Kasvaneet laatuvaatimukset

Heippa ja syksyisestä säästä huolimatta ihanaa perjantaita! Viime viikolla kurkistettiin niihin minun lempparityövaatteisiin ja lupailinkin postausta vaatteiden laadusta. Nyt luvassa omia pähkäilyjäni ja huomioitani asian tiimoilta!

Uutta vaatetta hankkiessa itselläni on oikeastaan kolme merkittävää kriteeriä. Ensinnäkin vaatetta ostaessa tärkeää on tietysti tarve, eli minkälaista vaatetta tarvitsee ja miten kaupasta löydetty vaate tarpeen tyydyttää. Toiseksi merkittävää on vaatteen istuvuus ja nykyään osaakin jo aika hyvin arvioida vaatetta rekilläkin, kuinka se omalle kropalle istuu. Kolmanneksi vaatteen laatu on noussut viime vuosina yhdeksi merkittävimmistä ostokriteereistä. Toista se oli sanotaanko vaikka vielä kymmenisen vuotta sitten, tuolloin ei juurikaan piitannut kurkistella vaatteiden pesulapuista materiaalimerkintöjä, eikä välttämättä osannut aina mennä reklamoimaan huonolaatuisesta vaattesta.

outfit%201-tile.jpg

Laadukkaan vaatteen tunnistaminen voi kuitenkin olla hankalaa. Usein sen laadun nimittäin huomaa vasta käytössä. Olenkin viime vuosina kiinnittänyt erityisen paljon huomiota siihen, mitä omassa vaatekaapista löytyy, milloin olen vaatteet ostanut, kuinka paljon suurinpiirtein olen niitä käyttänyt ja missä kunnossa ne nykyään ovat.

Muutama pääasiallinen havainto:

1. 100% viskoosi (liukkaaksi ja sileäksi pinnaksi kudottuna) pysyy hyvänä

2. Napakka, paksuhko luomupuuvilla hengittää iholla ja pysyy hyvänä pesusta toiseen

3. Polyesterisekoitteiset trikoot alkavat haista helposti

4. 100% polyesteri nyppääntyy nopeasti

Akryyliä ei omasta vaatekaapistani ole löytynyt sitten teinivuosien, ja siitä nyt on ehkä turha mitään mainitakaan. Kukaan tuskin voi sanoa omistavansa laadukkaan oloista akryylivaatetta? Toinen lähes yhtä paha virhe mielestäni on ostaa keinonahkaa, ainakaan arkikäyttöön tulevien tuotteiden kohdalla. Keinonahkakin voi toki pysyä hyvänä juhlalaukussa, jota käyttää kerran vuodessa, mutta arkilaukkuun se ei vaan sovi sitten millään.

IMG_2119-tile.jpg

Nykyään syynään vaatteet melko tarkasti ennen ostopäätöstä. Mikäli vaate vaikuttaa heikkolaatuiselta, jätän sen suosiolla ostamatta. Minulle materiaalin lisäksi tärkeää on kankaan läpikuultamattomuus, saumojen suoruus, ompeleen jälki sekä usein myös kankaan paksuus. Näihin asioihin useamman vuoden huomiota kiinnittäneenä, kankaita ja materiaaleja osaa jo arvioida kohtalaisen hyvin. Viime aikoina tekemäni ostokset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovatkin osoittautuneet erinomaisiksi.

Minulle onkin muodostunut muutama luottomerkki, joilta pyrin tekemään suurimman osan vaatehankinnoista. Esimerkiksi NOSHilla vaatteiden tasalaatuisuus on taannut sen, että kaikki heiltä ostamani vaatteet ovat useista käyttökerroista ja useista pesuista huolimatta uudenveroisessa tai lähes uudenveroisessa kunnossa. NOOM on toinen hyväksi osoittautunut merkki, vaikkakin tyyli joidenkin vaatteiden osalta on hieman liian tätimäinen. Mutta laadun puolesta olen löytänyt NOOMilta hyviä perusvaatteita. Näiden lisäksi omiin luottomerkkeihini kuuluu Me&I ja nyt uutena tulokkaana Freequent, josta tosin itselläni ei vielä ole kovin pitkää käyttökokemusta. Valitettavasti kaikkein huonoimpia kokemuksia itselläni on viime vuosilta Lindexin, Vilan ja H&M:n vaatteista.

IMG_2202.jpg

Laadukas vaate tarkoittaa itselleni siis sitä, että se pitää värinsä ja muotonsa käyttökerroista ja pesusta toiseen (laadukasta vaatetta ei mielestäni pidä joutua pesemään usein sen vuoksi että se lörpähtää käytössä ja palautuu vain pesemällä napakaksi). Laadukkaassa vaatteessa ompeleet ovat suorassa ja ompeleen jälki on tasalaatuista, eikä myöskään liian löysää. Laadukkaassa vaatteessa napit yms. on ommeltu napakasti kiinni vaatteeseen. Laadukas vaate ei myöskään nyppäänny.

Tärkeää mielestäni on, että erityisen huonolaatuisen yksilön osuessa kohdalle, siitä kävisi reklamoimassa. Rahoilleen pitää ehdottomasti saada vastinetta, eikä tarvitse hyväksyä vaatetta, jonka ompeleet purkautuu ensimmäisessä pesussa!

Ja muistakaa, kun löydätte laadukkaan vaatteen, pitäkää siitä myös huolta! Pestään oikein ja vain tarvittaessa ja säilytetään oikein, eikä esimerkiksi ryntätä kaappiin.

IMG_1785-tile.jpg

makuuhuone7.jpg

Mitä laatu sinulle merkitsee? Oletko löytänyt jotain luottomerkkejä?

2 kommenttia “Kasvaneet laatuvaatimukset

  1. Heh, tätä oli mielenkiintoista lukea. Erityisesti siksi, että monet vaatteeni ovat juurikin ostettu New Yorkerista, Vero Modasta, Cubuksesta ja H&M:sta. 😉 Lisäksi kaikki laukkuni ennen vuosi sitten ostamaani Korsia ovat olleet keinonahkaisia ja ovat silti säilyneet hyvinä monta vuotta. En tiedä, mikä siinä sitten on, että minulla ne kestävät. Värihaalistumilta en toki ole välttynyt ja koostani, runsaasta käytöstä ja paljosta istumisesta johtuen esim. leggingssit saattavat ratketa jossain vaiheessa haaroista tai sisäreisistä. Muutoin vaatteet pysyvät ehjinä, sukkia myöten. 🙂

    1. Sä oot sitten onnistunut löytämään ne huippuyksilöt! 😉 etenkin H&amp;M:n kohdalla tuntuu kyllä olevan todella suurta laatuvaihtelua, välillä voi tehdä hyviäkin löytöjä. Vero Modasta olen minäkin kyllä onnistunut löytämään ihan hyviä ja kestäviä tuotteita.<br />
      <br />
      Keinonahan kanssa varmasti vaikuttaa käyttötiheys, jos on useampi laukku, jota vaihtelee, kestää nekin varmasti kohtalaisesti. Mutta jokapäiväisessä arkikäytössä nahka mielestäni kuluu hankaamisesta melko helposti.<br />
      <br />
      Mutta kiva kuulla, että oli mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä! Moni tuntuu pohtivan aina näitä samoja asioita! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *