Kiiltoa kotiin

Yksi iltapäivä päiväuniaikaan rimpahti ovikello ja ehdin jo hetken kirota, kuka häiritsee päivän ainoaa rauhallista hetkeä… Mies kun on palannut jo lomilta takaisin töihin ja päiväuniajan rauha on kultaakin kalliimpaa! Oven takana seisoi postin lähetti ja ojensi minulle paketin. En ollut tilannut mitään, joten ihmettelin saapuvaa lähetystä.
Paketista kuoriutui saate, jossa kiitettiin osallistumisesta blogihaasteeseen ja kiitokseksi Kiilto Clean Oy lähetti testattavaksi neljä suihkepullollista kodin siivousaineita! Kiitoksia vaan Kiillolle, näille on tarvetta!

IMG_3219.JPG

IMG_3220.JPG

Keittiöpuhdistaja on ollut jo kovassa käytössä ja sen sitruksen tuoksu onkin ihanan raikas. Pientä testausta olen jo ehtinyt muillakin puhdistajilla tehdä ja suosikkituoksuni on ehdottomasti mango. Mulle siivoaminen ei ole kyllä muutenkaan mikään ongelma, mutta kyllähän tällaiset ihanat tuoksut inspiroivat pyyhkimään pintoja huomattavasti enemmän!

Tässä viime aikoina olen saanut tehtyä vähän perusteellisempiakin siivous- ja järjestelyurakoita ja olihan tuolla mangon tuoksulla aika kiva siivota esimerkiksi eteisen kenkäkaapin hyllyjä. Ainakin hetkeksi jäi kaappiin ihana tuoksu!

Pian odotellaan jo miestä kotiin töistä ja luvassa onkin tosi kiva viikonloppu. Kaikkea kivaa ohjelmaa on tiedossa ja huominen kuluukin siskon kanssa asuntomessuilla, hakemassa sisustus- ja miksei sitä siivousinspiraatiotakin viimeisen päälle laitetuista messukodeista! Tänä vuonna suunnataan siis messuilemaan ilman lapsia. Toissa vuonna Hyvinkäällä oli lapset mukana, mutta onhan se kivempi mennä rauhassa pyörimään tarvitsematta välittää tylsistyvien lasten kitinöistä, ruokailuajoista tai päikkäreistä!

Mukavaa viikonloppua!

/Postauksen tuotteet saatu Kiilto Clean Oy:ltä./

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *