Lahjatoiveita 1-vuotiaille

Tyttöjen synttärit tosiaan lähestyvät kovaa vauhtia ja ajattelin koota vähän, mitä tytöille toivotaan/tarvitaan lahjaksi.
syntt%C3%A4rilahjoja%2B1-vuotiaalle.jpg
Leluja meillä on esikoisen myötä jo melko paljon, mutta Dublot tuntuvat kiinnostavan tyttöjäkin paljon, joten niitä voisi olla vaikka vähän enemmänkin. Ja ehkä tällä kertaa jokin tyttömäisempi setti, dubloautoja, lentskareita yms meillä on jo tarpeeksi! Myös kirjahylly meillä on jotenkin kovin poikamainen, joten toiveena olisi jotain muita kuin autokirjoja. Äitikin lukisi mielellään vaikka tällaisia prinsessasatuja iltasaduiksi. Ja tietysti omat nuket olisi kivat tytöille.

Vaatteille on todellinen tarve. Tytöt käyttävät tällä hetkellä kokoa 74 ja seuraavaa kokoa ei kaapista löydy juuri ollenkaan. Muutamat housut ja paidan ostin kirpparilta koossa 80, mutta siinä se sitten onkin. Eli perusbodeja, housuja ja ja jotkin kivat hienostelu kesävaatteet tarvittaisiin ehdottomasti.

Valjasreput on kivat etenkin tulevaa kesää ajatellen. Pojan kanssa en aikoinaan edes kuvitellut tällaista tarvitsevani, mutta nyt kun samanikäisiä tohelovaiheessa olevia on kaksi ja tähän vielä kesällä kolmevuotias lisäksi, luulen, että valjaat helpottavat eloa kummasti. E varsinkin tuntuu olevan samankaltainen kuin poika, että rattaissa ei turhaan hereillä oikein viihdytä, joten helpommalla ehkä pääsee, kun antaa kävellä. Reput itseasiassa jo laitoin tilaukseen, kun äitini lupasi ne tytöille lahjaksi ostaa.

Synttäreiden jälkeen onkin varmaan aika käydä lelulaatikoita läpi ja laittaa kaikki vauvamaisimmat lelut jo kiertoon. Osan tietysti säästän muistoksi lapsille, mutta suurin osa kyllä joutaa jo eteenpäin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *