Tytöt 3kk ja ajatuksia kaksosuudesta

”No, mitäs täällä näkyy?” kysyy kätilö Jorvissa lokakuussa 2013. Menin ihan hämilleni ja sanoin helpottuneena, että kyllähän siellä jokin liikkuu. ” Niin, näitä on täällä kaksi.” jatkaa kätilö.
”Mitä?”
Lähdin ensimmäiseen ultraan yksin, silllä tänhän piti olla jo ihan tuttua juttua. Remontti oli kesken, kaiken suhteen oli kauhea kiire, ei siellä kuitenkaan mitään ihmeellistä tapahdu. Eipä.
Kylmä hiki nousi kasvoille, kun kätilö sanoi, että katsotaan löytyykö täältä kolmas…
Automatka Jorvista yksin kotiin oli jotenkin mieleenpainuva. Siinä ehti ruveta pelkäämään vaikka ja mitä. Taustalla soi Jenni Vartiaisen Junat ja naiset. Sitä biisiä ei pysty enää kuunnella muistelematta ensimmäsitä ultraa ja sen herättämiä ajatuksia.
Aloin heti miettiä käytännön asioita, me ostettiin just neljä huonetta ja keittiö – eihän kaikille lapsille ole omaa huonetta, mites auto – mahtuuko meidän farkkuun kolme istuinta takapenkille, poika on vasta 1 vee – miten mä kuljen yksin kolmen alle 2(3) vuotiaan kanssa, riskiraskaus – mitä kaikkea voikaan käydä… Entä mites ne vauvatavarat, mä kuvittelin, että meillä on jo kaikki valmiina. Niin sille toiselle. Toiselle on hommattava kaikki samat tarvikkeet.
No, tytöt täyttivät tällä viikolla kolme kuukautta. Mahtuvat pitkään samaan huoneeseen, Hondan takapenkki imaisi helposti turvaistuimen ja kaukalot, liikkuminen sujuu hyvin seisomalaudan/ rintarepun asvustuksella ja raskauden komplikaatioista huolimatta kaikki meni lopulta hyvin. Meillä on kaksi ihanaa, tervettä tyttöä.
Tytöt syntyivät rv 35+1, neiti A: 45cm/2320g ja neiti B: 47cm/2670g. Molemmat pääsivät suoraan vierihoitoon, kumpikin osasi syödä itse, ei siis tarttettu edes nenämahaletkuja ja kotiin päästiin viiden sairaalassa vietetyn yön jälkeen. Pitkään he vain nukkuivat ja söivät, välillä iltaisin pojan mentyä nukkumaan tuli tunne ”ainiin, tytötkin ovat jo täällä”, niin huomaamattomia he olivat. Alusta asti he ovat olleet samassa rytmissä ja jos toinen heräsi ensin syömään, herätettiin myös toinen. Toki lähempänä kahden kuukauden ikää alkoivat olla huomattavasti enemmän hereillä ja nyt kolme kuukautisina voisi sanoa, että päivissä on jokin toistuva kaava. Päivällä nukutaan yhdet pidemmät päikkärit, usein kolme tuntia ja muutamat lyhyemmät. Tytöt nukahtavat yöunillensa kahdeksan yhdeksän aikaan, syötetään heidät vielä ennen omaa nukkumaan menoa kympin pintaan, heräävät syömään max kerran yössä, usein ei ollenkaan. Tällä hetkellä tuntuu, että on saatu todella helpot tytöt. Toki tilanteet muuttuvat, yhtä vaihetta toisen peräänhän tämä lasten kanssa oleminen on. Mutta miksi murehtia mahdollisesta tulevasta, jos voi keskittyä tän hetkiseen hyvään…? Seuraavasta vaiheesta ei kuitenkaan tiedä, voihan se olla hyvääkin parempi.
Sairaalassa ollessa syöttöhetkissä auttoi usein sama ihana kätilö, sanoin tälle kerran, että kun ei ole tarpeeksi pitkät kädet, että saisin jonkin tilanteen handlattua. Seuraavana päivänä samassa tilanteessa, en edes itse huomannut, että selvisin yksin tilanteesta. Kätilö sanoi, että kato vaan, kyllä ne kädet on jo yhdessä yössä kasvaneet pituutta, odota vaan kun tytöt vielä tuosta kasvavat, mihin kaikkeen sitä pystyykään…
Huvittaa sanonta kaksi menee siinä missä yksikin. Näinhän se ei missään nimessä ole. Aina on se toinenkin suu ruokittavana, toinenkin peppu pestävänä, molemmat tarvitsevat syliä ja huomiota – kaikkeen perushuoltoon menee tuplasti enemmän aikaa kuin yhden vauvan kanssa. Entä mites ne päivät, kun toisen saa nukkumaan, niin toinen jo herää… Kahdessa pienessä on aina enemmän työtä kuin yhdessä, olivatpa he kuinka ”helppoja” tahansa.

No, kädet taitavat olla edelleen yhtä lyhyet, välillä hyvinkin riittämättömät, mutta kyllä jo tässä ajassa on oppinut organisoimaan ja kontrolloimaan tilanteita. Yllättävän montaa asiaa sitä pystyykin tekemään samaan aikaan! Vanha pomoni rahoitusalalla sanoikin kerran, että pikkulasten äidit ovat parhaita organisoijia.

Nyt tuntuu uskomattoman hienolta, kiitolliselta ja etuoikeutetulta, että juuri me saatiin kaksoset. Näinhän sen pitikin mennä. Näin on hyvä.

tyt%C3%B6t+kollaasi.jpg
Minkälaisia meidän kolmekuiset sitten ovat?
Neiti A: pienempi ja vaaleampi tytöistä, hymytyttö, jolta saa valloittavia hymyjä kaikenlaisella juttelulla. Hymy irtoaa myös, kun siskon laittaa ihan lähelle, siinä on hyvä olla.
Neiti B: tumma ja paksu tukka, jämäkämpi ja isompi kuin isosiskonsa. Nukkuu paljon ja viihtyy omissa oloissaan. Ärsyyntyy helpommin, kun tytöt ovat vierekkäin ja isosisko huitoo tai on muuten vaan liian lähellä. Kova kääntymisyritys käynnissä aina kun laittaa lattialle.
Molemmat tytöt tykkäävät seurata isoveljen leikkejä ja viihtyvät hyvin leikkimatolla. Päiväunia nukutaan pääsääntöisesti vaunuissa ja yöunet yhteisessä pinniksessä jalat vastakkain. Painoa kummallakin on jo yli viisi kiloa ja pituuttakin lähemmäs 60cm!

Paula / Viisikko - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *