Laukun verran valmiimpi uuteen arkeen

Vihoviimeinen päivä kotiäitiyttä pyörähti tänään käyntiin ja viikonlopun jälkeen meillä alkaa aivan uudenlainen arki. Lapset aloittavat päiväkodissa ja itsellä alkaa työt! Yli neljän vuoden tauon jälkeen ja myönnetään, että pikkaisen uusi arki jännittää. Mutta tosi innoissani olen töihin palaamassa, kotiäitinä en enää olisi jaksanut ja nyt on jo aika siirtyä eteenpäin. Tämä vaihe elämästä on nyt nähty ja uudella innolla ja tamolla taas eteenpäin! Ihan mahtavaa!

Lapsille on tehty hankintoja uutta arkea varten. On ostettu välikausikenkiä, nimikointilappuja, sisätossuja ja vaikka mitä!

Joku saattaa kuitenkin muistaa, että asetin itselleni varovaisen ostolakon omien vaatteiden suhteen joskus alkuvuonna. Tästä on pitänytkin kirjoittaa, koska… Noh, eihän siitä mitään tullut. Suurimpana syynä tietysti ”tätä tarvitsee ehdottomasti sitten töissä”!

Tätä samaa syytä käytin perustellessani itselleni tällä viikolla Tallinnassa tehdyn laukkuostoksen. Ja koska eihän tätä kaunotarta voinut kauppaan alennuslapun kera jättää!

IMG_1873.jpg

IMG_1871.jpg

IMG_1869.jpg

Tallinnan Kaubamajassa oli mielettömän hyviä alennuksia, paljon merkkituotteita -40% tai jopa -60%. Uuden laukun osto ei ollut millään lailla suunniteltu ja varmasti olisin pärjännyt ilmankin tätä. Mutta, jos jokin vie näin pahasti sydämen, on se ehdottomasti ostettava! Täydellinen sävy ja koko. Lisäksi minulla on jo ennestään yksi DKNY:n laukku, jonka laatuun olen ollut erityisen tyytyväinen.

IMG_1867.jpg

Laukku sopii lisäksi täydellisesti alkuviikosta Aleksi13:sta ostamani paidan kaveriksi! Ei ole asukriisiä ainakaan ensimmäiselle työpäivälle! 😉

Alkuviikosta kävin vuoden tauon jälkeen siistimässä myös kuontaloni työkuntoon. Hiuksista lähti pituutta ainakin 15cm ja kulahtanut väri sai pintaan kahden sävyisiä raitoja. Kyllä nyt kelpaa palata toimistolle!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *