Pieni arjen helpotus

Musta tuntuu, että mä olen viime aikoina juossut vähän väliä lasten kanssa tuossa meidän lähikaupassa rattailla hakemassa ties mitäkin jääkaapin täydennystä. Viisihenkisessä perheessä ruokaa kuluu ihan kiitettävästi ja esimerkiksi maitoa meillä saattaa mennä kaksi litraa päivässä…
Periaatteessa yksin lasten kanssa rattailla kauppareissut onnistuu ihan hyvin. Poika vetää ostoskoria perässä, minä työnnän rattaita ja kerään painavimmat rattaiden alle. Lähes joka kauppareissulla saammekin kommentteja (yleensä vanhemmilta naisilta), kuinka hyvä apulainen äidillä on kaupassa! Rattaiden kanssa liikkuessa isompien ostosten tekeminen kerralla on kuitenkin haastavaa ja tässä tullaankin sitten siihen, että kaupassa täytyy käydä todella usein.
Eilen illalla tullessamme kyläilemästä ja tajutessani, että isot kaupat ovat menneet kuudelta kiinni (eikö ne oikeasti ole joskus olleet kesäaikoina ysiin asti sunnuntaisin!!), päätin kokeilla Cittarin verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta. Muutama kaveriperhe käyttää palvelua ihan säännöllisesti ja ovat olleet tyytyväisiä ja kehuneet tätä systeemiä. Niinpä me sitten yhdeksän aikaan kotisohvalta naputeltiin ruoat ostoskoriin ja palvelu lupaili toimitusta seuraavaksi päiväksi klo 13-15.
Vähän skeptisenä mietin, että tuleeko sieltä sulaneita pakasteita, nahistuneita salaatteja ja mustia banaaneja, mutta tietäessäni, että mies tekee taas alkuviikon ympäripyöreetä päivää, klikkailin kaiken tarvittavan koriin ja päätin luottaa palveluun. Yli 130€:n ostokset toimitetaan ilman toimituskuluja, joten tilaukseen lähti vaippapaketteja, iso määrä wc-paperia yms, että saatiin summa täyteen.

nimet%25C3%25B6n2.png

nimet%25C3%25B6n.png

Tuotteet valitaan kategorioittain ja ehkä ensimmäisellä kerralla tässä meni jopa kauemmin kuin fyysisesti kaupassa käynnissä, mutta oman ostoskorin saa tallennettua, mikä helpottaa ja nopeuttaa ostosten tekemistä seuraavalla kerralla.

Tavarat tuotiin kotiin sovitusti, ostokset maksettiin kortilla ja tämä äiti purki kauppakassit hyvin tyytyväisenä! Ihan nauratti, kun kuski toi tavarat kotiovelle, kuinka siistiä ja helppoa. Pakkastavaratkin olivat edelleen jäässä, banaanit sopivan vihreitä ja tuoretavarat muutenkin freshejä! Ihanan helppoa, miksi mä en ole tajunnut käyttää tätä palvelua aiemminkin!

IMG_2322.JPG

Ihan vakiasiakkaaksi ei olla ryhtymässä, sillä minusta on ihan kiva käydä välillä iltaisin yksin rauhassa kaupassa. Mutta jos vaihtoehtona on lähteä yksin kolmen kanssa isoille ostoksille tai tilata ne netistä kotiin toimitettuna, tilaan varmasti jatkossakin netistä!

Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *