Blogivuosi 2015

Vuoden viimeinen päivä. Vuosi on ollut samalla ihana, haikea ja raskas. Välillä tämä on tuntunut aikamoiselta suorittamiselta ja tilanteesta toiseen selviämiseltä. Suurimpana syynä tähän on varmasti lasten iät, 3v + 2×1,5v on työllistävä, juoksuttava ja tilanne on todellakin koko ajan päällä! 😉 Mutta onneksi huumorilla selviää kuitenkin aika monesta asiasta. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, eihän?

Ja lapset kasvaa, koko ajan ja ihan liian nopeasti. Kerran lyhyellä kävelymatkalla lasten kanssa kolme mummoa pysäytti meidät ja jäivät jokainen vuorollaan ihmettelemään, ei nyt sanasta sanaan, mutta hyvin samalla tyylillä minua ja lapsiani. Sitä perussettiä, että ”Onko kaksoset?”, ”Onko identtiset?”, ”Kuinkas vanha isoveli on?” ”No, on sinulla työtä!”… Kuitenkin jokaisen mummon viimeisiä sanoja ennen heippoja oli se, että nauti nyt, kun lapset ovat pieniä. Näitä mummoja yritän miettiä nykyään joka päivä!

Vuoden vaihtumista päästään juhlistamaan tänään kaveriperheen luokse. Sitä ennen olisi tarkoitus vielä käydä pulahtamassa hallilla ja vähän laittautua iltaa varten. Mies on ollut välipäivät muuten töissä, mutta tänään onneksi vapaalla.

Nyt kuitenkin luvassa pieni vuosikatsaus, mitä blogissa on tapahtunut ja mistä on tullut kirjoiteltua blogiin kuluneen vuoden aikana. 

Tammikuu:
Tammikuussa kirjoittelin blogissa paljon käsityöinnostuksestani sekä eteisen muutossuunnitelmista. Lisäksi hyvän mielen vaatekaappi-jutut olivat alkuvuodesta paljon mielessä ja niistäkin tuli kirjoiteltua blogiin. Tammikuussa katsastettiin myös meidän tyttöjen huoneeseen.
Alkuvuodesta meillä oli myös se jäätävä vesirokkoepisodi ja poikkeuksellisesti tuli kirjoiteltua tällaisistakin jutuista blogiin…
TAMMIKUU.jpg
Helmikuu:
Helmikuussa käsityöinnostus laajeni ompelemiseen ja tuolloin tuli tehtyä yhtä jos toista. Lisäksi suunniteltiin tyttöjen tulevia yksivuotissynttäreitä sekä jaoin ohjeen tekemääni vaippakakkuun.
HELMIKUU.jpg

Maaliskuu:
Maaliskuussa juhlittiin sitten meidän yksivuotiaita neitejä, mikä oli tietysti koko kuukauden kohokohta niin täällä blogielämässä kuin ”siellä oikeassakin” elämässä!

IMG_0008-tile.jpg

IMG_0419-vert.jpg
Huhtikuu:
Huhtikuussa tehtiin ihana DIY-vanerimökki tyttöjen huoneeseen ja se on kyllä ehdottomasti suosikki diy-juttumme koko vuoden ajalta! Lisäksi saatiin haalittua haaveilemani kaapelikela takapihalle sivupöydäksi ja suunniteltiin ja haaveiltiin muutenkin terassikaudesta, uusista terassikalusteista ja pihaelämästä.
IMG_0608-horz.jpg

 Kuun vaihteessa tietysti juhlistettiin vappua muutaman kaveriperheen kesken.

IMG_0871.JPG
Toukokuu:
Toukokuussa jatkettiin DIY-juttujen tekemistä ja toteutettiin lapsille hiekkalaatikko sekä koristemajakka takapihalle. Pihahommat laitettiin myös aluille tuolloin.
toukokuu.jpg
Kuukauden kohokohtana tietysti esikoisen 3-vuotissynttärit!
IMG_1550.JPG
Toukokuussa tein muuten yhden top3 suosituimmista postauksista koko blogini ajoilta, jossa kirjoitin ideoita viikon ruokalistalle. Resepti-ideoita voit käydä kurkkimassa täältä.

Kesäkuu:
Kesän aikan tuli enemmänkin kirjoiteltua meidän tekemisistä ja menoista, vaikka muuten blogi painottuukin päiväkirjaa ja kuulumisia enemmän sisustukseen ja diy-juttuihin.

Kesäkuussa kirjoitin Peroban brunssista, Angry Birds-puistosta ja monikkokarnevaaleista.

kes%25C3%25A4kuu.jpg

Lisäksi kurkistettiin meidän Cityjuhannukseen

cats.jpg

suklaakakku-horz.jpg

Ja esittelin kirppislöytöä.

IMG_2528.JPG

Heinäkuu:

Heinäkuun aikataulut täyttyi muun muassa Korkeasaaresta ja mökkeilystä

IMG_2905-tile.jpg

Porvoon päiväretkestä...

IMG_2913-tile.jpg

…sekä asuntomessuista.

IMG_3297-tile.jpg

Lisäksi sisustettiin oikein urakalla ja saatiin eteisen suunniteltu muutosprojekti valmiiksi.

IMG_3037-horz.jpg

Heinäkuun hitti oli fillarin peräkärry!

IMG_3128-tile.jpg

Elokuu:
Elokuussa kirjoittelin blogiin muun muassa tavaranpaljoudesta ja tavaroiden karsimisesta ja päätin pitää kirjaa kuluvan vuoden vaateostoksista (joista muuten tulossa tammikuun puolella päivitystä blogiin).

cats.jpg

Lisäksi kirjoittelin pitkästä aikaa tyttöjen kuulumisia.

IMG_2808.JPG

Kuukauden kohokohta oli kuitenkin meidän tuplamammojen Tallinnan reissu!

tallinna5.jpg

Syyskuu:

IMG_3677.JPG

Syyskuussa alkanut koulu näkyi bloggaustahdissa. Vaikka blogissa ei juuri mitään tapahtunut, niin oikeassa elämässä sitäkin enemmän… Kirjoittelin kuitenkin ainakin uudesta diy-reseptikirjasta ja loppukuusta aloitettiin jo Halloweenin suunnittelu!

IMG_4028.JPG

IMG_4161.JPG
Lokakuu:
Lokakuussa laitettiin pihaa talviteloille…
IMG_4143.JPG

Fiilisteltiin Noshin uutta mallistoa…
NOSH_AW15_WOM_lookbook_1.jpg

Otettiin lapsista ihania syksykuvia…
tyt%25C3%25B6t.JPG
Ja juhlittiin tietysti sitä Halloweenia!!! (Saatoin ehkä vähän innostua tänä vuonna Halloweenista 😉 )

IMG_4773-tile.jpg

Marraskuu:

Marraskuussa blogi näköjään täyttyi hyvin pitkälti DIY jutuista.

Joulukortteja, omppukynttilät ja herkkuja!

IMG_4245-tile.jpg

Supersankareita ja säilytyspusseja!

IMG_5250-horz.jpg

Sekä lyijykynäpiirroksia.

IMG_5394.JPG

Lisäksi fiilisteltiin makkarin talvitunnelmaa. Muutoinkin blogissa alkoi olla jo hyvin jouluiset teemat!

IMG_5333-horz-vert.jpg

Joulukuu:
Joulukuu on ollut niin täynnä ohjelmaa ja menoa ettei tosikaan. Jouluksi rauhoituminen tuli oikein tarpeeseen. Blogissa esittelin meidän ikkunanpokien maalausprojektin myötä uudistuneen alakerran
IMG_5699-vert.jpg

IMG_5704-horz.jpg

Käytiin uudestaan tupamammojen kesken Tallinnassa.

WP_20151205_044.jpg

Tehtiin lisää DIY-juttuja.

IMG_5824.JPG

Ja esittelin meidän joulukotia sekä jaoin hieman koristeluvinkkejä jouluksi.

IMG_5881-horz.jpg

IMG_6152-horz.jpg

Sellainen on ollut Viisikon vuosi! 
Kiitos mukana seuranneille ja jatketaan taas ensi vuonna! 
Nyt toivottelen oikein hauskaa vuoden vaihdetta kaikille!

Design Letters

Vielä vähän niistä joululahjoista, vaikka en nyt mitään lahjaesittelyä ajatellut pitääkään…
Siskoni perheen ja vanhempieni kesken vaihdetaan jouluna lahjat, mutta muutoin itsenikään ei tarvitse stressata aikuisten lahjoista, ei jouluna eikä synttäreillä. Mikä on oikein hyvä järjestely, minusta on ihan turhaa rahan ja hermojen menoa alkaa miettiä lahjaa jokaiselle kummin kaimalle ja naapurille muutaman kerran vuodessa.
Perinteisesti ollaan teetetty siskoni kanssa meidän vanhemmille seinäkalenteri lasten kuvilla. Sellainen tehtiin tänäkin vuonna ja lisäksi annettiin muun muassa kaksi muumimukia, joita ollaan alettu kerämään mökkikupeiksi vanhemmillemme.
Siskon miehelle ostin tänä vuonna Master Chef -lautapelin ja siskolleni luonnonkosmetiikkaa ja Marimekon ihania sukkia. Heidän lahjastaan meille itselläni olikin pieni aavistus, sillä olin vinkannut siskolleni, että olen haaveillut Design Lettersin mukeista.
IMG_6579.JPG

Sellaiset mieheni kanssa saatiin ja onhan nämä kyllä tosi kivat! Pitkään olen näitä itse katsellut ja ajatellut ostaa, mutta aina on sitten jäänyt jostain syystä ostamatta. Lisäksi paketista löytyi ihana uusi keittiöpyyhe samaa sarjaa.

IMG_6583.JPG

IMG_6589.JPG

IMG_6592.JPG

Mukit päätyivät meillä alakerran vessaan hammasharjamukeiksi ja ajatuksenani on vielä ostaa yksi lisää. Ajattelin ostaa lapsille aluksi yhteiseksi L-kirjaimen. Sen lisäksi, että sillä voidaan tarkoitaa lasten kuppia, on L myös meidän pojan nimikirjain. Kolme kuppia hyllyllä näyttää myös todennäköisesti paljon paremmalta, kuin että jokaiselle olisi oma ja kuppeja olisi viisi vierekkäin…

IMG_6595.JPG

IMG_6606.JPG
Kivan näköiset tuossa hyllyllä!

Lapsille neulottu

Mä vähän kammoksun sitä, että jouluna pukki tuo säkkikaupalla paketteja ja joulun jälkeen ihmetellään sitä, että mitä näillä kaikilla tehdään ja mihin nämä kaikki uudet tavarat mahtuvat. Toki meilläkin lapset saivat useita lahjoja, mutta mielestäni kuitenkin kohtuudella. Muutamat mieluisat lelut ja peli, muutama vaate per lapsi ja kirja per lapsi. Lisäksi todella kivat lahjat, jotka tytöt saivat, olivat Snadistadin lahjakortit. Mä tykkäisin jatkossakin tämän tyylisistä lahjoista lapsille, eli jotain tekemistä, eikä vain tavaroita. Mun mielestä vaikka Disney on Ice -liput olisi ihan mahtava lahja sitten vähän vanhemmille lapsille!

 Poika puolestaan sai vielä heräteostoksena tehdyt Disneyn elokuvat, jotka tosin avattiin vasta joulupäivänä ja Tapanina, juuri siksi, että kun lahjoja on useampi, ei lapsi jaksa keskittyä kaikkeen. Olen myös sitä mieltä, että laatu korvaa määrän, eikä pakettien lukumäärällä ole merkitystä. Mieluummin yksi todella mieluista lahja lapselle kuin kymmenen ihan kivaa. Minusta lapsen pitää osata hyväksyä myös se, että kaikkea ei voi saada.

Mutta olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jokin mieluista lelu tulee paketista jouluna ja synttäreillä löytyä. Onhan se lapsen riemu hellyyttävää pakettia avatessa.

No, tarkoituksenani ei ollut varsinaisesti avautua asiasta, tämä nyt vain, miten itse haluan meillä olevan. Ja kaikkein fiksuintahan niitä tavaroita on ostaa näistä välipäivien aleista (nimim. tilaukset lähti juuri niin Jollyroomille kuin Lekmerillekin…) Tarkoitukseni sen sijaan oli esitellä lasten yhdet (äidin mielestä) lempparilahjat, jotka he saivat mummiltaan.

huivi lapselle

Nykyään arvostan kovasti itse tehtyjä lahjoja ja aiemmin syksyllä vinkkasinkin äidilleni joululehdestä bongaamastani kaulahuivin ohjeesta.
diy kietaisuhuivi lapselle

Ja tällaiset sitten paketeista kuoriutui! Nämä ovat aivan ihanat! Tytöille on samanlaiset nallet ja pojalle leijona. Lasten serkkutyttö puolestaan sai kissan kuvalla varustetun huivin.

neulo kietaisuhuivi

neulottu eläinhuivi

IMG_6612.JPG

IMG_6615.JPG

Huivi on kietaisumallinen ja huivin toinen pää pujotetaan eläimen alta kiinni.
Tykkään!

Blogisuosikit

Nykyään tulee ajanpuutteen vuoksi seurattua huomattavasti vähemmän blogeja kuin joitain vuosia sitten. Lukulista on osittain muuttunut vuosien varrella ja tietysti esimerkiksi lasten saanti on vaikuttanut itseä kiinnostavaan sisältöön jonkin verran. Esikoisen syntymän aikoihin en kuitenkaan juurikaan seurannut vauva- tai äitiysblogeja, mutta kaksosia odottaessa lukulistalle päätyi useita kaksosäitien blogeja. Nyt taas on jo melko pitkään tuntunut, että sisustus- ja diy-jutut kiinnostavat itseä eniten blogimaailmassa. Näistä aiheista myös itse kirjoitan mieluiten.
Mun suosikkiblogit ovat:
Essin blogi on kuulunut lukulistalleni monta vuotta. Essilla on aivan ihana koti ja blogista löytyy mielettömän kivoja DIY-juttuja. 
cropped-banneri_3.jpg
Rennolla tyylillä kirjoittava Johanna nousi suosikeiksi juuri niiden kaksosblogien löytymisen myötä. 
banneri9.png
Kaimani Paulan blogissa ihastuttaa heidän upea koti sekä kiva kirjoitustyyli. Myös Paulan vaatejutut ovat mielenkiintoisia ja instakollaaseissa onkin hyvin paljon omaa silmää mielyttäviä asukokonaisuuksia.
isompi%2Bbanneri.png
Upean Hannan blogissa kiinnostaa erityisesti taidokkaat muotikuvat. Hannan blogi on yksi ensimmäisistä blogeista, joita olen alkanut seurata.
cropped-ssbanneripalmuteksti.jpg
Sannan blogi on myös yksi lemppareista. Sannalla on hyvin samanikäiset kaksostytöt kuin meillä.
Omakotivalkoinen_Banneri1.jpg
Miian blogia olen seurannut pitkään ja se kuuluu lemppareihini, vaikka esimerkiksi sisustustyyli poikkeaakin paljon omastani. Blogista saa kuitenkin aina aimo annoksen inspiraatiota esimerkiksi siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tykkään lukea kepeistä aiheista, sisustuksesta, käsillä tekemisestä, vaatteista ja muista ehkä hieman pinnallisista aiheista. Mä oon just se, joka tykkää niistä silotelluista kuvista, joissa ei ikinä näy esimerkiksi sotkua! Mulle blogit, myös omani, on keino rentoutua ja silloin haluan katsella kauniita kuvia!

Löytyykö sun lukulistalta samoja suosikkeja?

Joulun taikaa

Kulunut joulu on ollut paras vuosiin. Ollaan vietetty ihanat pyhät sukulaisten kanssa, mutta ehditty myös rentoutumaan oman perheen kesken. Ja mikä parasta, aattona ehdittiin kuin ehdittiinkin pelaamaan myös lautapelejä aikuisten kesken! 
Kamera on täynnä valokuvia, niitä mitkä päätyvät sinne kotialbumiin. <3 Myös some on pysynyt hyvin pitkälti kiinni joulun ajan ja täytyy myöntää, että tekee ihan hyvää olla vilkuilematta sitä facea ja instaa vähän väliä! 😉 
Tänään aamupäivälla tuli jotenkin ”paluu arkeen”-meininki, kun istuin opinnäytetyön ääressä miehen ulkoillessa lasten kanssa. Sain kuitenkin työtä hyvin eteenpäin! Iltapäivästä on vielä luvassa kyläilyä kaveriperheen luokse, mutta nyt tytöt ovat unilla ja poika katsoo lahjaelokuvaa, niin ajattelin jakaa muutaman kuvan meidän joulusta täällä blogin puolella.
IMG_6502.JPG
Itse tuli tehtyä vielä juuri ennen joulua muutamia heräteostoksia lapsille ja koska lahjoja sitten olikin aika paljon, jaettiin muutama lahja vasta joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Pukki kävi aattona ja lasten riemu oli kyllä valtava paketteja avatessa. Hyvin oli pukki arvannut, mistä lapset pitävät! Tytöillä ehdoton hitti oli itse valitsemani nuken rattaat ja nuket, kummallekin samanlaiset. Pojan suosikit oli puolestaan uudet pikkulegot sekä Ryhmä Hau vahtitorni.
IMG_6298.JPG

IMG_6490.JPG

IMG_6264.JPG

Parasta joulussa on ehdottomasti yhdessäolo ja hyvä ruoka. Mutta kyllä lahjat perheiden pienimmille ja niiden mukana tuoma riemu kuuluu joulun top kolmoseen. 

Seuraavaksi päästäänkin viettämään vuoden viimeistä viikkoa ja juhlimaan vuoden vaihtumista. Tämä tuleva viikko onkin täynnä kaikkea mukavaa ohjelmaa.
Meillä ainakin jäi ihanat muistot tästä joulusta!
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava joulu!

Joulukoti

Muutamia kuvia meidän jouluisesta sisustuksesta vielä ennen aattoa. 
IMG_6172.JPG
IMG_6162.JPG

IMG_6166.JPG

Punaiset omenat ja mandariinit kuuluvat tietysti jouluun vastapainoksi kaikelle muulle herkuttelulle!

IMG_6170.JPG

IMG_6171.JPG

Tänään leivon vielä jouluhalon ja teen pikasiivouksen alakertaan, sitten päästään rauhoittumaan ja nauttimaan joulusta. Nyt aamuksi kuitenkin suunnataan kavereille leikkimään ja syömään riisipuurolounas. Mies on tänään vielä normaalisti töissä, mutta sitten päästäänkin viettämään useampi päivä perheen kesken. Illaksi puolestaan olen varannut tarvikkeet tähän suolaiseen herkkuun ja tarkoituksena käpertyä sohvan nurkkaan leffan pariin lasten käytyä nukkumaan. Meillä poika on lopettanut päiväunien nukkumisen, mikä tarkoittaa sitä, että hänkin simahtaa yöunille hyvin jo klo 20. Illalla jaksaa siis hyvin katsella vielä leffan ja silti pääsee ajoissa nukkumaan!
Sen lisäksi, että olen lainannut kirjastosta ja tädiltäni kasan leffoja, olisi tarkoitus nyt joulun aikana pitkästä aikaa ehtiä pelaamaan myös lautapelejä aikuisten kesken. Scrabblea ainakin!

IMG_6180.JPG

IMG_6152.JPG

IMG_6186.JPG

IMG_6196.JPG

IMG_6206.JPG

IMG_6213.JPG
Näiden kuvien myötä toivottelen oikein ihanaa joulua kaikille lukijoille! <3

Wishlist for Christmas

Välittämättä elämän realiteeteista, rahasta, ajasta tai siitä mikä on järkevää tai kannattavaa, top 3 joululahjatoiveeni olisivat…
1. Vessaremontit
Sekä ylä- että alakerran vessat kaipaisivat päivitystä tälle vuosituhannelle ja jos saisin toivoa mitä vain, haluaisin ne valmiiksi ensi vuoden aikana. Ajatusta ollaan oikeastikin pyöritelty mielessä taas viime aikoina, mutta ajanpuute on saanut meidät lykkäämään projektia koko ajan pidemmälle. Saa siis nähdä, mitä tapahtuu ja milloin näiden remonttien suhteen!

Vessojen remonttisuunnitelmista voi lukea täältä ja täältä.

kollasi.jpg

kollaasi%2Byl%25C3%25A4wc.jpg
kollaasi%2Bviimeistely%25C3%25A4.jpg

2. Uusi auto
X6 kiitos.

cq5dam.resized.img.1680.large.jpg
Kuva bmw.fi
(Audi Q7 kelpaa myös…)

3. Matka New Yorkiin
Tekemättä jäänyt Nycin matka on ainut sellainen asia, jonka olisin vielä halunnut ehtiä toteuttamaan ennen lapsia. 2011 oltiin jo melkein lähdössä, mutta taidettiin silloin todeta, että käytettävissä oleva yhden viikon loma ei riitä, ja päädyttiin silloinkin vain Eurooppaan kaupunkilomalle. Joten mielelläni lähtisin ensi vuonna matkaan vaikkapa kahdeksi viikoksi. Lapsille hoitaja tai vaikka lastenhoitaja mukaan.

NYC_Montage_2011.jpg
Kuva Wikipedia
Kiitos Johanna haasteesta. Aina voi haaveilla!

Nyt en haasta ketään mukaan, ettei tule pettymyksiä, kun joulu on jo niin ovella, eikä pukki välttämättä ehdi näitä toiveita toteuttaa ;), mutta nappaa haaste jos haluat!

Kolme yötä jouluun

Kolme yötä jouluun ja täällä jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Toki joulumielen viimeistelisi se valkoinen maa, mutta valitettavasti tänä vuonna joudutaan tyytymään mustaan jouluun. Vanhempani toivat eilen sekä kuusen että ihania joulukukkia, hyasintin, tulppaaneja sekä alemmassa kuvassa näkyvän punaisen kukan, jonka nimen jo unohdin… Kauniita kaikki joka tapauksessa! Tänään illalla nostetaan kuusi sisälle ja koristellaan se valmiiksi. Meidän lapsuudessa kuusi koristeltiin aina vasta aattoaamuna, mutta itse tykkään fiilistellä kuusta jo ennen aattoa.
IMG_6103.JPG

Tässä taustalla muuten omasta lapsuudestani juliste, joka on meillä ollut aina esillä joulunaikaan. Nyt juliste päätyi meidän seinälle ja tänä vuonna jouluaatto myös vietetään meillä. Seuraksemme tulee minun vanhemmat sekä siskoni perheineen.

IMG_6113.JPG

Tänään heti aamusta leivoin jo valmiiksi tiikerikakun, tällä ohjeella. Vielä tarkoituksena leipoa jouluhalko sekä fudgeja. Myös kinkku paistetaan, mutta muutoin vanhempani huolehtivät suurimmasta osasta jouluruokia. Äitini tekee itse todella hyvät laatikot, mutta omaan makuuni parhaat jouluruoat ovat kuitenkin kraavikalat ja mädit!
Tänä vuonna olen laittanut myös ulos entistä enemmän koristeluita. Perinteisten jouluvalojen lisäksi siis. Portin reunassa kukka-amppelissa on havuja ja punainen lyhty ja isossa valkoisessa lyhdyssä on jouluvalot.

IMG_6123.JPG

IMG_6134.JPG

Terassin pöydällä on musta lyhty, havuja ja kanervia. Nämä näkyvät kauniisti ikkunasta sisälle olohuoneeseen.

IMG_6129.JPG

Etuoven koristelut ovat jo vilahtaneet useissakin postauksissa, mutta tässä vielä kertaalleen!
IMG_5923.JPG
Lisäksi piipahdettiin tänään lasten kanssa kauppareissun yhteydessä Clas Ohlsonilla ja ostin kolme ulkotulitelinettä, joihin laitetaan tulet aatoksi. Kauniit telineet ovat käännettävät, toiselle puolelle voi laittaa pienemmän tulen.

IMG_6144.JPG

Yritän ehtiä palailemaan ennen aattoa vielä muutamalla fiiliskuvalla meidän joulukodista sekä kuusesta. Nyt muistetaan kuitenkin kiireen keskellä nauttia tästä joulunalusajasta – turhia stressaamatta! <3

Viisi koristeluvinkkiä jouluun

Nyt viimeistään on aika laittaa viimeisetkin joulukoristeet esille ja nyt luvassa viikonlopun kunniaksi viisi kaunista koristeluvinkkiä!

1. Kynttilänjalat viinilaseista
IMG_5881.JPG
IMG_5882.JPG

Tämän viinilasi-idean bongasin Pinterestistä ja vaikka tämä ei ehkä turvallisin vaihtoehto ole lapsiperheissä, niin päätin silti kokeilla, miltä nämä näyttävät käytännössä. Yhteen laitoin kimaltelevia kuusenkoristeita ja kahteen maanläheisempiä koristeita, havuja ja käpyjä. Mielestäni todella kauniit ja aikuisten kesken vietettävään iltaan sopisivatkin erittäin hyvin. Lasten kanssa touhutessa nämä ovat vähän turhan kiikkerät…

IMG_5886.JPG

IMG_5891.JPG

Nämä ovat oikeat katseenkääntäjät joulun tai vaikka uuden vuoden juhlapöydässä!

IMG_5900.JPG

2. Asetelma maljakkoon

Tilasin meidän joulukorttikuvauksia varten tekolunta ja kuvausten ja leikkimisen jälkeen suurin osa lumesta saatiin vielä kerättyä talteen. Viime vuodeksi ostamani kirkas poro päätyi isoon maljakkoon, jonka pohjalle laitoin isot kinokset lunta. Poro seisoo pienen pahvilaatikon päälle, muuten se olisi uponnut lumeen.

IMG_5906.JPG

Tästä tuli sopivan lapsenmielinen, mutta kuitenkin tyylikäs koriste. Tämä koriste jääkin meille joulun ajaksi senkin päälle. Huomasin muuten, että Kodin1:ssäkin myydään tekolunta pienissä pusseissa!

IMG_5908.JPG

3. Havut

Havut kuuluvat jouluun ja niillä saa luotua kauniita asetelmia ja tunnelmaa niin sisälle kuin uloskin. Nämä havut ostin Plantagenista ja näissä on aivan ihana tuoksu!

IMG_5934.JPG
Havut päätyivät meillä etuovelle kynttilän ja pienen olkipukin seuraksi ja tunnelma on mielestäni kutsuva. Jos olisin tänä vuonna päätynyt muovikuuseen, olisin varmasti tuonut nämä havut joulun pyhiksi sisälle tuomaan ihanaa tuoksua. Mutta päädyttiin siis kuitenkin ottamaan oikea kuusi, onhan siinä se oikea aito joulun tunnelma!

5. Kynttiläalusta kakkulautasesta

Välillä tuntuu, että on ihan harmi säilyttää kauniita tarjoiluastioita kaapissa ja vain muutamana kertana vuodessa ottaa ne käyttöön. Nostamalla kynttilät kauniille jalalliselle kakkulautaselle, pääsee ylimääräiset astiat esille juhlapöytään. Kastehelmi lautasesta ja muutamasta kynttilästä muodostuu kaunis pöytäkoriste!

IMG_5978.JPG

IMG_5980.JPG

4. Ikkunamaalauksia

Kuvat eivät tee nyt yhtään oikeutta tälle lapsenmieliselle koristelulle, mutta haluan silti jakaa tämän viimeisenä koristeluvinkkinä. Sain nimittäin yksi ilta inspiraation koristella meidän ison keittiön ikkunan hieman jouluisemmaksi ja piirsin Granitin valkoisella tussilla ikkunaan lumihiutaleita, joulupalloja ja lentäviä poroja muun muassa.

IMG_5994.JPG

IMG_5999.JPG

IMG_6003.JPG

IMG_6011.JPG

Tästä tuli ihan hauska koristelu ja pääsee oikeuksiinsa pimeällä. Kunhan lapset vähän kasvavat, voi tämän koristelun antaa lasten vastuulle!

Mitä pidät näistä koristeluista? Nouseeko jokin suosikiksi?

Joulusiivous

Mattojen tamppaus, väliovien pyyhkiminen tai lampun varjostimien imurointi saattaa jollekin tarkoittaa suursiivousta, jota tehdään korkeintaan kerran tai pari vuodessa. Mulle nämä on, ei nyt viikottaisia, mutta lähes kuukausittaisia askareita. Mua esimerkiksi inhottaa lähmäiset väliovet tai roiskeet keittiön kaappien ovissa. En kuitenkaan tee näitä hommia hampaat irvessä, vaan kuten siivoamista muutenkin, musta on kiva tehdä usein myös tällaisia vähän perusteellisempia siivouksia. Ja mitä tulee kaappien siivoamiseen ja järjestelyyn… En edes kehtaa myöntää, kuinka usein sitä teen! 😉 Myönnän siis kuitenkin olevani melkoinen siivousfriikki.
Tämän vuoksi mulla ei ole paniikinomaista tarvetta massiiviselle joulusiivoukselle. Kun imuroinnin lisäksi tekee muutakin siivousta ja järjestelyä ympäri vuoden, ei joulukuussa tarvitse ottaa paniikkia isosta siivousurakasta.
Kuitenkin, koska ajatuksena on kiva, että jouluksi siivoaa kodin perusteellisemmin, on nyt tullutkin tehtyä vähän ekstraa.
Meidän ”joulusiivoukseen” siis kuuluu muun muassa:
– uunin peseminen
IMG_6014.JPG

(Btw: näitä kaupan pesuaineita paremmaksi apuvälineeksi uunin pesemisessä on osoittautunut ruokasoodasta (2rkl) , suolasta (2rkl) ja kuumasta vedestä (2rkl) tehty tahna. Toimii hyvänä hankausaineena!)
-keittiön kuivatavaralaatikoiden siivous
IMG_6023.JPG
IMG_6029.JPG
-väliovien ja keittiön kaapinovien perusteellinen pesu (samalla on hyvä pestä esimerkiksi roskiskaappi raikkaaksi ja siistiksi!)
IMG_6016.JPG
(Paras apuväline ovien pesemisessä on taikasieni. Hankaa pinnat ensin sillä, sitten pyyhkii märällä rätillä ja lopuksi kuivaa harsolla. Hyvä tulee!)
– sohvanpäällisten pesu
– saunan ja kylpyhuoneen pesu
Suurin osa näistä hommista on onneksi jo tehty. Jos viikonloppuna ehtii, on tavoitteena vielä tuo saunan perusteellinen pesu, mutta ei paniikkia, jos jää tekemättä. Kyllä se joulu tulee ja löylyt maistuu, vaikka ei juuri pesty sauna olisikaan!
Alkuviikosta teen vielä uudestaan perusviikkosiivouksen, eli imuroin, vaihdan lakanat, pyyhin pölyt, pesen vessat ja lattiat. Sitten voikin rauhoittua hyvillä mielin joulun viettoon! 
IMG_6032.JPG
IMG_6019.JPG
Pieni, mutta merkittävä homma on muuten myös tuikkukippojen peseminen. Etenkin jos ajatuksena on piilottaa villakoirat viettämällä tunnelmallinen joulu kynttilänvalossa, niin kannattaa pestä ne kipot! 😉
IMG_6040.JPG
Viikon päästä vietetäänkin jo aatonaattoa, vielä siis ehtii hyvin saada aikaiseksi kunnon siivouksen. Harvalla on aikaa ja mahdollisuutta tehdä koko urakkaa kerralla ja itsekin olen siivonnut lähes joka päivä jotain. Tekemällä yhden asian tai tietyn kokonaisuuden kerralla, homma ei tunnu liian työläältä.

Tehdäänkö teillä perusteellisempi joulusiivous?