DIY lavasohva ja tuunattu kaapelikela

Makoillessani yksi päivä uudella lavasohvalla terassilla, totesin miehelleni, että minut löytää sitten koko kesän täältä. Hyvinkin mahdollista tosiaan, että lähes koko kotonaoloaika kesällä tulee vietettyä ilmeenkohotuksen kokeneella terassilla. Tässä sohvalla istuskelen nytkin tätä postausta kirjoittamassa! Mutta onko hei oikeasti mitään rennompaa kuin sohva omalla pihalla!? Kädessä kahvikuppi ja lehti nenän edessä. 

Lisäksi jo nyt olen ehtinyt huomaamaan, että tästä kesästä tulee tyttöjen kanssa varmasti paljon helpompi kuin viime kesästä. Nyt ei tarvitse koko ajan olla varomassa, että putoavat terassin laidalta ja osaavat mennä kunnolla portaat. Osaavat myös keksiä itse enemmän tekemistä ja viihtyvät keskenään leikkien parissa. On siis saumoja ihan tosissaan ehtiä myös istuskelemaan!

IMG_9364.jpg

IMG_9360.jpg

IMG_9394.jpg

Lavasohvasta on haaveiltu pitkään, mutta koettiin terassi jotenkin vaikeaksi sisustaa, eikä keksitty miten huonekalujen paikkoja voisi vaihdella. Kun ostettiin huonekaluja terassille, mietittiin, että joko sohvaryhmä tai ruokapöytä ja päädyttiin ruokapöytään, sillä tykätään syödä ulkona. Nyt kuitenkin siirsin ruokapöydän keskelle terassia, jolloin grilli saatiin pois vihreältä seinustalta, joka siis on ainut järkevä paikka sijoittaa sohva. Ja niin saatiin luonteva paikka sijoittaa sohva meidänkin pihalle!

IMG_9376.jpg

Sohva on ehkä vielä ihanampi ja ennen kaikkea rennompi kuin haaveilinkaan. Menin pehmusteiden suhteen helpoimman kautta ja ostin Jyskistä pitkään aurinkotuoliin tarkoitetun pehmusteen. Näin vältyin patjojen päällysteiden ompelemiselta. Pehmuste on 190cm pitkä ja lavoista jää siis pieni pätkä ilman pehmustetta. Tähän voi kuitenkin laittaa irrallisen istuintyynyn tai vaikkapa tarjottimen välipalaa varten. Pehmuste näyttää ohkaiselta patjana, mutta on oikeasti riittävän paksu, pehmeä ja rento. Syvyyskin sattui olemaan juuri sopiva, sillä mehän jouduimme terassin oven takia sahaamaan lavoista yhden laudan verran syvyyttä pois. Mustat selkänojatyynyt ovat ulkokäyttöön tarkoitettu ja ne ostin Ikeasta. Vallillan tyynynpäälliset olen puolestaan itse joskus ommellut. Tyynyt olivat viime kesän lainassa siskoni luona, sillä en silloin keksinyt tyynyille paikkaa meillä. Onneksi en silloin hankkiutunut näistä lopullisesti eroon, sillä nyt tuli niillekin tarvetta, kun saatiinkin se sohva!

IMG_9378.jpg

Lavat jätettiin tällä erää käsittelemättä, tavallaan ovat tosi kivat noinkin, mutta vähän houkuttelisi kipaista hakemaan mustaa maalia ja käsitellä nekin mustiksi. Kaapelikela nimittäin sai jo mustan vahan yllensä. Mustaa vahaa löytyi varastosta pieni määrä ja riitti juuri ja juuri kelan käsittelemiseen. Kelasta tuli paljon näyttävämpi mustana.

IMG_9352.jpg

Lähiviikkoina olisi tavoitteena ehtiä öljyämään terassi sekä huoltomaalaamaan terassin katto ja parvekkeen metallirunko. Teknoksen terassipesu ja öljypurkki ovatkin jo valmiina varastossa – tekijäänsä odotellen! Katto on valkoinen ja samalla ajateltiin maalata tuo vihreä seinä valkoiseksi.

IMG_9382.jpg

IMG_9368.jpg

Kyllä nyt kelpaa köllötellä omalla terassilla!

Mitäs te pidätte meidän tuunauksista?

6 kommenttia “DIY lavasohva ja tuunattu kaapelikela

  1. Hyvältä näyttää 🙂 Mulla olisi yksi projekti mielessä terassille, mutta vielä ei ota tuulta alleen se idis…ikkunat täytyy saada pestyä ensin. Muuten en osaa keskittyä mihinkään muuhun, aarrggghhhh !

    1. Kiitos! 🙂 Ikkunoiden likaisuus on kyllä hyvin häiritsevä, ymmärrän hyvin! 😉 ja joku asia kun jää häiritsemään, ei osaa välttämättä aloittaa muuta. Tsemppiä!

  2. Ihana terassi teillä! Kyllä vaan on rennon tunnelmallinen tuo lavasohva. Itse haaveilen myös kuormalavasohvasta, tänne sopisi sellainen kulmaversio. Yhdellä tämän talon terasseista itseasiassa onkin moinen. Noh, yritän toistaiseksi tyytyä omaan kaapelikelaani ja puupölleihin, jotka vihdoin sain! 😉

    1. Kiitos Irina! 🙂 puupöllit on ihanat, kävin jo kurkkimassa sun blogista! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *