Vuosi 2014

Kulunut vuosi on ollut yksi raskaimmista, mutta myös antoisimmista ja hienoimmista. Huomenna otetaan suunta kohti uutta vuotta, mutta mitä meidän vuoteen 2014 on mahtunut?
Tammikuu alkoi ikävissä merkeissä, kun jouduin äkillisen verenvuodon seurauksena vuodelepoon rv 25+3. Oli loppiaisen jälkeinen tiistai ja vietettiin pojan kanssa tavallista kotipäivää, kaveri oli ollut aamupäivällä tyttönsä kanssa kylässä, kun lounaan jälkeen alkoi yllättäen runsas verenvuoto. Kaveri kiiruhti takaisin meille vahtimaan poikaa, mies kun oli töissä ja matkaan menisi tunnin verran. Minä lähdin ambulanssilla Naistenklinikalle ja siitä alkoi henkisesti todella raskas kymmenen viikkoa.
Kasvattelin vatsaani kolme viikkoa sairaalassa, jonka vuoksi esikoisemme aloitti päiväkodissa. Vuodelepo on järkyttävän raskas, jota ei pysty käsittämään ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Tähän vielä lisäksi huoli tyttöjen mahdollisesta ennenaikaisesta syntymästä, syntymän jälkeisistä komplikaatioista ja heidän terveydestä sekä esikoisen hoidosta ja päiväkodin aloituksesta, voisi sanoa alkuvuoden olleen todella raskasta aikaa. Mies leikki tämän ajan kotona yksinhuoltajaa puolitoistavuotiaan kanssa, kävi töissä ja viimeisteli keittiöremonttia… Suuri kiitos kuuluu kyllä myös äidilleni, joka otti töistä lomaa ja tuli avuksi siksi aikaa, kunnes saatiin päiväkotipaikka! Äitini vietti kahden viikon ajan arkipäivät meillä pojan kanssa, että mies pääsi töihin ja kävi myös tutustumassa pojan kanssa päiväkotiin.
Vuodelepo jatkui kotiinpäästyä vielä seitsemän viikkoa ja kymmenen pitkän viikon jälkeen synnytys käynnistyi yöllä vesien menolla raskausviikkojen siirtyessä viikoille 35+1. Ihanat, pienet ja ennenkaikkea terveet tytöt syntyivät maaliskuisena sunnuntaina puolen tunnin ikäerolla. Sairaalassa vietettiin viisi yötä, jonka jälkeen alkoi aivan uudenlainen arki viisihenkisenä perheenä.

maaliskuu2.jpg

maaliskuu1.jpg

Huhtikuussa vietettiin pääsiäistä ja käytiin mökillä. Pääsiäisenä olisi ollut laskettu aika!

huhtikuu.jpg


Toukokuussa rakennettiin terassia ja laitettiin piha kuntoon tulevaa kesää varten, tuossa ohimennen, kun ei muutakaan tekemistä ollut… 😉 Toukokuussa aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen.

toukokuu3.jpg
Helteisenä viikonloppuna toukokuun lopussa juhlittiin tyttöjen nimiäisiä sekä pojan 2-vuotissynttäreitä.
toukokuu1.jpg
toukokuu2.jpg

Kesällä mies oli paljon isävapailla ja kesälomilla, käytiin Muumimaailmassa, lintsillä ja Korkeasaaressa. Grillailtiin, mökkeiltiin ja nautittiin kesästä. Ja onneksi tehtiin terassi ja saatiin piha kuntoon, aurinkoisista päivistä oli ihana nauttia omalla terassilla!

kes%C3%A41.jpg

kes%C3%A42.jpg
kes%C3%A43.jpg

Syksyn koittaessa oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja aloitin laihdutusprojektin Superdieetin avuin. Kymmenen kiloa karisi syksyn aikana yllättävän helposti! Tätä ennen herkuteltiin vielä tyttöjen iltapäiväkuohareiden merkeissä.

ip.jpg

sali.jpg

Lokakuun lopussa siirryttiin jo odottamaan tulevaa joulua, ensimmäistä joulua kolmen lapsen kanssa!

lokakuu.jpg

Marraskuussa vietettiin tyttöjen pikkujouluja.

marraskuu.jpg

Joulu tuli ja meni, sitä vietettiin sekä kotona perheen kesken, että kyläillen ja nyt on aika siirtyä kohti uutta vuotta. Vuodesta 2015 tulee varmasti vauhdikas, sen takaavat pian vuoden täyttävät tytöt sekä tuo isoveli! 

joulu.jpg

Raskaan vuoden päätteeksi olo on ennenkaikkea kiitollinen, kiitollinen perheestä, ystävistä ja ennen kaikkea kolmesta terveestä lapsesta. Vaikka vieläkin joskus katsoo tyttöjä ja ihmettelee, että heitä tosiaan on kaksi, koen olevani etuoikeutettu saatuani kaksoset. Etuoikeutettu myös siksi, että lääkärit epäilivät uudelleen raskaaksi tulemisen mahdollisuutta esikoisen synnytyksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi! Ja mitä vielä, saatiinpahan kaksoset! 😉 Hieno vuosi, nyt meidän perhe on valmis tulevaan!

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoille!

Walk-in closet suunnitelmia siskolle

IMG_7548.JPG

IMG_7581.JPG

Mainitsinkin jo aiemmin, että suunnittelimme jouluna siskoni kotona heidän tulevaa vaatehuoneremonttia. Heillä on muutaman portaan päässä erotettuna oma makuuhuone ja vastapäätä tyhjillään oleva huone, josta olisi tarkoitus tehdä vaatehuone. Heillä on kellarikerroksessa erikseen ulkovaate- ja kenkäsäilytys, joten tulevaan vaatehuoneeseen olisi tarkoitus säilöä vain kahden aikuisen sisävaatteet. Huone on noin 14m2, eli kohtuullisen tilavasta vaatehuoneesta on kyse!

IMG_7552.JPG
IMG_7555.JPG

IMG_7585.JPG

Avoin vaatesäilytys. Huonekorkeus laskee tilassa pitkällä kokonaisella seinällä 170 senttiin, tälle seinälle asettaisin koko matkalle hyllyn, jonka alle kiinnitettäisiin myöskin koko seinän pituinen tanko henkareille. Hyllylle muutama sisustuskori sekä avonaista tilaa esimerkiksi laukuille. Ja tietysti kaikki henkarit samanlaisia mieluiten puisia henkareita.

Muu säilytystila. Tilassa on tällä hetkellä jo parhaat päivänsä nähnyt pähkinänvärinen liukuovikaapisto, joka saa lähteä. Tilalle laittaisin Ikean Malm lipastoja, jotka olen todennut omassa käytössä todella hyviksi vaatesäilytykseen. Leveämmät lipastot ovat mitoiltaan 80x48x123 ja kapeammat 40x48x123. Laittaisin syvennykseen kaksi leveää ja yhden kapean, näinollen laatikostojen leveys olisi 2 metriä ja huonekalujen ja ikkunan väliin jäisi 90 sentin rako, johon asettaisin suuren huonekasvin. Lipastojen ylle seinälle asettaisin pyöreän peilin ja lipastojen päälle esimerkiksi korusäilytys. Laatikostot sopivat mielestäni parhaiten alusavaatteille, topeille, yövaatteille ja urheiluvaatteille. Kaikki paidat, housut, hameet ja mekot säilyttäisin henkareissa.

walk%2Bin%2Bcloset%2Bsuunnitelmia%2Bkoll
Lipastoihin alusvaatteet, topit, urheilu- ja yövaatteet. Yläpuolelle korusäilytys ja kasvopeili. (Kuvat Stockman ja Ikea)

Seinät. Huoneessa on tällä hetkellä harmaaksi maalatut paneeliseinät, joiden sävy on jotenkin hieman tunkkainen, eikä tee tilalle oikeutta. Vastapäisessä makuuhuoneessa paneelit on maalattu valkoisiksi ja saman käsittelyn tekisin tulevan vaatehuoneenkin seinille. Ilme raikastuisi ja modernisoituisi.

Tekstiilit. Huoneessa on yksi iso ikkuna, jonka vastapäätä on naapuritalon ikkunat, joten verhot pitää ehdottomasti laittaa ikkunan eteen. Ehdottaisin läpikuultavia lattiaan asti ulottuvia valoverhoja, jotka olisivat kokoajan ikkunan edessä sekä oikealle puolelle yksiväristä tumman harmaata pellavaverhoa. Sisko ja hänen miehensä ovat suunnitelleet tilaan kokolattiamattoa, mikä sopisi vaatehuoneeseen mielestäni todella hyvin. Valitsisin maton sävyksi verhoista pari astetta vaaleamman harmaan sävyn. Mikäli he eivät päädy kokolattiamattoon, kaunis vaihtoehto voisi olla alla olevasta kollaasista löytyvä villamatto.

Valaistus ja muu kalustus. Keskelle huonetta asettaisin rahin, joko yhden ison tai kaksi pientä esim. punottuja pyöreitä raheja ja kattoon upotetut ledit. Lisäksi lipastojen taakse yläreunaan voisi laittaa ledinauhaa, joka toisi kauniin ja tyylikkään epäsuoran valaistuksen tai vaihtoehtoisesti jokin kaunis pöytälamppu lipaston päälle.

walk%2Bin%2Bcloset%2Bsuunnittelua%2B2.jp
Kuvat Stockman, Ikea ja Asko

Ilman minkäänlaista ammattitaitoa sisustamisesta tai tilaratkaisuista, tältä näyttäisi minun suunnitelmani kyseiseen tilaan! Kelpaisi ainakin itselle tällainen vaatehuone! 😉

Vai tulisiko sulle mieleen jokin kuningasidea tilan suhteen?

Mitä tänään syötäisiin?

Joko alkaa muillekin jouluruuat riittää? Kokeilkaa thaimaalaisia lihapullia! Tosi hyviä, mun suosikki lihapullaohje. Ohje alunperin K-ruoka-sivustolta.
IMG_7195.JPG
400g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2dl vettä
sipuli
1dl hienonnettua korianteria
1 kananmuna
3rkl punaista currytahnaa
1 1/2 rkl kalakastiketta
Turvota korppujauhot vedessä. Sekoita joukkoon muut ainekset ja pyörittele pulliksi. Paista uunissa 225 asteessa n. 10minuuttia.
Kastikkeeksi esimerkiksi Pirkan maapähkinäkookoskastiketta. Tarjoa riisin kanssa.
IMG_7176.JPG

IMG_7182.JPG

IMG_7193.JPG

Jos pyörittelee pieniä pullia, niin menee hyvin cocktailpaloista vaikka uuden vuoden juhlissa!

Tapaninpäivän kuvia

Se alkais joulu 2014 olemaan paketoitu, tänään on jo siirrytty perus arkitouhuihin imurointeineen, pyykinpesuineen ja kauppareissuineen. Kavereiden piti tulla tänään illalla lapsineen syömään, mutta meillä on kaikki lapset melko räkäisinä, joten päätettiin suosiolla parannella rauhassa.

Toista joulupäivää me vietettiin mun siskon luona syöden ja hengaillen. Mun siskon kotona on aina jotenkin aivan erityinen tunnelma. Heillä on todella iso talo, joka on sisustettu vanhoilla huonekaluilla, kokonaisuus on ihanan kodikas ja viihtyisä. Tarjolla oli caesarsalaattia ja tapaksia ja jälkkäriksi herkuteltiin tiramisua. Eli kyllä, meidän osalta perinteisten jouluruokien syönti jäi kahteen päivään. Tänään sitten siirrytään jo salaattilinjalle meidän aikuisten osalta!

IMG_7507.JPG
IMG_7499.JPG

IMG_7503.JPG

IMG_7515.JPG

IMG_7518.JPG

IMG_7521.JPG

IMG_7531.JPG

IMG_7493.JPG

IMG_7495.JPG
tapaninp%C3%A4iv%C3%A4.jpg
Lasten serkkutytöllä puhkesi vesirokko joulupäivänä. Olivat meillä viettämässä jouluaattoa, joten päätettiin rokosta huolimatta mennä vastavierailulle, rokko kun ei edes tuntunut tyttöä itseään kovin haittaavan. Odotettavissa siis parin viikon sisään rokkoisia lapsia tässäkin taloudessa! No, toisaalta parempi, että pienenä sairastavat, itse olen sairastanut vesirokon muistaakseni viidesluokkalaisena ja muistan kyllä, että oli jo sen ikäisenä aika ikävä tauti. Kaikille tutuille siis tiedoksi, että halukkaat voivat tulla kohta hakemaan rokon pois päiväjärjestyksestä! 😉

Suunniteltiin muuten siskon luona heidän tulevaa walk-in closetia. Heillä on ylimääräisenä yksi melkein 14 neliöinen huone, josta on tarkoitus tehdä tosiaan vaatehuone. Luvassa siis myös blogin puolelle pientä vaatehuone suunnittelua pikapuolin!

Joulusukat

Mä oon lasten saannin myötä miettinyt kovasti jouluperinteitä, sekä omasta lapsuudestani että sellaisia uusia tapoja, joiden toivoisin muodostuvan meidän perheen omiksi jouluperinteiksi. Mä olen itse kovin jouluihminen ja toivoisin pystyväni luomaan lapsilleni ihania muistoja ja perinteitä heidän lapsuutensa jouluihin.
Joulukuussa kotia koristellessa tuli mieleen, että haluaisin kotiimme koristamaan perinteiset joulusukat jokaisen etunimellä varustettuna. Vaikka takkaa meiltä ei löydy, voitaisiin nämä sukat ripustaa esille jo joulukuun alussa ja aattona jokaisen sukasta voisi löytyä esim. joulunameja. Vinkkasin asiasta käsistään kätevälle äidilleni ja nyt aattona paketista löytyi meille jokaiselle omat joulusukat! Aikuisille ruskeat ja lapsille valkoiset. Aivan ihanat!
IMG_7489.JPG
IMG_7467.JPG

IMG_7472.JPG

IMG_7486.JPG

Nämä sukat tulevat varmasti roikkumaan tulevina jouluina aina esillä!
Vaikka muuten olenkin jouluihminen, alkaa kahden päivän jälkeen ne perinteiset jouluruoat tökkimään ja tänään jo herkutellaankin siskon perheen kanssa jotain aivan muuta. Caesarsalaattia, tapaksia ja tiramisua! Nam! Herkullista tapaninpäivää!

Aaton tunnelmia

Oikein ihanaa joulupäivää! Toivottavasti kaikkien jouluaaton vietto on sujunut mukavissa merkeissä! Saatiin ainakin aivan ihana valkoinen joulu Etelä-Suomeenkin.
Me vietettiin aattoa mun vanhempien ja siskon perheen kanssa meillä kotona. Päivä ja ilta kului syömisen, lahjojen ja lasten leikkien parissa. Tontut olivat käyneet jättämässä muutaman paketin kuusen alle ja loput toi pukki illansuussa muorin kanssa! Kaiken kaikkiaan oikein mukava aattoilta takana!
IMG_7382.JPG

IMG_7388.JPG

joulukakku.jpg
Mulla kävi perinteisesti niin, että söin alkuruokakaloja ja mätejä niin paljon, että ei oikein jäänyt tilaa laatikoille ja muille lämpimille ruoille. Onneksi jälkkärikahveihin mennessä oli ruoka laskeutunut sen verran, että jaksoi syödä kakkua, suklaata ja mummin tekemiä lusikkaleipiä! 😉
Oikein ihanaa joulunpyhien jatkoja. Me suunnataan seuraavaksi mun isovanhempien luokse herkuttelemaan!

Tunnelman viimeistelijä

Täällä on vietetty kotipäivää lasten kanssa, mies on vielä tämän päivän töissä, mutta kohta alkaa kaikilla joululoma! Koristeltiin aamulla pojan kanssa joulukuusi loppuun. Aika hintsusti noita koristeita meiltä vielä löytyy, täytyy varmaan ahkerammin keräillä ihania palloja tulevina vuosina. No, vähempi on enemmän ainakin meidän kuusessa tänä vuonna.
joulukuusi%2Bkollaasi.jpg
Kuusi on luonnonkuusi vanhempieni mökiltä ja oikein passelin kokoinen meidän olohuoneeseen. Osa koristeista on lapsuudestani, osa saatu lahjaksi ja osa itse ostettuja. Sekamelska yksittäisiä kauniita palloja! Äitini toi myös kauniin jouluistutuksen.
IMG_7340.JPG

IMG_7361.JPG

IMG_7377.JPG

Kuusi on muuten saanut olla yllättävän rauhassa. Enemmän tuota isompaa kiinnostaisi käydä hipelöimässä ja ihailemassa koristeita!
Lapsuudessani kuusi koristeltiin aina vasta aattoaamuna, mutta mä en kyllä malta odottaa siihen asti, vaan kuusi pitää saada esille ajoissa! 
Joko teillä on kuusi koristeltu?

Kolme yötä jouluun

Viimeinen viikonloppu ennen joulua on sujunut sekä tunnelmoidessa että askareiden parissa. Viikonloppuna on…
…käyty Tuomaan markkinoilla…
tuomaa%2Bkollaasi.jpg
…tehty joulusiivous…
siivous-vert.jpg
…käyty glögillä naapurissa ja tehty pieniä viemisiä sinne…
joulutortut.jpg
…sekä käyty joulun ruokaostoksilla, juotu monta kuppia glögiä ja syöty (ihan liikaa) juustoja!…
…ja kaikkein tärkeimpänä: vanhempani toivat joulukuusen! Kuusi otettiin sisään tänä iltana ja aloitettiin jo vähän koristelemaankin!
kuusi.jpg
Ja saatiinhan tänne rannikollekin aivan ohut lumikerros.
Ihanaa!

Valkoista ja hopeaa vai punamustaa?

Kattausten tekeminen on musta ihanaa ja kaunis kattaus kruunaa juhlaillallisen. Jouluna meillä on ollut tapana käyttää Villeroy & Bochin ihania New Wave lautasia ja nämä tulevat ehdottomasti tänäkin vuonna käyttöön. Ovat mielestäni todella juhlavat. 
Tässä muutama erityylinen stailaus joulupöytään. 
IMG_7219.JPG
IMG_7226.JPG
IMG_7231.JPG
IMG_7218.JPG
IMG_7234.JPG
IMG_7255.JPG
IMG_7246.JPG
IMG_7248.JPG
IMG_7253.JPG
Pienillä jutuilla ja värien vaihdoilla saa luotua aivan erilaisen tunnelman. Astiat ovat kattauksissa samat. Me mennään tänä vuonna todennäköisesti tuolla hopea-valkoisella teemalla, vaikka puna-musta yhdistelmä on myös todella kaunis!
Hopeisen kattauksen lautasliinat ovat Stockalta ja nauha Tigerista. Punaisen kattauksen lautasliinat Kodin1:stä ja nauhat taitaa olla aikoinaan Tiimarista ostettu. Köynnös Tigerista.
Kummassa kattauksessa sä mieluummin nauttisit jouluillallisen?

Aikaisia joululahjoja itselle

Olen viime aikoina tehnyt muutamia pieniä hankintoja kotiin, eli aikaisia joululahjoja itselleni! Stockmannin kantistarjouksessa on joulukuun ajan jo pitkään haaveilemani Iittalan Gaissa lasit ja näitä ostin kaksi aikuisten arkikäyttöön. Ennestään näitä meiltä löytyi jo pari.

IMG_7094.JPG

Lisäksi kävin Hemtexistä ostamassa jouluisen kaitaliinan ruokapöydälle ja samalla ostin kaksi uutta käsipyyhettä alakerran vessaan. Meillä ei oikeastaan ole ollut erikseen mitään jolupyyhkeitä, nyt nämä käsipyyhkeet saavat nyt piristää vessaa joulun aikoihin. Meillä on yleensä kolme käsipyyhettä alakerrassa käytössä ja olemassaolevat harmaa ja musta sopivat ainakin näihin hyvin.

IMG_7033.JPG

Meidän ruokapöytä on aika iso ja siihen on usein vaikea löytää tarpeeksi pitkiä kaitaliinoja. Hemtexistä löytyi tällainen kapea 2 metriä pitkä liina, joka kuuluisi laittaa pöytäliinan päälle viimeistelemään ilme. Mä en kuitenkaan tykkää perinteisistä koko pöydän peittävistä liinoista, joten laitoin tämän harmaan muoviliinan päälle tuomaan jouluisempaa tunnelmaa. Sopii minusta kauniisti näinkin.

IMG_7105.JPG

IMG_7104.JPG

IMG_7109.JPG

Viime viikolla tipahti postilaatikkoon myös joululahja työpaikaltani, josta olen siis luonnollisestikin äitiyslomalla. Lahja oli lahjakortti Perfect Finnish -palveluun, josta saa valita itselleen mieluisan lahjan. Valikoimissa on suomalaisia tuotteita. Sama lahja ollaan saatu jo useampana vuotena ja parina viime vuonna olen valinnut Iittalan HotCool laseja. Näitä olisi nytkin valikoimissa, mutta mietin myös joko Iittalan Teema-kulhoa tai muumimukeja.

Tämä on musta kiva tapa muistaa työntekijöitä. Joku vuosi on tullut niitä lahjoitimme joululahjasi Itämeren hyväksi -kortteja, mikä on sinänsä ihan jees, mutta mun mielestä isojen firmojen tulisi tehdä näitä lahjoituksia tinkimättä työntekijöiden joululahjoista! Kyllä työntekijöitä kuuluu ihan konkreettisesti muistaa jouluna!

lahja%2Bty%C3%B6paikalta.jpg
Kuvat Perfect Finnish -palvelusta

Me ei perheen eikä edes miehen kesken ostella mitään ihmeempiä joululahjoja aikuisille, joten hyvällä omallatunnolla ostin muutamia aikaisia joululahjoja itselleni ja ehkä myös vähän miehelle, vaikka hänen mielestä varmaan oltaisi pärjätty oikein hyvin ilman näitäkin! 😉