Hyvää uutta vuotta!

Heippa ja hyvää uutta vuotta!
Meidät oli kutsuttu uudeksi vuodeksi erään toisen kaksosperheen luokseen Helsinkiin ja sinne siis suunnattiin viettämään uuden vuoden aattoa. Lähdimme kotoa jo päiväunten jälkeen, jotta ehtisimme viettää iltapäivää ja iltaa mahdollisimman rennosti ja vähän kauemmin. Meillähän lapset käyvät nukkumaan normaalisti kello 20, joten odotukset illan keston suhteen eivät olleet kovinkaan suuret. Ajattelin, että viimeistään kahdeksan jälkeen väsykiukku iskee kaikkiin kolmeen ja vieraassa paikassa ei ole toivoakaan, että heidät saisi johonkin nukkumaan ja joutuisimme lähtemään kotia kohti. Ei siis todellakaan ollut edes ajatuksena olla kylässä vuoden vaihtumiseen asti!
uv2.jpg
IMG_6632.JPG

Kaveriperheessä on myös kolme lasta ja meidän lisäksi paikalle oli kutsuttu myös eräs toinen äiti lapsensa kanssa. Ja täytyy kyllä sanoa, että oli aivan mahtava ilta kaikin puolin. Emäntä ja isäntä toki hurmaavia, heidän upea kotinsa, mutta kaiken kukkuraksi kaikilla lapsilla oli joku todella hyvä moodi päällä ja leikit ja touhut yhdessä sujuivat vallan mainiosti. Aloitettiin iltaa syöttämällä lapset, jonka jälkeen siirryttiin aikuisten kattaukseen. Ihan oikeasti seitsemän lasta pysyi ihan hyvän tovin poissa meidän syleistä syönnin aikana! Perheen isä oli loihtinut meille ihanan salaatin, pororieskarullia, kalaleipiä sekä pikkupizzoja. Jälkkäriksi valkosuklaajuustokakkua, vaahtokarkkeja ja juustoja! Aivan mielettömän ihanat tarjoilut. Unohtamatta Tallinnan reissulta ostettua kultahippuskumppaa! 
uv.jpg
Tuo ponchokuva on muuten uutta vuotta edeltävältä illalta, kun käytiin kavereilla, mutta hyvin samoissa kuteissa hiihdin myös aattona! 😉
Syömisen jälkeen suunnattiin koko porukalla ampumaan ja katsomaan raketteja. Kello taisi olla kahdeksan, kun siirryttiin takaisin sisälle jatkamaan antamalla lapsille iltapalaa ja aikuisille vielä hieman juustoja ja lisää jälkkäriksi tehtyä superherkullista juustokakkua. Vaihdettiin varuiksi tytöille jo yökkäritkin, että päästään samantien hyppäämään autoon, kun väsymys iskee. Kaikkein yllätykseksi lähdettiin kotia kohti vasta hieman kymmenen jälkeen ja vältyttiin väsykiukuilta kokonaan. Lapsilla oli niin paljon touhua ja seuraa, että jaksoivat niiden voimin poikkeuksellisen pitkään! Tytöt toki nukahtivat autoon, mutta onneksi saatiin heidät samantien suoraan sänkyihinsä jatkamaan unia.
Ilta oli niin onnistunut sekä lasten että aikuisten kannalta, että näitä ehdottomasti lisää jatkossakin. Mun mielestä onkin kiva ottaa omat lapset mukaan viettämään niin uutta vuotta, vappua ja juhannusta siinä missä joulua ja erilaisia synttäreitäkin. Kun lapsia on, juhlitaan lasten ehdoilla. Kotiin lähdetään silloin kun lapset väsyvät ja juodaan kohtuudella. Mä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt sitä, että pienet tai vähän isommatkaan tyrkätään yökylään jonnekin muualle, jotta päästään juhlimaan aikuisten kesken vaikka sitten vuoden vaihtumista. Mä olen aina lapsena ollut mukana aikuisten juhlissa niin vappuna, juhannuksena kuin uutena vuotenkin. Mun vanhemmilla on ollut tiivis kaveriporukka teini-iästä asti ja kaikilla on aika saman ikäisiä lapsia. Meillä lapsilla oli silloin omat leikit ja touhut ja aikuiset ovat seurustelleet, laittaneet ruokaa, pelanneet korttia tms siinä ohessa. Muistan, että juhlissa on aina ollut hauskaa vaikka aikuiset ovat siinä jotain juoneetkin. Minusta pääasia, että aina on silloinkin menty lasten ehdoilla. Itsekin kokisin sen hassuna, jos muistelisin näin aikuisena aina olleeni mummolassa juhlapäivinä. Miksi lapsia ei otettaisi mukaan!? Itse ainakin toivon jatkossakin juhlivani vuoden eri juhlia niin, että lapset ovat osa juhlaa.
Joillekin toki on tärkeää päästä juhlimaan aikuisten kesken vaikka uutena vuotena, mutta minä ainakin haluan voida luoda myös lapsilleni mukavia muistoja tällaisistakin juhlapäivistä. Kyllä minäkin kaipaan sitä aikuisten kesken vietettävää aikaa, mutta ehkä kuitenkin joskus muulloin kuin tällaisina juhlapyhinä. Näihin päiviin haluan ottaa lapseni mukaan ja tarjota heillekin kivan juhlapäivän perheen ja ystävien kanssa.
IMG_6673.JPG
uv3.jpg
Sellaiset oli meidän uuden vuoden juhlinnat. Mites teillä? Juhlitaanko teillä lasten kanssa ja heidän ehdoilla vai aikuisten kesken?
Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *