackenissa vierähti koko päivä ja lapset tykkäsivät aivan valtavasti! Vaikka nämä sadut eivät meidän lapsille vielä kovin tuttuja olekaan, ei se menoa haitannut, vaan kaikki nauttivat selkeästi täysin rinnoin. Junibacken on rakennettu useampaan eri ”huoneeseen” ja Astrid Lindgrenin satujen lisäksi Junibackenissa on oma Muumi-maailmansa, mikä oli myös erityisen ihana. Leikkihuoneiden lisäksi Junibackenista löytyy satujuna (tarinan saa myös suomeksi), ravintola ja myymälä. Aivan mahtava retkikohde pienten lasten kanssa! Ja niin paljon yksityiskohtia, että mielenkiintoista katseltavaa riitti aikuisillekin.

Suosittelen Junibackenia lämpimästi kaikille, jotka ette ole tuolla vielä käyneet! Vinkkinä kuitenkin, että kannattaa napata sisäkengät niin lapsille kuin aikuisillekin mukaan Junibackeniin. Meillä oli sisäkengät laivalla, mutta emme tajunneet niitä ottaa Tukholmaan mukaan. Junibackenissa nimittäin oltiin kengät jalassa ja pitkän päivän jälkeen ulkokengät käyvät melko kuumiksi.

junibacken8.jpg

junibacken7.jpg

junibacken6.jpg

junibacken10.jpg

junibacken5.jpg

junibacken4.jpg

Laivalla ruokailut hoidimme buffetissa, mikä on mukavan helppo ratkaisu lasten kanssa. Vähän piirustusvälineitä mukaan, niin yllättävän kauan he siellä jaksoivatkin istua kumpanakin iltana ja saimme miehen kanssa maistella rauhassa kaikkia ihania herkkuja! Aamupalat hoidettiin myös buffetissa ja täytyy sanoa, että tämän viikonlopun jälkeen on melkoisen hyvin syönyt olo…!

Tulipahan myös ensi kertaa itsekin käytyä näillä ruotsin laivan leikkipaikoilla, Siljan viitoskerroksesta löytyy todella iso lasten maailma ja sieltä on tekemistä monen ikäisille lapsille. Leikkipaikan yhteydessä on myös kahvila ja ainakin siis vähän isompien lasten vanhemmat on huomioitu, jotta ei tarvitse kuivin suin istua!

siljalla%202.jpg

Lapset olivat laivareissusta todella innoissaan ja meillä oli kaikin puolin erittäin onnistunut miniloma risteilyllä! Tämä oli oikein kiva koko perheen pikkujouluirtiotto!

Laivamatka saatu osana Tallink Siljan kanssa toteutettua yhteistyötä.

DIY: joulukortit

Aivan ihana aurinkoinen pakkaspäivä!

Me vietetään tänään lasten kanssa vapaapäivää, aamulla otettiin oikein rennosti ja lounaalle suunnattiin Subwayhin. Rentoa vapaapäivän viettoa siis ilman stressiä yhtään mistään! Mieskin tulee hiukan aikaisemmin tänään kotiin ja luvassa on vähän erilainen viikonloppu! Kirjoittelen viikonlopun kuulumisista ja touhuista enemmän sitten ensi viikolla, mutta nyt halusin kuitenkin tulla ihanan talvisään innoittamana jakamaan hauskan joulukorttiaskarteluidean!

Tänä vuonna meidän perheeltä lähtee poikkeuksellisesti valmiit, jo viime vuonna Tallinnasta ostetut joulukortit, joiden väliin sujautan lasten valokuvat. Päiväkodin hoitajille toteutettiin kuitenkin lasten kanssa hauskat porokortit. Idean nappasin Pinterestistä.

IMG_2984.jpg

Nämä veikeät porokortit syntyivät ruskeasta sormiväristä, liimattavista silmistä ja punaisesta huopapallosta. Tyttöjen versioihin laitoin vielä rusettitarrat koristamaan porojen sarvia. Ja reunat koristelin punaisella glitterliimalla.

IMG_2987.jpg

IMG_2985.jpg

Melkoisen veikeän näköisiä kavereita!

Hauskaa viikonloppua kaikille!