Toimivampi eteinen

Jatketaan vielä vähän näillä sisustusjutuilla ja nyt vuorossa eteinen, joka on myös kokenut pienen muutoksen tässä alkuvuoden remppainnostuksessa!
Meillä on kapea ja pitkä eteinen pienen tuulikaapin jatkona. Eteisestä on käynti keittiöön, vessaan ja ruokailutilaan/olkkariin. Toiselta seinältä löytyy rivistö alkuperäisiä kaapistoja, joista kuitenkin yläosa on purettu avoimeksi ja sisuksia muokattu paremmin omiin tarpeisiin. Yksi kaappi on siivouskaappi, yksi kenkäkaappi ja kolmen oven takana on henkaritilaa, hyllytilaa ja ritiläkoreja. Periaatteessa siis ihan toimiva kokonaisuus ja säilytystilaa on ainakin toistaiseksi riittävästi.
Olen kuitenkin lisäksi kaivannut pientä lisäsäilytystilaa kengille lähinnä sen takia, että olisivat jotenkin helpommin saatavilla. Kengät kun ovat tuossa kaapissa lähimpänä tuulikaappia ja ulos lähtiessä tuulikaapin ovi on usein auki. Sieltä oven takaa joutuu sitten availla kaapin ovea ja kurotella kenkiä, lapset kun usein pyörivät siinä vielä mukavasti tiellä! Lisäksi olen myös kaivannut jotain pientä laskutilaa avaimille/kännykälle sisälle tullessa.
IMG_7039.JPG
Bongasin alennusmyynnistä valkoisen metallisen kenkäkaapin, josta sitten lähti ajatus siirtää seinällä ollut iso peili makuuhuoneeseen ja korvata se kenkäkaapilla ja kapealla peilillä.
IMG_7032.JPG
Lopputuloksesta tuli oikein tyylikäs ja toimiva. Kaapin myötä tuli lisäsäilytystilaa, mutta ennen kaikkea ulkonäköä ja mielenkiintoa eteiseen. Kaappi ei myöskään hyökkää seinältä silmille, syvyys on vain 15cm.

IMG_7036.JPG

IMG_7029.JPG

Kappiin mahtuu väljästi kuudet kenkät. Siroja naisten kenkiä mahtuisi varmasti jopa kolme paria vierekkäin.

IMG_7025.JPG

Hyllyn yläpuolelle liimasin vielä kaapista löytyneen palan liitutaulutarraa. Kenkäkaapin päältä löytyy mieheni joskus koulussa tekemä metallinen rasia avaimia varten, tuoksupussi raikastamaan eteistä ja tietysti tulppaaneja! <3

IMG_7046.JPG

Koti on taas askeleen verran parempi, kivempi ja ennen kaikkea toimivampi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *